8.2.2010

Kalle Päätalo: Selkosen kansaa

Tämä oli jotenkin miedompi kuin sarjan avausosa: Kauko kasvaa aikuiseksi ja alkaa riiaamaan. Lopussa alkaa talvisota ja Kauko lähtee vapaaehtoiseksi. Tarina oli kaiken kaikkiaan aika suoraviivainen ja yllätyksetön.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, etä siviilejä evakuoitiin myös pohjoisessa. Tottakai se on ihan luonnollista, mutta en Etelä-Suomessa koko ikäni asuneena ole ikinä edes kuullut saatikka tavannut muita kuin Karjalasta lähteneitä evakkoja. No kai pohjoinen oli paljon harvaan asutumpaa, mutta samalla tavalla evakkoonlähtö niille lähtijöille tuntui pohjoisessa kuin etelässäkin.

Tämä kirja antaa esimakua siitä, että Päätalo vähän toistaa itseään. Kirjat sinänsä ovat hyviä, mutta niissä toistetaan samoja asioita ja teemoja. Taidan pitää vähän taukoa ennen seuraavaa Päätaloa...

Kalle Päätalo: Selkosen kansaa (1962) Gummerus
Arvio: *** Vähän pliisu

Ei kommentteja: