Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat, Mma Ramotswe tutkii

Maistoin juuri ensimmäisen kulaukseni Rooibos-teetä (Liptonin African Rooibos). Tosi hyvää. Suosittelen juoman rooibosta aina kun lukee Mma Ramotswea. Aion itsekin tehdä niin jatkossa.

Aloitin tämän viimeisen suomennetun Mma Ramotswen helpottuneena siitä että tämä on viimeinen vähään aikaan. Kävi kuitenkin niin että taidan vielä etsiä ne kaksi seuraavaa ja lukea ne englanniksi.

Tässä kirjassa moni asia saa päätöksensä: Charlien kiinnostus tyttöihin, Note Mokoti ja Mma Makutsin mieshuolet. Kirjan suomennokseksi olisi sopinut paremmin "Botswanan iloiset naiset" kuin "rouvat". Muita rouviahan ei ole kuin Mma Ramotswe paitsi ihan lopussa. Mma Makutsi kyseenalaistaa myös jatkuvan rooibosin litkimisen ja siirtyy tavalliseen teehen. Pian hän palaa kuitenkin takaisin rooibosiin.

Kankaanpää suomentaa kyllä ihan miten sattuu. Pahinta oli "lihosivat" lihoa-verbin monikon 3. persoonan imperfektinä. Kankaanpää taitaa olla varsinais-suomalainen...

Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat, Mma Ramotswe tutkii (In the Company of Cheerful Ladies 2004) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: **** Paljon jännempi kuin edelliset

Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä, Mma Ramotswe tutkii

Kirjailija jättää lukijoille mahdollisuuden lukea kirjat missä järjestyksessä tahansa, koska kertoo muutamat perusasiat joka kirjassa uudelleen ja uudelleen. Minä taas olen ihan itse tehnyt valinnan lukea kirjat järjestyksessä ja luen joka kirjassa Mma Makutsin yhdeksästäkymmenestäseitsemästä prosentista ja apupoikien loputtomasta kiinnostuksesta tyttöihin.

Tässä kirjassa Mma Ramotswe tutkii taas yhtä intohimokysymystä oikeiden etsivätehtävien sijaan. Kaiken kaikkiaan kirjan tunnelma on aurinkoinen ja korostaa Botswanaa vähän vähemmän kuin aikaisemmin. Kirjan lopussa Mma Potokwan "huijaa" J.L.B. Matekonin vihdoinkin naimisiin Mma Ramotswen kanssa.

Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä, Mma Ramotswe tutkii (The Full Cupboard of Life 2003) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: ** Kiva, mutta ihan samanlainen kuin aikaisemmatkin

Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, Mma Ramotswe tutkii

Tässä kirjassa on pääroolissa Mma Makutsin uusi yritys ja suhde. Gaboroneen on avattu myös kilpaileva etsivätoimisto. Mma Ramotswe ja Mma Makutsihan eivät ole oikein perinteisiä etsivä-juttuja enää hoitaneetkaan, enemmän sellaisia hientotunteisuutta vaativia selvittelyja ja järjestelyjä.

Tämä kirja oli suomennettu jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmat. En tiedä tarkalleen mistä tunne johtui, mutta se vallitsi läpi koko kirjan. Kirjan ihan lopussa oli vielä melkoinen kömmähdys suomentajalta: "He kutsuivat molemmat korjaamon oppipojat ja näiden lisäksi myös Mma Potokwanin ja tämän aviomiehen, Mma Bokon, jonka toinen oppipoika haki Molepololosta, sekä herra Molefolen perheineen." Siis Mma Potokwanilla on aviomies. Hyvä, mutta miksi hän on Mma Boko? Eikös hänen pitäisi olla Rra Boko? En osaa setswanaa kovinkaan hyvin, mutta sen verran luulen tietäväni että Mma on nimitys naisesta (vrt. Madam) ja Rra miehestä (vrt. Sir).

Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille, Mma Ramotswe tutkii (The Kalahari typing school for men 2002) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: ** Vähän nämä jo toistaa itseään

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille, Mma Ramotswe tutkii

Mma Ramotswe on yksityisetsivä ja siksi häntä kai kutsutaan "Afrikan Neiti Marpleksi". Mielestäni nämä kirjat eivät ole ollenkaan dekkareita vaan pohdintoja afrikkalaisesta elämänmuodosta. Esim. ilmaus "perinteinen ruumiinrakenne" on paras synonyymi lihavalle, jonka olen kuullut.

