Luulin, etä "Vieras mies" loppui jo, mutta sitten hokasin että sitä seuraa vielä "Jälkinäytös". Fiksuna ajattelin että siinä varmaan kerrotaan tuomio ja sen pituus on max. 10 sivua. Jälkikäteen ymmärsin, että kyse on kokonaan toisesta kirjasta, jatko-osasta "Vieraalle miehelle". Kaiken lisäksi Waltari kirjoitti sen melkein kuin paineen alla, kun lukijoille piti näyttää, että paha saa palkkansa.
Kirjan juonikuvio oli hieno. Käytiin läpi Astridin motiivi ja tunnustus, mutta myös ne lukuisat juorut ja niiden seuraukset ja yksi huijausyritys kun vanhan isännän rahat yritettiin saada pois Astridilta. Yleisöä ja sen tekopyhyyttä voisi varmaankin verrata Waltarin lukijoiden reaktioon "Vieraaseen mieheen". Kaiken huippu oli Aaltosen vaimo, josta piti tulla tähtitodistaja oikeudenkäyntiin todistamaan Aaltosen lurjusmaisuus, mutta asia kääntyikin aivan päinvastoin.
Loppu oli melkein onnellinen, kun Astrid palaa lapsensa kanssa vankilaan.
Juoni muistutti hyvinä poliiseineen, tuomareineen ja syytettyineen ja pahoine todistajineen ihan "Kovaa lakia".
Mika Waltari: Jälkinäytös (1938) WSOY
Arvio: **** Melkeen ku "Kova laki"
26.5.2011
Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon
En tiedä mitä oikein odotin kun aloitin, mutta odotukset ylittyivät. Kirjan juoni on simppeli, mutta tunnelma hieno. Epätoivoisen emännän kauhea elämä sekopäisen aviomiehen rinnalla on kuvattu erittäin uskottavasti. Lukija uskoo helposti, että pakotietä ei ole.
Kun emäntä sitten tekee kamalia ja peittää jäljet niin lukijan on helppo yhtyä emännän teon moraaliseen oikeutukseen.
On vaikea uskoa, että tämä kirjoitettiin jo 1930-luvulla. Kirjan teemat ja erityisesti sen ratkaisut tuntuvat erittäinkin nykyaikaisilta. En ole lukenut läheskään kaikkia Waltarin kirjoja, mutta mielestäni tämä on jopa parempi kuin Sinuhe, joka on kyllä hieno omassa historiallisten romaanien sarjassaan.
Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (1937) WSOY
Arvio: ***** Mieletön
Kun emäntä sitten tekee kamalia ja peittää jäljet niin lukijan on helppo yhtyä emännän teon moraaliseen oikeutukseen.
On vaikea uskoa, että tämä kirjoitettiin jo 1930-luvulla. Kirjan teemat ja erityisesti sen ratkaisut tuntuvat erittäinkin nykyaikaisilta. En ole lukenut läheskään kaikkia Waltarin kirjoja, mutta mielestäni tämä on jopa parempi kuin Sinuhe, joka on kyllä hieno omassa historiallisten romaanien sarjassaan.
Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (1937) WSOY
Arvio: ***** Mieletön
15.5.2011
Turkka Hautala: Paluu
Tämä ei ollut mikään kakkos-osa "Salolle", mutta olisi voinut olla. Kirjan päähenkilö, nimeltään Väinö Linna, palaa vanhaan kotikaupunkiinsa Saloon etsimään alkoholisoitunutta isäänsä. En muista mainittiinko kaupungin nimeä, mutta ilmiselvää se oli.
Hattuleidin huudot on taas niin hyviä: "Kui sää plakkihammas tollai ilveiles. - Tommone säikky persjalka! Men sin muire sopulie sekka! - Sis pysyny pois vaa!" Ja toi viimenen kommentti on niin totta: vaikkei olis kymmenee vuotee käyny jossai kaupass Saloss ni kyll ne myyjät vaa viälki tuntte. Siis nimenomaan ne tuntee mut. En tällä siis tarkoita, että myyjät toivois että olisin pysynyt poissa.
