19.10.2008

Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki

Sain tämän joululahjaksi jo vuonna 2007, mutten ollut lukenut tätä jostain syystä. Nyt kun luin muitakin Waltarin kirjoja, ajattelin lukea myös tämän.

Kirja kertoo yhdestä päivästä hyvin erilaisten ihmisten elämässä. Kaikkien tarinat kuitenkin kietoutuvat lopulta yhteen. Vaikuttavin hahmo on vaimonsa menettänyt mies, joka uskoo vaimon ja lapsen kuoleman olevan rangaistus taposta, jonka mies teki suojellakseen äitiään. Toinen hahmo on teologi, joka kuulee saavansa potkut töstään, mutta joka osaa ajatella kaikki parhain päin.

Kirja saattaa kuulostaa mitäänsanomattomalta, mutta samalla se on "vahva". Jokaisen hahmon elämässä tapahtuu jonkinlainen käänne: kuolema, väkivalta, poispääsy, anteeksianto...

Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki (1936) WSOY
Arvio: **** Hämmentävän hyvä

7.10.2008

Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä

Odotukset oli aika matalalla Lehtolaisen edellisen kirjan jäljiltä. Maria Kallio saattaa kuitenkin olla luotettavampi valinta päähenkilöksi kuin joku uusi tuttavuus. Jotenkin minusta tuntuu että Marian elämä on juossut todellista aikaa nopeammin.

Kirjan nimi oli tosi huono. Se oli samaa sarjaa kuin "Tappava säde", jossa siis oli Säde, joka tappoi. Tässä kirjassa oli "Toni Väärä", jonka jäljillä oltiin. Oltiin myös monien muidenkin jäljillä. Saatettiin myös olla "väärillä jäljillä" johon otsikko taisi myös viitata.

Huonointa kirjassa oli Ilpo Koskelon kommentit "varsinaissuomen murteella". "...Tällä kaudella hänellä ei oo ollu edes lisenssiä..." ja "En mää ny ollenkaa ymmärrä mitä sää semmossii kyselet" on lauseita saman miehen suusta, joka vielä puhuu "leveää murretta". En oo mikään suomen kielen asiantuntija, mutten oo ikinä edes ajatellu, että varsinaisuomen murre vois olla "leveää". Savon murre voi olla hyvinkin leveää, mutta me puhutaan lyhyesti ja jopa töksähtelevästi eikä "leveästi". Mutta pointti oli siis se, että Koskelo ei puhunut murretta koko ajan vaan välillä kirjailijalta selvästi kyvyt hiipu.

Juoni ei ollut kovin mukaansa tempaava paitsi ihan lopussa, jolloin sattu jo muutamia asioita liiankin tiuhaan.

Leena Lehtolainen: Väärän jäljillä (2008) Tammi
Arvio: *** Ei niin huono kuin odotin