Tässä kirjassa käsitellään masennusta ja kauniiden tyttöjen moraalia. Mma Makutsin omakin kauneus tulee esille pelkästään tyttöjä ajattelevien apupoikien puolelta. Mitään monimutkaisia rikoksia tai ongelmia ei ratkota, mutta jännitys pysyy yllä koko ajan. Etsivätoimisto muuttaa korjaamolle kulujen säästämiseksi.

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille, Mma Ramotswe tutkii (Morality for beautiful girls 2001) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Valoisa kirja

Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli

Tämä oli nopeasti luettava novellikokoelma. Kaikki tarinat kertovat aivan kipeistä äiti-tytär -suhteista joko äidin tai tyttären näkökulmasta.

Minuun suurimman vaikutuksen teki itse nimitarina. Siinä vammainen tyttö tajuaa, että äiti aikoo hylätä hänet ja hän tappaa äitinsä. Tarinan perusteella tytöllä varmastikin oli syynsä tekoonsa.

Toinen järkyttävä tarina on "Sanoin yksi". Nainen, joka ei halua lapsia, lupaa miehelleen yhden lapsen. Saatuaan kaksoset hän heittää toisen tielle. Vahingossa kyllä sen kiltimmän.

Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli (Insecte 2006) Gummerus, suom. Lotta Toivanen
Arvio: *** Karmiva

Javier Cercas: Valon nopeus

Ensimmäiset 50 sivua oli niin tylsiä että melkein lopetin jo kesken, mutta kun tarina pääsi vauhtiin, se oli nopeatempoinen.

En ole lukenut paljonkaan espanjalaista kirjallisuutta ja tämä oli kyllä mukava alku. Tarina kertoi loppujen lopuksi traumaattisesta Vietnamin sodan veteraanista ja aiheessa olisi ollut mahdollisuuksia vaikka minkälaisia kliseisiin, mutta ne vältettiin. Hieno kirja koskettavasta aiheesta, ihmisen traumasta.

Javier Cercas: Valon nopeus (La velocidad de la luz 2005) Bazar, suom. Satu Ekman
Arvio: **** Hämmentävä tapaus

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet, Mma Ramotswe tutkii

Turvallinen kirja. Afrikkalaista mietiskelyä ja kiireetöntä elämäntapaa.

Hiukan kirjassa häiritsi J.L.B. Matekonin kotiapulaisen tyhmyys. Se kai sopi kirjan juoneen paremmin. Molemmat pääjutut, kadonnut amerikkalainen ja vieraissa juokseva kotirouva, saivat hiukan erilaisen lopun kuin perinteinen dekkari olisi esittänyt.

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet, Mma Ramotswe tutkii (Tears of the Giraffe 2000) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Taattua laatua

Anne Tyler: Amerikan lapset

En kyllä osaa sanoa mistä näitä kirjoja oikein löydän, mutta tästäkään en tiennyt ennalta mitään. Tosi hyvä löytö!

Yksi kirjan teemoista oli ulkomaalaisen pikkutytön adoptio, niinkuin Lindstedtin "Sakset"-kirjassakin. Tässä kirjassa oli kuitenkin kaksi perhettä, jotka sattuivat saamaan lapsensa samalla lennolla ja sitä kautta he ystävystyivät. Toinen perheistä oli iranilainen ja se toi kirjaan ihania makuja ja tuoksuja. Ei siis kannata lukea nälkäisenä!

Jokainen luku käsitteli asioita kronologisesti eteenpäin, mutta eri ihmisten näkökulmasta. Se toimi hyvin.

Anne Tyler: Amerikan lapset (Digging to America 2006) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: **** Tosi hyvä tarina

Margaret Atwood: Poikkeustila

Odotin tältä kirjalta paljon. Ensimmäinen pettymys oli että kirja olikin novellikokoelma. Toinen pettymys oli että osa novelleista kuitenkin liittyi toisiinsa. Liian epämääräistä minulle...

Alkupään novellit olivat hyviä ja koko juttu muuttui pliisummaksi loppua kohden. Monessa novelleissa oli hyviä hetken oivalluksia, mutta minulle ainakin oli liian rankkaa lukea tytöstä, joka kantaa kaiken vastuun perheessään ja jonka annetaan tehdä suunnattomia "virheitä" vain koska kukaan ei välitä.

Margaret Atwood: Poikkeustila (Moral Disorder 2006) Otava, suom. Kristiina Drews
Arvio: ** Odotukset taisi olla liian korkealla

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1, Mma Ramotswe tutkii

On aika erikoista lukea taas maasta josta ei tiedä etukäteen käytännössä mitään, siis Botswanasta. Tämän kirjan jälkeen kaikki tietoni ko. maasta perustuvat dekkariin. Tämä on yleissivistyksen kannalta aika paha juttu. Mutta näin kävi jo Rei Shimuran ja Japaninkin kohdalla...

Kirja koostuu pienistä tarinoista, joita nivoo yhteen muutama laajempi tarina. Kirjan päähenkilö Mma Ramotswe on varsinainen selviytyjätyyppi. Jos hän jää jostain laittomasta kiinni niin sekin vain kääntyy parhain päin ja juttu ratkeaa nimenomaan kiinnijäämisen ansioista eikä siitä huolimatta.

Muutama ajatus kirjassa oli hyvinkin oivaltava. Brittien itseaiheuttama jatkuva kiire verrattuna rauhalliseen afrikkalaiseen elämäntapaan, jossa ei ole aikaa eikä edes varsinaista päämäärää.

Kirjan nimimaailma on ihana, parhaimpana esimerkkinä autokorjaamo "Tlokweng Road Speedy Motors".

Luulen, että luen näitä kirjoja lisääkin.

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1, Mma Ramotswe tutkii (The No 1 Ladies' Detective Agency 1998) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Melkonen nainen tuo Mma Ramotswe

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies

Kirja olisi varmasti ollut parempi lukukokemus, jos en olisi tiennyt että kirjoittaja on Yleisradion uutisten lukija. Jos olisin ko. kirjailija niin kirjoittaisin salanimellä ja jos olisin ko. kirjailijan kustantaja, jättäisin kirjoittamatta uutistenlukija-yksityiskohdan kirjan etuliepeeseen.

Päähenkilö on Suomessa toimiva, venäläis-suomalainen "asioiden hoitaja", Viktor Kärppä. Hiukan epämääräinen työnkuva ja ystäväpiiriin kuuluu hiukan epämääräisten tyyppien lisäksi myös poliiseja. Tarina toimii, mutta jotkut kehyskertomukset tuntuvat vähän liiankin sopivilta tilanteeseen. Toisaalta, jos on kerran kirjoittamassa kirjaa fiktiivisistä hahmoista, miksei keksisi sopivia yksityiskohtia.

Olen täysin varma, että en ole ennen lukenut Röngän kirjoja, mutta yksi kohta oli kummallisen tuttu. Päähenkilö Viktor ajelee pitkin lapsuus-kotikaupunkinsa Sortavalan katuja ja etsii tuttuja kasvoja. Sitten hän tajuaa että etsii väärän ikäisten ihmisten kasvoja. Kaikki hänen lapsuudentuttunsa ovat tietenkin jo keski-ikäisiä niin kuin Viktorkin. Tietysti tämä kokemus voi sattua monellekin ihmiselle, mutta luulen että kyse on tahattomasta plagioinnista. Vielä pitäisi muistaa, missä kirjassa tällainen kohta oli.

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies (2002) Gummerus
Arvio: ** Vähän pliisu

Misha Defonseca: Susilapsi

Jos tarina olisi kerrottu tarinana ja mielikuvituksen tuotteena, se olisi ollut aika hyvä. Vain muutama kohta oli hiukan epäuskottava. Mutta kun tarina kerrottiin totena, se oli liian ristiriitainen ja epäjohdonmukainen. Helmikuussa 2008 kirjailija myönsi, ettei kirja ollut omaelämänkerrallinen.

Koko ajan lukiessani mietin mikä on totta ja mikä ei. Ilmeisesti kaikki on keksittyä juutalaisuudesta lähtien.

Wikipedia toteaa: "Kirja on kertomus, se on minun kertomukseni", kirjailija sanoo oikealla nimellään julkaistussa lausunnossa. "Se ei ole oikeaa todellisuutta vaan minun todellisuuttani. Välillä minun on vaikea erottaa todellisuutta ja omaa sisäistä maailmaani."

Niinpä niin. Kirjoitan nyt arvioni kuin alusta alkaen fiktiivisestä kertomuksesta.

Kirjan juonessa oli useita ristiriitoja. Mikseivät isoisä ja Märthe ottaneet Mishkeä "Santarmin" kynsistä kotiinsa? Jos isoisä kerran tunsi Mishken äidin, niin miksei hän Mishken palattua kertonut äidin nimeä ja taustoja?

Susijaksot olivat erittäin epäuskottavia. En usko että ihmislapsi noin vain pääsee susilauman jäseneksi niin halutessaan tai edes tutustuu susiin.

Misha Defonseca: Susilapsi (Survivre avec les loups 2004) Otava, suom. Heli Kalliolevo
Arvio: ** Hyvä tarina, mutta taustat pilaavat tunnelman

Harri Nykänen: Valhe

Kirjan juoni oli tosi moni-ulotteinen eikä rauhallisen alun jälkeen olisi voinut kuvitella mihin lopussa päädytään.

Päähenkilö ei ollut järin uskottava hahmo, mutta Mannerin ajatuksenjuoksua oli helppo seurata. Vähän hölmö se taisi kyllä olla kun ei heti tajunnut, että vanhaherra Rajakoski oli jotain muuta kuin esitti.

Hyvä dekkari, parempi kuin Nykäsen Arielit, muttei tietysti lähelläkään Raidin tasoa ;-)

Harri Nykänen: Valhe (2007) WSOY
Arvio: *** Luin koko kirjan yhdeltä istumalta!

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

Tarina on hyvä. Päähenkilöksi on hyvä valita "kirjahullu", silloin kaikkien muiden kirjahullujen on helppo samaistua päähenkilöön. Suorastaan ovela valinta!

Kirjassa viitataan moneen kertaan Kotiopettajattaren romaaniin ja Humisevaan harjuun. Kirjan juoni on yhtä kliseinen ja ennalta-arvattava kuin Brontëillakin. Mutta, mutta. Brontët kirjoittivat kirjansa yli 150 vuotta aikaisemmin kuin Setterfield ja olivat luomassa niitä kliseitä, joita Setterfield nyt käyttää.

Tämän kirjan juonen rakenne on liian klassinen ollakseen hyvä. Ja vielä kun loppukin on onnellinen, niin mikä oikein voisi olla ällömpää!

Lisäksi silmään pisti muutama ristiriita: ensin sanotaan, että kaikissa huoneissa on kokolattiamatto ja seuraavassa luvussa kirjaston lattia onkin puuta. Toinen virhe on isompi: George Angelfield tuijotteli kuuta monta kuukautta kirjastohuoneen leposohvalla vaimonsa kuoleman jälkeen. Melkoinen kuutamo!

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (The Thirteenth Tale 2006) Tammi, suom. Salme Moksunen
Arvio: *** Vangitseva, mutta liian uskollinen tyylilleen

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha

Tämä kirja on novellikokoelma pitkältä ajalta: ensimmäiset tekstit lienee kirjoitettu jo 1996. Tarinat edustavat minulle täysin uutta tyylilajia: reaalifantasiaa. Kokoelma on mielestäni hyvin epätasainen, mutta parhaimmat tarinat ansaitsevat täydet pisteet. Jo pelkkä esipuhekin on vaikuttava.

"Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1" oli alussa erittäin tavanomainen kertomus, mutta muuttui koko ajan loppua kohti mahdottomammaksi ja loppuratkaisu oli jälleen yllättävä, mutta yksinkertainen.

"Missä junat kääntyvät" oli kaikista tarinoista vaikuttavin. On täysin looginen ajatus, että jossain on paikka, jossa junat kääntyvät, koska niitä menee radalla aina molempiin suuntiin. Järki kuitenkin kertoo, että on järjestelyratapihoja ja vaikka ties mitä sitä varten. Olisi silti kiehtovaa nähdä kun juna nousee pois raiteiltaan kääntyäkseen.

"Alla pinnan Toiseus piilee" kertoo ajasta jolloin olemme täysin vieraantuneet luonnosta. Sitä jopa kutsutaan "Toiseudeksi". Ei ko. sanat kyllä taida ihan synonyymejä olla, edes tässä kirjassa, mutta tarkoitukseni selvinnee siitä. Oivaltava tarina!

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (2008) Atena
Arvio: ***** Pakko lukea

Yann Martel: Piin elämä

En tiennyt etukäteen kirjasta yhtään mitään. Olikin siis yllätys, kun jossain haaksirikkoisen selviytymistarinan vaiheessa tajusin kyseessä olevan aika absurdi kirja.

Juoni oli hieno ja oivaltava ja lopussa esitetty toinen vaihtoehto tarinalle oli hieno idea. Kaikkein hienointa oli kuitenkin se että nuo tarinat kietoutuivatkin toisiinsa. Oliko Pii itse kuitenkin Richard Parker?