Samalla tavalla ku Salokin niin tääki kuvaa sitä teini-iän angstia, joka liittyy Saloon, mutta kirjan päähenkilö Väinö oppii elämään asian kanssa.
Turkka Hautala: Paluu (2011) Gummerus
Arvio: **** Hieno
Hattuleidin huudot on taas niin hyviä: "Kui sää plakkihammas tollai ilveiles. - Tommone säikky persjalka! Men sin muire sopulie sekka! - Sis pysyny pois vaa!" Ja toi viimenen kommentti on niin totta: vaikkei olis kymmenee vuotee käyny jossai kaupass Saloss ni kyll ne myyjät vaa viälki tuntte. Siis nimenomaan ne tuntee mut. En tällä siis tarkoita, että myyjät toivois että olisin pysynyt poissa.
Samalla tavalla ku Salokin niin tääki kuvaa sitä teini-iän angstia, joka liittyy Saloon, mutta kirjan päähenkilö Väinö oppii elämään asian kanssa.
Turkka Hautala: Paluu (2011) Gummerus
Arvio: **** Hieno
Peter Høeg: Rajatapaukset
"Lumen tajun" jälkeen odotan Høegilta aina paljon. No tässä kirjassa oli ehkä paljon, mutta hyvin hankalassa muodossa. Kirjan perusjuoni oli traaginen tarina Peteristä, jonka tausta on vaikea. Hän tutustuu Katarinaan ja Augustiin hienostokoulussa, johon heistä kukaan ei kuulu. Ihmiskohtalot ovat hankalia ja loppuratkaisu kamala. Kirja voisi toimia jos juoni olisi tässä.
Juoneen liittyy kuitenkin myös loputon pohdinta ajasta. Tämä kirja kärsi valtavasti siitä etten ehtinyt lukea sitä yhtäjatkoisesti vaan pätkittäin ja erityisesti tuo ajanpohdinta olisi tarvinnut enemmän jatkuvuutta. Toisaalta kirja ei ollut niin hyvä että se olisi pitänyt minut otteessaan eli se oli vähän myös kirjan "oma vika" että luin sitä pätkittäin.
Peter Høeg: Rajatapaukset (De måske ednede 1993) Tammi, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Arvio: ** Hyvin kummallinen
Juoneen liittyy kuitenkin myös loputon pohdinta ajasta. Tämä kirja kärsi valtavasti siitä etten ehtinyt lukea sitä yhtäjatkoisesti vaan pätkittäin ja erityisesti tuo ajanpohdinta olisi tarvinnut enemmän jatkuvuutta. Toisaalta kirja ei ollut niin hyvä että se olisi pitänyt minut otteessaan eli se oli vähän myös kirjan "oma vika" että luin sitä pätkittäin.
Peter Høeg: Rajatapaukset (De måske ednede 1993) Tammi, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Arvio: ** Hyvin kummallinen
13.4.2011
Cathleen Miller: Aavikon kukka
Kirja kertoo Waris Dirien elämästä ja perustuu Warisin muistikuviin. Sen kun pitää mielessä niin monet ristiriitaisuudet ei niin haittaa. Onhan se silti jännittävä tarina kuinka paimentolaistyttö karkaa ennen naittamistaan (vaihtoa viiteen kameliin), muuttaa ensin kaupunkiin ja siitä sitten Lontooseen. Neljän vuoden päästä hän jää yksin Lontooseen ja alkaa malliksi.
Dirien tarina on kaunis kuvaus Somalian paimentolaiskultturin hienoista puolista, jotka me suomalaiset usein unohdamme. Sota on tietenkin muuttanut tuon tilanteen kaikien osalta sielläkin. Dirie nostaa esille ko. kulttuurista myös pimeät puolet: tyttöjen ympärileikkaamisen ja pakkoavioliitot.
Nämä teemat ovat erittäin tärkeitä, mutta tarina itsessään on jotenkin ohut.
Cathleen Miller: Aavikon kukka (Desert flower 1998) WSOY, suom. Riitta Toivanen
Arvio: ** Epäuskottava tarina
Dirien tarina on kaunis kuvaus Somalian paimentolaiskultturin hienoista puolista, jotka me suomalaiset usein unohdamme. Sota on tietenkin muuttanut tuon tilanteen kaikien osalta sielläkin. Dirie nostaa esille ko. kulttuurista myös pimeät puolet: tyttöjen ympärileikkaamisen ja pakkoavioliitot.
Nämä teemat ovat erittäin tärkeitä, mutta tarina itsessään on jotenkin ohut.
Cathleen Miller: Aavikon kukka (Desert flower 1998) WSOY, suom. Riitta Toivanen
Arvio: ** Epäuskottava tarina
Francesca Marciano: Matka kuvien taakse
Kirjan päähenkilö joutuu puolipakolla lähtemään Afganistaniin lehtitoimittajan valokuvaajaksi. Aihe on vaikea: tyttölasten pakkoavioliitot ja niiden seuraukset. Kirja on romaani, joten välillä mennään aika koomisiinkin tilanteisiin. Heti alussa koomista on turvallisuus-kurssi, joka toimii kuin kesäleiri: yhdessä koettu kauhu yhdistää kaikkia. Voi olla että tuollaisia kursseja on oikeasti käytävä, mutta tuskin ne ihan tuollaisia on.
Kirjan ehkä kantavin ajatus on Marian kaipuu Afganistaniin heti kun joutuu pois sieltä. Vaikka olosuhteet ja kaikki on kamalaa niin silti kaipuu jää. Tunnen itse samanlaista Intiaa kohtaan. En unohda rottia, spitaalisia tai kamalia vessoja, mutta silti mielessäni on koko ajan ajatus paluusta...
Kirja kertoo Kabulin kaoottisesta tilanteesta ja olosuhteista Afganistanista joita ei hyväksyttäisi missään muualla, mutta siellä ne vaan vallitsevat vuodesta toiseen eikä "kukaan tee mitään".
Francesca Marciano: Matka kuvien taakse (The end of manners 2007) WSOY, suom. Irmeli Ruuska
Arvio: *** Ihan hyvä
Kirjan ehkä kantavin ajatus on Marian kaipuu Afganistaniin heti kun joutuu pois sieltä. Vaikka olosuhteet ja kaikki on kamalaa niin silti kaipuu jää. Tunnen itse samanlaista Intiaa kohtaan. En unohda rottia, spitaalisia tai kamalia vessoja, mutta silti mielessäni on koko ajan ajatus paluusta...
Kirja kertoo Kabulin kaoottisesta tilanteesta ja olosuhteista Afganistanista joita ei hyväksyttäisi missään muualla, mutta siellä ne vaan vallitsevat vuodesta toiseen eikä "kukaan tee mitään".
Francesca Marciano: Matka kuvien taakse (The end of manners 2007) WSOY, suom. Irmeli Ruuska
Arvio: *** Ihan hyvä
Cate Tiernan: Night's child
Kirjassa tapahtui suunnilleen yhtä paljon kuin neljässätoista aikaisemmassa yhteensä. Tapahtumat alkaa muutamaa vuotta edellisen osan loppumisen jälkeen, mutta hyppäävät äkkiä 15 vuotta myöhemmäksi.
Kirjan kertojat ovat Morgan ja Morganin tytär Moira. Moira käy läpi samanlaisia asioita kuin Morgan kävi teininä ja jotka ovat loppujen lopuksi samoja kuin kaikilla muillakin. Noita-initaatio on samanhenkisessä roolissa kuin ripillepääsy luterilaisessa maailmassa. Tämä on myös Tiernanin Sweep-maailman yksi ärsyttävä piirre. Noita-yhteisö on olevinaan jotain ihan muuta kuin normaali-maailma, mutta Tiernan on luonut siitä eräänlaisen peilimaailman, jossa kaikelle on vastaavuus.
En nyt rupea juonta tässä enempää spoilaamaan, mutta kirja kertoo ehjän tarinan alusta loppuun ja voisi sopia luettavaksi myös ihan sellaisenaan ilman alkuosia.
