12.8.2010

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

Ihmettelin miksi kirjalla on niin hölmö nimi. Se on kuitenkin kirjan juoneen nähden tosi hyvä nimi. Tapahtumat tuona viimeisenä iltana vaikuttavat monen ihmisen loppuelämään.

Irving toistaa itseään. Sinänsä hienossa kirjassa toistuvat ne samat asiat kuin niin monessa aikaisemmassakin Irvingin kirjassa: Dannyn ammatti, Joen kuolintapa, karhu jne. Wikipediassa on oikein taulukko näistä toistuvista teemoista kirja kirjalta.

Jos tässä blogissa joskus paljastan juonia hiukan liikaa niin se sallittakoon, sillä Irving paljastaa omansa heti alkuun. Esim. Dannyn tyttöystävä Charlotte. Kun hänet esiteltiin niin kävi heti ilmi että hän oli jo poissa kuvioista. Siinä sitten kun tarina eteni ja Charlotten ja Dannyn suhteesta kerrottiin enemmän niin lukija vaan odottaa, että koska Charlotte lähtee. Tiedän, että se on vaan tehokeino, mutta tosi ärsyttävä sellainen.

Aika yksinkertaisesta tapahtumasta tuona viimeisenä yönä Twisted Riverillä alkoi tapahtumaketju, jota Irving kuljettaa vuosikymmenien päähän ja saa pidettyä mielenkiinnon koko ajan yllä. Se on kai osoitus siitä että kaikesta toistosta huolimatta Irving tietää mitä tekee!

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä (Last night in Twisted River 2009) Tammi, suom. Kristiina Riksman
Arvio: *** Aina vaan samaa

Ei kommentteja: