24.8.2013

Jens Lapidus: Lukususelämää

Tämä on Lapiduksen "Stockholm noir"-sarjan viimeinen osa. Kaikki päähenkilöt yhtä ammattitappajaa lukuunottamatta ovat tuttuja, ainakin päällisin puolin, sarjan aiemmista osista. Juoni seurasi suunnilleen samaa kaavaa kuin aiemmat eli ei ollut liian ennalta-arvattava, paljon monimutkaisia suunnitelmia, joista osa onnistuu ja osa menee täysin pieleen. Uutena teemana oli Venäjän mafia ja yhden päähenkilön homoseksuaalisuus.

Pidän Lapiduksen tavasta kirjoittaa. Hän pystyy pyörittämään kolmea eri henkilöä samassa tapahtumakehyksessä kronologisesti ja samalla niin, ettei lukija putoa kärryiltä hetkeksikään. Kirjan nimi johti vähän harhaan: luksuselämää vietettiin kirjassa paljon vähemmän kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Kaikki kolme päähenkilöä liittyivät kuitenkin luksukseen: Nataliella olisi ollut siihen periaatteessa mahdollisuus, mutta etninen tausta ja oma haluttomuus erottivat hänet siitä, Martin oli syntynyt luksuselämään, mutta omilla valinnoillaan ajautunut siitä yhä kauemmas ja Jorge unelmoi siitä niin kuin ennenkin, turhaan.

Hauska ykstyiskohta oli Lapiduksen viittaus aiempiin kirjoihinsa Natalien kirjahyllyssä. Muistaakseni II-osassakin viitattiin Lapiduksen kirjoihin "sen lakimiehen kirjoina".

Jens Lapidus: Lukususelämää (Livet deluxe - Stockhom noir III 2011) Like, suom. Jaana Nikula
Arvio: *** Vähän tylsä (ja iso)

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Tällä kertaa katsoin tv-sarjan ensin ja sitten luin kirjan. Yleensähän katson tv-sarjaa kommentoiden jatkuvasti, ettei se noin mennyt eikä kirjassa ollut tällaista kohtausta. Se varmaan liittyy myös mielikuvitukseen: kirjaa lukiessa kuvittelee kohtaukset tietynlaisiksi eikä tv-sarjassa ole toteutettu niitä ainakaan sillä samalla tavalla. Jos kirjan lukee jälkikäteen, tuntuu siltä että kaikki menee niin kuin tv-sarjassa: se mikä on tarkoitus täyttää mielikuvituksella, onkin jo täytetty tv-sarjan luomilla kuvilla. Vähän tylsää.

Kirjan juoni on tiivis kuvaus nuoren kätilön työstä ja vapaa-ajasta nunnien kanssa. Hahmot olivat hyvin samanlaisia kuin tv-sarjassakin, rakkaustarinat vain loistivat poissaolollaan. Ilmeisesti on mahdotonta tehdä tv-sarjaa tai elokuvaa, ellei siihen sullota tiettyä määrää rakkaustarinoita.

Koskettavinta oli 1950-luvun lontoolaisen köyhälistön elämänmyönteisyys hyvin vaikeiden olojen keskellä. Kuusikymmentä vuotta sitten ei ollut e-pillereitä, pyykinpesukonetta tai kunnon lääkkeitä. Sairaalaa pidettiin vain köyhäintalon jatkeena eikö sinne haluttu mennä. Hieno kirja!

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! (Call the midwife - a true story of the East End in the 1950s 2002) Otava, suom. Eija Tervonen
Arvio: **** Niin tuttu

6.8.2013

Mika Waltari: Tanssi yli hautojen

Odotin paljon tältä kirjalta. Tämän kirjan myötä aloin pohtia enemmänkin historiallisen romaanin oikeutusta. Joissain kirjoissa keksityt päähenkilöt kelluvat todellisten historiallisten tapahtumien laineilla vaikuttamatta niihin. Waltarin henkilöt taas aikaansaavat nuo laineet ja se tekee koko kirjasta epäuskottavan saman tien.

Tapahtumat sinänsä olivat hyvä kertaus tuohon historian kohtaan, mutta mietin jatkuvasti miten paljon tapahtumista on totta. Kirja meinasi jäädä jopa kesken, mutta skarppasin lopussa ja luin sen loppuun.

Mika Waltari: Tanssi yli hautojen (1944) WSOY
Arvio: *** Ei mitenkään ihmeellinen

4.8.2013

Antti Tuuri: Ikitie

En tiedä miksi tämä on jäänyt minulta lukematta. Yleensä olen lukenut Tuurit samantien ja niistä on jäänyt vähän valju maku. Tämä oli ihan toista maata. Tyypillinen tuurimainen ilmaisukin lipsui välillä enemmän normaalin puolelle, mikä lisäsi luettavuutta.

Tarina on erittäin julma ja sivuaa taas sellaista kohtaa historiassa, joka jätettiin kokonaan kertomatta meille 1970-luvun lapsille. On lähes mahdoton ymmärtää mikä sai menestyneet amerikansuomalaiset unelmoimaan paremmasta sosialistisesta yhteiskunnasta ja miten ihmeessä he uskoivat löytävänsä sen Neuvostoliitosta. Tietenkään heillä ei ollut sitä tietoa tulevasta, joka meillä on nyt eikö muutenkaan tieto liikkunut samalla intensiteetillä kuin nykyään.

Ketolan Jussin kohtalo on siksikin epäreilu, ettei hän ollut mikään kommunisti, hän ei vain ollut samaa mieltä Lapuan liikkeen kanssa. Ehkä hiukan epäuskottavaa on, että häntä ei tapettu muiden mukana vaan Kallonen jätti hänet henkiin ja antoi siten mahdollisuuden karata.

Antti Tuuri: Ikitie (2011) Otava
Arvio: **** Vaikuttava

2.8.2013

Max Manner: 13. huone

Ei varmaan pitäisi aloittaa trilogian kolmannesta osasta. No näin kuitenkin tein ja lopetinkin Mannerin lukemisen sitten tähän. Aivan liian suuri osa kirjasta käsittelee edellisten osien tapahtumia ja siitä huolimatta kuva niistä jää sekavaksi. Se osa tätä kirjaa, joka rakentaa uutta juonta, on ohut, lyhyt ja täydellisen epäuskottava tekstioksennus.

Harkitsin jo moneen kertaan lopettamista, mutta päätin yrittää. Mannerin uusin kirja näkyy olevan CrimeTimen kustantama. Olen tähän asti pitänyt CT:tä tasokkaana, mutta sekin luulo hävisi tämän kirjan myötä...

Max Manner: 13. huone (2011) Minerva
Arvio: * Ihan paska

Jens Lapidus: Siisti kosto

Tässä pyöritään samoissa ympyröissä kuin edellisessäkin kirjassa, mutta päähenkilöt on vaihtuneet ja edellisen kirjan päähenkilöt pyörii tässä vain juonen reunamilla. Juoni ei rullannut kokaiinin ympärillä, vaan tällä kertaa keskityttiin enemmän yhteiskunnan yleisempiin mätäpaiseisiin.

Lapidus on onnistunut hienosti tekemään kakkos-osan joka hyödyntää edellistä osaa, mutta on samalla tarpeeksi erilainen, jotta kirja ei kärsisi vaikkei olisi edellistä lukenutkaan. En ole kuitenkaan ihan varma kannattaako Palmen murhaa tällaiseen sotkea. Voi kyllä olla, että se on niin olennainen osa ruotsalaista oikeusjärjestelmää, ettei siitä pääse pakoon, jos aikoo käsitellä Tukholman rikollisia.

Yksi päähenkilöistä oli poliisi ja hänen kohdallaan loppuratkaisu oli onnellinen, mutta täysin epäuskottava.

Jens Lapidus: Siisti kosto (Aldrig fucka upp - Stockholm noir II 2008) Like, suom. Anu Koivunen
Arvio: **** Taas mennään