Cate Tiernan: Night's child (2003) Puffin Books
Arvio: **** Itsenäinen teos
Kirjan kertojat ovat Morgan ja Morganin tytär Moira. Moira käy läpi samanlaisia asioita kuin Morgan kävi teininä ja jotka ovat loppujen lopuksi samoja kuin kaikilla muillakin. Noita-initaatio on samanhenkisessä roolissa kuin ripillepääsy luterilaisessa maailmassa. Tämä on myös Tiernanin Sweep-maailman yksi ärsyttävä piirre. Noita-yhteisö on olevinaan jotain ihan muuta kuin normaali-maailma, mutta Tiernan on luonut siitä eräänlaisen peilimaailman, jossa kaikelle on vastaavuus.
En nyt rupea juonta tässä enempää spoilaamaan, mutta kirja kertoo ehjän tarinan alusta loppuun ja voisi sopia luettavaksi myös ihan sellaisenaan ilman alkuosia.
Cate Tiernan: Night's child (2003) Puffin Books
Arvio: **** Itsenäinen teos
20.3.2011
Cate Tiernan: Full circle
Kirjassa oli kaksi juonta jotka olisi voinut jättää kyllä välistäkin: Selenan sielu tuli vainoamaan Morgania ja Daniell keksi loitsun jolla voidaan rajoittaa noidan voimia, ettei niitä tarvitsisi ottaa kokonaan pois.
Amerikkalaisuuden perimmäinen olemus taitaa olla tuotesijoittelu. Sweepissä syödään lukematon määrä Pop-tarteja ja juodaan Diet Cokeja ainakin yhden valtameren verran. Siinä häiritsee siis kaksi asiaa: tuotesijoittelu ja ruokavalion epäterveellisyys. Tuollaisella ruokavaliolla kyllä kuolee aika nuorena...
Cate Tiernan: Full circle (2002) Puffin Books
Arvio: ** Täytekirja
Amerikkalaisuuden perimmäinen olemus taitaa olla tuotesijoittelu. Sweepissä syödään lukematon määrä Pop-tarteja ja juodaan Diet Cokeja ainakin yhden valtameren verran. Siinä häiritsee siis kaksi asiaa: tuotesijoittelu ja ruokavalion epäterveellisyys. Tuollaisella ruokavaliolla kyllä kuolee aika nuorena...
Cate Tiernan: Full circle (2002) Puffin Books
Arvio: ** Täytekirja
Cate Tiernan: Reckoning
Tämä erosi muista Sweepin kirjoista, koska käsitteli yhden, melkein ulkopuolisen henkilön tarinan pääosiltaan. Minä-kertoja oli siis Alisa, joka karkaa kotoaan ja lähtee tapaamaan äitinsä sukulaisia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Alisan ongelma on hallitsematon telekinesia, siis sama "vika" kuin Kingin Carriella. Alisa löytää isoäitinsä asumassa kummitustalossa, mutta paljastaa Hunterin avulla ettei talo kummittele vaan isoäiti itse aiheuttaa nämä tilanteet.
Vertaan näitä kirjoja usein Harry Potteriin, mutta taikuus ilmenee hyvin eri tavoin amerikkalaisessa ja brittiläisessä sarjassa. Potterissa on yksinkertaisia loitsuja, kuten esim. "Kangistumis tyystilys", joka kangisti sen johon taikasauvalla osoitti sen sanoaessaan. Sweepissä loitsuja rajataan tarkasti. Loitsun alussa siis käytetään paljon aikaa alussa siihen, että mihin paikkaan, aikaan, henkilöön tms. loitsu rajoittuu. Jollei näin tehtäisi, olisi vaara että loitsu vaikuttaisi paikkaan, aikaan tai henkilöön jolle se ei ole tarkoitettu. Tätä tarkkaa rajaamista voisi verrata amerikkalaiseen sopimusoikeuteen ja sen varjopuoliin. Ehkä kyse on luottamuksen puutteesta.
Toinen merkittävä ero on nykyaikaisten värkkien käyttö. Potterissa pölynimuri on pelkkä anekdootti, koska pölyt voi taikoakin pois ja paikasta toiseen voi siirtyä salamannopeasti käyttämällä taikuutta hyväkseen. Sweepissä taas noidat ajavat autoilla, asuvat ihan normaaleissa taloissa ja menevät sairaalaan jos loukkaantuvat vakavasti.
