Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu, Mma Ramotswe tutkii

Tämä oli nyt se puuttuva kirja jonka mainitsin kirjoituksessani 30.8.2015. Kirjasarjan juonen kannalta tämä oli erittäin tärkeä kirja ja on sääli että juuri tämä jäi väliin, koska kirjan suurin yllätys paljastui liian aikaisin.

Tammi voisi kohta julkaista erikseen kirjan otsikolla Botswanan viisaudet, niin paljon hyviä ja positiivisia ajatuksia mma Ramotswen suuhun on kirjoitettu. Mma Ramotswen pitäisikin olla kaikkien downsiftaajien esikuva.

Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu, Mma Ramotswe tutkii (The Limpopo academy of private detection 2012) Tammi, suom. Outi Järvinen
Arvio: *** Ihan iloinen

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Kirjan juoni oli taas sitä normaalia Lehtolaista: epäuskottava juoni ja huonot henkilöhahmot sekä kaiken kruununa totuttuun tapaan maailman huonoimmat hahmon nimet. Kenen sukunimi on Pulma?

Pitäisi varmaan kysyä kirjastosta jotain lainausestoa Lehtolaiseen itselleni. Jossain takaraivossani on käsitys että alkupään tuotanto on hyvää, lähinna kai Kun luulit unohtaneesi ja Jonakin onnellisena päivänä. Sen takia aina luen uusimman Lehtolaisen ajatuksella, jos vaikka se olisi muuttunut paremmaksi...

Leena Lehtolainen: Surunpotku (2015) Tammi
Arvio: * Ihan paska

Jo Nesbø: Verta lumella

Harvemmin kirjan minä-kertojana on palkkamurhaaja, joka tapetaan kirjan lopussa. Se on nimittäin kahdella tapaa epäuskottavaa: kirjoituskyvyttömyyden ja kuoleman. Yleensähän palkkamurhaaja-tyyppisiin ammatteihin ajautuu tyyppejä, jotka lopettaa koulun kesken lukihäiriön takia. Miten sellainen muka kirjoittaisi tarinaa muistiin. Toinen asia on minä-kertojan kuolema. Eihän silloin voi kirjoittaa omasta kuolemastaan.

Molemmat em. syyt kertovat vain, että olen tosikko, enkä haluaisi antaa kirjailijalle liikaa vapauksia...

Jo Nesbø: Verta lumella (Blod på snø 2015) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Karmiva

Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki, Mma Ramotswe tutkii

Mysteerit ovat niin ihanan viattomia ja ratkaisut niin ihanan itsestäänselviä. Parasta on myös se että maalaisjärki menee aina oikeuden edelle.

Isot muutokset omassa elämässäni ovat näemmä aiheuttaneet sen, että olen jättänyt ainakin yhden mma Ramotswen lukematta. Täytyypä korjata tilanne.

Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki, Mma Ramotswe tutkii (The minor adjustment beauty salon 2013) Otava, suom. Outi Järvinen
Arvio: **** Ihanan viaton

Jari Tervo: Revontultentie

Vaikken koskaan ole pitänyt Tervon persoonasta niin kirjoittaa hän kyllä osaa. Vaikka tämä oli jatko-osa Esikoiselle niin kirja toimii ihan hyvin erikseenkin.

Minä-kertoja on jo aikuisuuden kynnyksellä, mutta ajautuu kommunistien maskotiksi. Tapahtumat Berliinissä ovat niin älyttömiä, että olikin parempi jättää ne kesken.

Kaikessa järjettömyydessään nimenomaan Esmen tarina kruunaa kirjan.

Jari Tervo: Revontultentie (2014) WSOY
Arvio: **** Ihan hyvä

Håkan Nesser: Yksinäiset

Juoni muistuttaa hiukan liikaa "Todistettavasti syyllinen" -sarjaa: takaumia ja eri näkökulmia samaan tilanteeseen. Taidan olla vähän kyllästynyt Barbarottiin.

Håkan Nesser: Yksinäiset (De ensamma 2010) Tammi, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Hiukan epäuskottava

Marko Hautala: Kuokkamummo

Kadun, että ikinä tartuin tähän.

Kirjan sinänsä yliluonnollisille kauhuelementeille löytyy selitys, joka ei ole kylläkään tästä maailmasta. Paha saa palkkansa eikä oikein muulla ole väliäkään.

Marko Hautala: Kuokkamummo (2014) Tammi
Arvio: **** Hirvittävää kauhua

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Sinänsä varmaan ihan ok kirja, mutta jätti kaikessa kamaluudessaan suuhun vähän kauhun maun.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Skuggpojken 2013) Otava, suom. Maija Kauhanen
Arvio: *** Liian kamala

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

Nappasin tämän ihan umpimähkään kirjaston juuri palautettujen hyllystä. Kirjan nimestä tuli mieleen Johanna Sinisalon "Enkelten verta" -kirja muutaman vuoden takaa. Takakansiteksteistä kuitenkin ymmärsin, ettei tässä kirjassa kyse ollut varsinaisesti mehiläisten kuolemasta. Kirjan tyyli toi mieleen Niall Griffithsin kirjat. Jotain samaa päähenkilöissä onkin. He molemmat edustavat englantilaisten alistaman kansan pohjasakkaa.

Juoni oli hyvä, tai siis kamala. Hyvä kirjana, kamala elämäntarinana. Ehkä kaikkein tärkein kirjan herättämä ajatus on Marnien heittämä ajatus kirjan lopulla siitä, miten ketään ei kiinnosta kuinka vanhemmat laiminlyövät lapsiaan, mutta heti jos joku murhaa nuo vanhemmat niin silloin lapset muuttuvat tärkeiksi.

Erityisesti rakastin Nellyn kieltä. Varmasti englantilaisten pukudraamojen jäljiltä saattaa puhuakin noin, mutta suomentaja Raudaskoski on saanut siirrettyä tuon tunnelman hienosti omaan kieleemme.

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema (The death of bees 2013) Moreeni, suom. Seppo Raudaskoski
Arvio: **** Kerrassaan mahtava!

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta

Tarinassa oli aineksia johonkin suurempaan: entinen baskiterroristi pakeni menneisyyttään Lauttasaareen. Jotenkin tarina lässähti pitkin matkaa, mutta onneksi loppuratkaisu oli sitä mitä pitikin, vaikkei ollutkaan sitä mitä odotettiin.

Sipilä sentään uskaltaa tarttua poliisinkin korruptioon. Kun jonain päivänä Jari Aarnio -tapaus on loppuunkäsitelty, toivottavasti, Sipiläkin uskaltaa mennä pitemmälle ja kirjoittaa myös johtavissa asemissa olevien poliisien korruptiosta.

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta (2015) Crime Time
Arvio: *** Loppuratkaisu pelasti

Harri Nykänen: Leijonakuningas

Luotan vaan aina Harri Nykäsen nimeen ja luulen näistä kirjoista liikoja. Juoni on ihan OK, mutta keskitytään hiukan liikaa Kafkan naissuhteisiin, joista on jo käynyt ilmi että Ariel on varsinainen sika!

Nykyisessä tilanteessa voisi olla hyvä jos puututtaisiin enemmän poliisin moraalin (vrt. Aarnio), mutta aika varovaisesti Nykänenkin poliisin korruptioon puuttuu.

Harri Nykänen: Leijonakuningas (2013) Crime Time
Arvio: *** Samaa ku ennenki

Jo Nesbø: Isänsä poika

Kirjan juoni on karmiva, mutta mahdollinen. Puistattaa ihan ajatella että tällaista voisi sattua niinkin vähän korruptoituneessa maassa kuin Norja.

Puolen välin kohdilla aloin miettimään että Kefasilla on yllättävän karu menneisyys "hyväksi poliisiksi". Sekin ongelma, onneksi, selvisi ennen loppuratkaisua.

Jo Nesbø: Isänsä poika (Sønnen 2014) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Taattua tavaraa

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kirja tutustuttaa lukijan tetrojen maailmaan. Kyse ei ole geometriasta vaan neliraajahalvantuneista. Yksi keskeinen teema on, saako ihminen itse päättää koska elämänsä lopettaa. Itselläni on asiasta vankkumaton mielipide ja aina minua jaksaa hämmästyttää miten jotkut ihmiset kokevat sen loukkauksena.

Juoni oli hyvä, ei kovin arvaamaton. Tätä olisi lukenut enemmänkin.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me before you 2012) Gummerus, suom. Heli Naski
Arvio: *** Ei kovin yllättävä

Camilla Grebe & Paul Leander-Engström: Pietarin kapellimestari

Hyvin rakenneltu ja uskottava juoni. Voin ihan kuvitella, että Tom Blixeniä tulee lisää.

Oli kerrankin virkistävää lukea dekkaria, joka kertoo Pietarin sijaan Moskovasta ja jonka henkilöt eivät ole suomalaisia tai inkerinsuomalaisia vaan ihan aitoja ruotsalaisia. Kirjan juoni ei myöskään käsitellyt sitä tavallista trafiikkia Suomen ja Venäjän välillä vaan ihan vaan venäläistä talouselämää.

Camilla Grebe & Paul Leander-Engström: Pietarin kapellimestari (Dirigenten från Sankt Petersburg 2013) Gummerus, suom. Pekka Marjamäki
Arvio: **** Tosi hyvä

John Grisham: Perintö

Kirja on ihan sitä tavallista Grishamia: loppuun asti mietitty juoni ja paljon yksityiskohtia.

Tällä kertaa jäin miettimään kirjan tapahtuma-aikaa: muutaman vuoden "On aika tappaa" -tapahtumien jälkeen. Olisi jollain tavalla loogisempaa kirjoittaa nykypäivästä kuin 1980-luvusta. Voi kuitenkin olla, että tuo aika oli herkullisempaa rotu-asioista kirjoittamiseen kuin nykypäivä. Olen miettinyt tätä ennenkin, mutta internet, some ja kännykät ovat kyllä muuttaneet maailmaa niin paljon, että kirjojen juonetkin väkisin muuttuisivat. Eivätkä välttämättä parempaan suuntaan...

John Grisham: Perintö (Sycamore row 2013) WSOY suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: **** Tuttu ja turvallinen

Harri Nykänen: Mullasta maan

Olen vannoutunut Harri Nykäs-fani mutta nyt taisi kalahtaa kirves kiveen. Kirja yritti olla vähän tavallista jännempi dekkari, muttei oikein ollut kuin kökkö.

Harri Nykänen: Mullasta maan (2014) Crime time
Arvio: ** Eipä kovin kummonen

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Hassua miten suomalainen nainen pystyy samaistumaan japanilaisen miehen kokemuksiin vaikka ikäeroakin on sukupolven verran.

Kirjan teema on selvittää menneet ja päästä eteenpäin. Se on hyvin selvästi näkyvillä ja välillä voisi olla uskottavampaa hiukan kyseenalaistaa enemmän tuota menneiden kaivelua. Mutta muuten kirjan tarina on hyvä ja hyvin kerrottu.

Helsinkiä koskeva pätkä tietenkin vilisee virheitä (vai oletteko koskaan nähneet Helsingin asemalla "asemamiehiä"). Muuten Murakami kirjoittaa Helsingistä, yksinäisyydestä ja yksin olemisesta hienosti. Chisun tekstiä lainatakseni:
Mä halusin olla
vapaa ja yksin
mut joku sarvipäinen
lisäs siihen -äinen
musta tuli
vapaa ja yksinäinen.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi 2013) Tammi, suom. Raisa Porrasmaa
Arvio: **** Mahtava kirja

Mari Jungstedt: Neljäs uhri

Jungstedtia vaivaa sama tauti kuin dekkaristeja vaivaa kun kirjoja on tullut jo liian monta. Seuraava kirja ei tuo mitään lisäarvoa enää asioihin. Tässä kai pitäisi olla kiinnostunut Karinin ja Knutaksen suhteen etenemisestä, mutta sekin liikkuu eteenpäin niin hitaasti kirja kirjalta, ettei oikein jaksa.

Mari Jungstedt: Neljäs uhri (Det fjärde offret 2011) Otava, suom. Emmi Jäkkö
Arvio: ** Tylsä

George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi - Tulen ja jään laulu - osa 5 nide 2

Kirja alkaa lopettelemaan langanpäitä ja ehkä alkaa valmistella joidenkin lankojen yhteensolmimista. Siitä on yli viisi vuotta aikaa kun olen lukenut edellisen osan (Korppien kestit) eli oli välillä vähän vaikea muistaa mihin esim. Cersei jäi, mutta kyllä asiat palasi taas mieleen. Jonain päivänä kun kaksi viimeistäkin osaa on kirjoitettu ja käännetty suomeksi, täytynee alkaa koko sarja vielä kerran alusta ja lukea se saman tien loppuun asti.

Koko kirjan ajan hoetaan taas talvesta ja siihen varautumisesta. Se paljastanee että vaikkei loppu varsinaisesti vielä ole lähellä niin siihen valmistaudutaan jo kovaa vauhtia.

George R. R. Martin: Lohikäärmetanssi 1 - Tulen ja jään laulu - osa 5 nide 2 (A dance with dragons 2011) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Loppu häämöttää jo

Tuomas Vimma: Firman mies

Vimma elää jossain sovinistisessä kuplassaan, joka on muuttunut jo todella epäuskottavaksi kolmannen kirjan myötä.

Tämän kirjan ainoa arvo olisi teevee-sarja, jossa annettaisiin alasta juuri näin ruusuinen kuva. Muuta arvoa on vaikea nähdä. Välillä tuntuu ettei Vimma voi tietää rakennusalasta mitään kun maalailee tällaisia tarinoita. Jotain hän tietää kuitenkin kantakaupungin saneerausbisneksestä, se on selvää. Kukaan maallikko ei nimittäin pystyisi luettelemaan tällaisia määriä luksus-saneerauskamaa.

Eli seuraavan rakennusalan työntekijä-imago-kampanjan suunnittelija: Vimmalta vaan teevee-oikeudet ja sarja käsikirjoitettavaksi. Siitä se lähtee!

Tuomas Vimma: Firman mies (2014) Gummerus
Arvio: ** Samaa tuubaa