Tarina lihansyöjäsaaresta ja nelisormimangusteista oli niin vaikuttava että se ryömi jopa uniini asti.

Pari käännös-asiaa jäi kuitenkin vaivaamaan. Jos alkuteoksessa on jonkinlainen sanaleikki niin mielestäni niitä ei saisi kääntää. Ne voi korkeintaan selittää. Esimerkkinä Piin sokeana ja houreissaan esittämä sanaleikki keksi-keksintö. Haluaisin todellakin tietää mitä se oli englanniksi.

Kirjassa oli myös ainakin yksi ristiriita: ennen saarelle joutumistaan Piin kaikki tavarat, myös huovat, olivat hiutuneet riekaleiksi, kuitenkin mennessään saarelle nukkumaan hän ottaa pari huopaa veneestä mukaansa.

Yann Martel: Piin elämä (Life of Pi 2001) Tammi, suom. Helene Bützow
Arvio: **** Erittäin jännittävä

John Le Carré: Pakanalaulu

Luin kirjan puoleen väliin asti englanniksi ja loput suomeksi. En usko että kirja siitä paljon kärsi.

Le Carrén "Uskollinen puutarhuri" oli aidosti hyvä kirja, mutta "Pakanalaulun" kaltaista tuhoon tuomittua toilailua vihaan. Tulee ihan kamala olo, kun jo ennalta näkee että päin honkia mennään. Siksi onkin ihan oikein että päähenkilö, Salvo, joutui kirjan lopuksi vankilaan.

John Le Carré: Pakanalaulu (The mission song 2006) Tammi, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: * Pään seinään hakkaamista koko kirja!

Paulo Coelho: Portobellon noita

Tarina oli kiehtova ja kerronnan tapa piti jännityksen yllä loppuun asti. Romaanina juoni toimi vaikka olikin aika kevyt, mutta jos siitä pitäisi lähteä etsimään jotain syvällisempää niin sen suhteen olen kriittisempi: asiat oli sanottu liian suoraan eikä lukijalle jätetty tarpeeksi pureskeltavaa.

Coelhon luoma maailma on jotenkin ihanan yksinkertainen: Athena alkaa opiskella kalligrafiaa ja käy tapaamassa joka päivä opettajaansa autiomaassa. Ei huolta työpaikasta tai toimeentulosta. Olisipa oikeakin elämä joskus sellaista!

Paulo Coelho: Portobellon noita (A bruxa de Portobello 2006) Bazar, suom. Sanna Pernu
Arvio: ** Liian alleviivaava

John Grisham: Syytön

Kirja poikkeaa perinteisestä Grishamista aika paljon. Kirja on kertomus, jossa on tosi vähän dialogia. Toisaalta jos kirjoittaa todellisista tapahtumista, niin mistä sitä dialogia sitten löytyisi.

Kirja kertoo karmivia asioita poliisin virheistä, piittaamattomuudesta ja suoranaisesta tyhmyydestä. Jos kirjan poliisit olisivat edes olleet tahallaan ristiretkellä tuomittuja kohtaan, niin jollain sairaalla tavalla siinä olisi ollut järkeä. Helposti käy niin että linnatuomion saaminen jollekin on tärkeää vaaleilla valitulle virkamiehellä (syyttäjä, seriffi?), silläkin uhalla että ihan väärät miehet tuomitaan.

Grishamin viaksi voisin kuitenkin laskea liiallisen poliisin ja syyttäjän virheiden alleviivaamisen. Kyllä lukija ymmärtää itsekin kun virheitä tehtiin ilman sen suurempaa osoitteluakin...

Suomentaja oli kyllä keksinyt melkosia kukkasia välillä. Koulu, lukio, yliopisto: onhan se suo, mutta johdonmukaisuuskin riittäisi.

John Grisham: Syytön (The Innocent Man: Murder and Injustice in a Small Town 2006) WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: **** Karmiva

Laura Lindstedt: Sakset: triptyykki

Hämmentävä kirja äitiydestä, joka on lähtökohdiltaan hiukan erilainen. Olen jotenkin sanaton kirjan jäljiltä: miten paljon pikkuinen Hilja-tyttö vaikutti äitinsä tahalliseen tai tahattomaan ratkaisuun.

Lindstedtin tapa kirjoittaa on kyllä hieno. Tapa kuvailla ihan arkisetkin asiat tavalla, joka tekee niistä jotenkin "arvokkaita".

Laura Lindstedt: Sakset: triptyykki (2007) Teos
Arvio: *** Hämmentävä mutta lukemisen arvoinen