Cate Tiernan: Reckoning (2002) Puffin Books
Arvio: *** Erilainen
Alisan ongelma on hallitsematon telekinesia, siis sama "vika" kuin Kingin Carriella. Alisa löytää isoäitinsä asumassa kummitustalossa, mutta paljastaa Hunterin avulla ettei talo kummittele vaan isoäiti itse aiheuttaa nämä tilanteet.
Vertaan näitä kirjoja usein Harry Potteriin, mutta taikuus ilmenee hyvin eri tavoin amerikkalaisessa ja brittiläisessä sarjassa. Potterissa on yksinkertaisia loitsuja, kuten esim. "Kangistumis tyystilys", joka kangisti sen johon taikasauvalla osoitti sen sanoaessaan. Sweepissä loitsuja rajataan tarkasti. Loitsun alussa siis käytetään paljon aikaa alussa siihen, että mihin paikkaan, aikaan, henkilöön tms. loitsu rajoittuu. Jollei näin tehtäisi, olisi vaara että loitsu vaikuttaisi paikkaan, aikaan tai henkilöön jolle se ei ole tarkoitettu. Tätä tarkkaa rajaamista voisi verrata amerikkalaiseen sopimusoikeuteen ja sen varjopuoliin. Ehkä kyse on luottamuksen puutteesta.
Toinen merkittävä ero on nykyaikaisten värkkien käyttö. Potterissa pölynimuri on pelkkä anekdootti, koska pölyt voi taikoakin pois ja paikasta toiseen voi siirtyä salamannopeasti käyttämällä taikuutta hyväkseen. Sweepissä taas noidat ajavat autoilla, asuvat ihan normaaleissa taloissa ja menevät sairaalaan jos loukkaantuvat vakavasti.
Cate Tiernan: Reckoning (2002) Puffin Books
Arvio: *** Erilainen
17.3.2011
Cate Tiernan: Eclipse
Blogini pääsääntö oli aluksi spoilaus, mutta palautteen johdosta olen vähentänyt spoilereita. Nyt kuitenkin kaikille Sweepin lukemista suunnitteleville vakava varoitus: on tulossa käänteentekeviä juonipaljastuksia.
Ensinnäkin oli hienoa että Espoon kaupunginkirjasto ottaa asiakaspalautteet vakavasti ja palvelee täydellä sydämellä, erityisesti Sini N. toimi hienosti. Sain heti viestin kun kirjat oli mahdollista varata ja näin pääsin heti ensimmäisenä listalle.
Toiseksi oli hienoa lukea näitä taas pitkästä aikaa. Olinkin jo melkein unohtanut tämän wicca-pakanamaailman.
Ensin kirjassa ihmetellään mitä nyt tehdään. Morganin isä Ciaran kuitenkin ilmaantuu ja antaa Morganille vaihtoehdot: liity mukaan tai tulee dark wave. No sitä odotellassa Hunterin isä Daniel tekee vastaloitsun dark wavelle.
Morgan saa Ciaranin nalkkiin, koska tietää tämän "true namen". Ciaranille tehdään sama kuin David Redstonelle "Awakeningissä" eli riistetään voimat ja kyvyt toimia noitana. Luulen kuitenkin että jollain uudella ja härskillä tavalla Ciaran on tehnyt voldemortit ja saa voimansa jotenkin takaisin. Onhan kirjoja vielä kolme jäljellä.
Ennustelin jo "Strifen" arvostelussa, että "Alisa paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi" ja niinhän tässä käy. Dark wave tulee Ciaranin kohtalosta huolimatta ja vaikka Alisa ei ole tiennyt olevansa "blood witch" hän kuitenkin onkin 3/2-kertainen BW ja pystyy torjumaan DW:n Danielin ohjeilla eikä kuole koska ei ole noita. Loogista!
Kirja oli kyllä tosi lyhyt. Aikuisten kirjoina tämä 15 osaa olisi ollut helposti 3-osainen sarja ja sittenkin osat olisi olleet aika lyhyitä.
Cate Tiernan: Eclipse (2002) Puffin Books
Arvio: *** Vaikuttava
Ensinnäkin oli hienoa että Espoon kaupunginkirjasto ottaa asiakaspalautteet vakavasti ja palvelee täydellä sydämellä, erityisesti Sini N. toimi hienosti. Sain heti viestin kun kirjat oli mahdollista varata ja näin pääsin heti ensimmäisenä listalle.
Toiseksi oli hienoa lukea näitä taas pitkästä aikaa. Olinkin jo melkein unohtanut tämän wicca-pakanamaailman.
Ensin kirjassa ihmetellään mitä nyt tehdään. Morganin isä Ciaran kuitenkin ilmaantuu ja antaa Morganille vaihtoehdot: liity mukaan tai tulee dark wave. No sitä odotellassa Hunterin isä Daniel tekee vastaloitsun dark wavelle.
Morgan saa Ciaranin nalkkiin, koska tietää tämän "true namen". Ciaranille tehdään sama kuin David Redstonelle "Awakeningissä" eli riistetään voimat ja kyvyt toimia noitana. Luulen kuitenkin että jollain uudella ja härskillä tavalla Ciaran on tehnyt voldemortit ja saa voimansa jotenkin takaisin. Onhan kirjoja vielä kolme jäljellä.
Ennustelin jo "Strifen" arvostelussa, että "Alisa paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi" ja niinhän tässä käy. Dark wave tulee Ciaranin kohtalosta huolimatta ja vaikka Alisa ei ole tiennyt olevansa "blood witch" hän kuitenkin onkin 3/2-kertainen BW ja pystyy torjumaan DW:n Danielin ohjeilla eikä kuole koska ei ole noita. Loogista!
Kirja oli kyllä tosi lyhyt. Aikuisten kirjoina tämä 15 osaa olisi ollut helposti 3-osainen sarja ja sittenkin osat olisi olleet aika lyhyitä.
Cate Tiernan: Eclipse (2002) Puffin Books
Arvio: *** Vaikuttava
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Tästä kirjasta mua vinkkasi RJS (kiitos) enkä tiennyt mitään muuta kuin vinkin "hieno tunnelma" kun aloitin.
Kirjan kertomuksen runko on näin jälkikäteen ajateltuna mitäänsanomaton. Hienoa onkin että loppujen lopuksi juoni jää sivuseikaksi kirjan tunnelman rinnalla.
Kirja kertoo nuoresta kirjailijanaisesta, joka lähtee maalle kirjoittaakseen kirjan. Siellä hän kohtaa vanhan naisen joka ei usko enää koskaan tuntevansa iloa tai onnea. Naiset ystävystyvät herkällä tavalla ja pitävät huolta toisistaan.
Kirjan lukeminen aikaansai rauhallisen ja "lempeän" olon. Vaikka luin sitä pätkissä niin aina vaikutus oli sama.
Lukijat ovat pyytäneet, että mainitsisin myös tilanteen johon kirja sopii. No tämä kirja sopii vaikka matkustustilanteeseen, jossa kulkuneuvo ja odotusaula vaihtuu, mutta tunnelma säilyy positiivisena huutavista lapsista, nälästä ja myöhästymisestä huolimatta juuri tämän kirjan avulla.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs 2005) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: ***** Hieno tunnelma
Kirjan kertomuksen runko on näin jälkikäteen ajateltuna mitäänsanomaton. Hienoa onkin että loppujen lopuksi juoni jää sivuseikaksi kirjan tunnelman rinnalla.
Kirja kertoo nuoresta kirjailijanaisesta, joka lähtee maalle kirjoittaakseen kirjan. Siellä hän kohtaa vanhan naisen joka ei usko enää koskaan tuntevansa iloa tai onnea. Naiset ystävystyvät herkällä tavalla ja pitävät huolta toisistaan.
Kirjan lukeminen aikaansai rauhallisen ja "lempeän" olon. Vaikka luin sitä pätkissä niin aina vaikutus oli sama.
Lukijat ovat pyytäneet, että mainitsisin myös tilanteen johon kirja sopii. No tämä kirja sopii vaikka matkustustilanteeseen, jossa kulkuneuvo ja odotusaula vaihtuu, mutta tunnelma säilyy positiivisena huutavista lapsista, nälästä ja myöhästymisestä huolimatta juuri tämän kirjan avulla.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs 2005) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: ***** Hieno tunnelma
10.3.2011
Marko Leino: Kotirauha
Kirjan tarina jo kertaalleen konkurssin tehneestä yrittäjästä on vähän liian "tavallinen tarina" ollakseen kiinnostava. Sami Rakentaa Oy gryndaa omakotitaloja ja kun tulee taantuma, jää talot myymättä ja palkat maksamatta. Sami yrittää pitää yllä kulissia menestyvästä yrittäjästä ja joutuu vaan pahempaan kuseen. Sitten käydään läpi vähän kliseisen vaikeaa suhdetta isään ja äitiinkin. Lopussa tulee pari ruumista, mutta itsemurhayrityksen ja äidin kuoleman jälkeen kaikki onkin taas hyvin. Velat saadaan maksettua ja saadaan onnellinen loppu.
Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta juoni oli huono. En tiedä mistä olin saanut käsityksen, että Leino olisi nimenomaan hyvä juonenrakentelija. No se käsitys on nyt mennyttä!
Marko Leino: Kotirauha (2010) Teos
Arvio: ** Ennalta-arvattava
Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta juoni oli huono. En tiedä mistä olin saanut käsityksen, että Leino olisi nimenomaan hyvä juonenrakentelija. No se käsitys on nyt mennyttä!
Marko Leino: Kotirauha (2010) Teos
Arvio: ** Ennalta-arvattava
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Tämä kirja on jatkoa "Lakanasiiville". Taas käsitellään vain yhtä päivää, tällä kertaa kesäkuussa 1942 eli vuotta myöhemmin kuin "Lakanasiivet". Henkilöt ovat samoja, muutama lisää kuitenkin.
Kirja kulkee samaan aikaan monen ihmisen mukana ja nämä ihmiset törmäävät välillä toisiinsa ja erkanevat jälleen. Teemoina on esimerkiksi homoseksuaalisuus, tyttöjen suhde saksalaisiin ja venäläisten sotavankien kohtelu.
Tutuista henkilöistä Juho Tiihonen on juuri hyväksytty oppikouluun ja edelleen hän kantaa vastuuta Saaralotasta. Juho on myös varsinainen luonnontieteilijä. Hän haluaa löytää kadonneen kukan ja kanniskelee kasviporttööriään mukanaan kunnes saa sinne sisiliskon ja antaa sen Saaralotan haltuun.
Itse en tiennyt mikä on "kasviporttööri". Asiayhteyksistä sitten tajusin, että se on jonkinlainen kasvikotelo. Googlaamalla löysin "Seniorinetistä" kuvankin kauniista sellaisesta. Se on siis pitkulainen peltikotelo, jossa on kantohihna.
Kirjan tunnelmat kertovat puutteesta: rikkaruohoista tehdään muhennosta ja leipää ei normaalisti paisteta kun jauhoja ei ole. Kähkönen lataa taas yhteen päivään paljon tapahtumia, mutta kai tosielämässäkin niin joskus tapahtuu.
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä (2009) Otava
Arvio: **** Hyvä
Kirja kulkee samaan aikaan monen ihmisen mukana ja nämä ihmiset törmäävät välillä toisiinsa ja erkanevat jälleen. Teemoina on esimerkiksi homoseksuaalisuus, tyttöjen suhde saksalaisiin ja venäläisten sotavankien kohtelu.
Tutuista henkilöistä Juho Tiihonen on juuri hyväksytty oppikouluun ja edelleen hän kantaa vastuuta Saaralotasta. Juho on myös varsinainen luonnontieteilijä. Hän haluaa löytää kadonneen kukan ja kanniskelee kasviporttööriään mukanaan kunnes saa sinne sisiliskon ja antaa sen Saaralotan haltuun.
Itse en tiennyt mikä on "kasviporttööri". Asiayhteyksistä sitten tajusin, että se on jonkinlainen kasvikotelo. Googlaamalla löysin "Seniorinetistä" kuvankin kauniista sellaisesta. Se on siis pitkulainen peltikotelo, jossa on kantohihna.
Kirjan tunnelmat kertovat puutteesta: rikkaruohoista tehdään muhennosta ja leipää ei normaalisti paisteta kun jauhoja ei ole. Kähkönen lataa taas yhteen päivään paljon tapahtumia, mutta kai tosielämässäkin niin joskus tapahtuu.
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä (2009) Otava
Arvio: **** Hyvä
24.2.2011
Kathryn Stockett: Piiat
Kirja tarttui mukaan kun hengasin Kirjasto kympissä. Tiedoksi siis kaikille nopeille lukijoille: sieltäkin saa kirjoja, ainakin Bestsellereitä.
Kirja kertoo tarinan yhden syvän Etelän kaupungin koti-apulaisista ja heidän kohtaloistaan noin vuonna 1963. Kirjan minä-kertoja vaihtelee joka kappaleessa, mutta kokonaisuus pysyy kasassa koko ajan. Esiin nostetaan myös mustat-valkoiset -kahtiajaottelun lisäksi "white trash"-ilmiö.
Lainasin kirjan lauantai-iltana viideltä ja sunnuntai-iltaan mennessä kirja oli luettu. Siinä välissä kävin leffassa ja salillakin. Eli päälle neljäsataa sivua reilussa vuorokaudessa. Kerron tämän siis siksi, että se kertoo miten hyvä kirja on. Sitä on vaikea laskea käsistään.
Kathryn Stockett: Piiat (The help 2009) WSOY, suom. Laura Beck
Arvio: **** Hyvä
Kirja kertoo tarinan yhden syvän Etelän kaupungin koti-apulaisista ja heidän kohtaloistaan noin vuonna 1963. Kirjan minä-kertoja vaihtelee joka kappaleessa, mutta kokonaisuus pysyy kasassa koko ajan. Esiin nostetaan myös mustat-valkoiset -kahtiajaottelun lisäksi "white trash"-ilmiö.
Lainasin kirjan lauantai-iltana viideltä ja sunnuntai-iltaan mennessä kirja oli luettu. Siinä välissä kävin leffassa ja salillakin. Eli päälle neljäsataa sivua reilussa vuorokaudessa. Kerron tämän siis siksi, että se kertoo miten hyvä kirja on. Sitä on vaikea laskea käsistään.
Kathryn Stockett: Piiat (The help 2009) WSOY, suom. Laura Beck
Arvio: **** Hyvä
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Sirpa Kähkönen on todella aliarvostettu ja alitunnettu kirjailija. Toisaalta jos nämä kirjat olisivat oikeasti niin hyviä kuin minusta tuntuu, niin kai Kähkönen olisi tunnetumpi. Mutta minä henkilökohtaisesti siis pidän näistä. Jopa niin paljon että en raaskisi lukea seuraavia kirjoja vaan haluaisin säästää kokemusta sopivaan hetkeen.
Kirjan päähenkilö Anna on hahmo, jonka taustasta tulee mieleen Joel Lehtosen "Putkinotko". Anna on kuitenkin taustaansa nähden "kansainvälinen tyyppi". Kirjan kieli on todella mehukasta, mutta minua vaivaa varsinaissuomalaisuuteni eli en voi ihan kaikkea ymmärtää.
Kirjan nimi "Mustat morsiamet" viittaa synkkyyteen, mutta kirja ei ollut synkkä vaan olosuheista huolimatta jotenkin valoisa.
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998) Otava
Arvio: **** Helmi
Kirjan päähenkilö Anna on hahmo, jonka taustasta tulee mieleen Joel Lehtosen "Putkinotko". Anna on kuitenkin taustaansa nähden "kansainvälinen tyyppi". Kirjan kieli on todella mehukasta, mutta minua vaivaa varsinaissuomalaisuuteni eli en voi ihan kaikkea ymmärtää.
Kirjan nimi "Mustat morsiamet" viittaa synkkyyteen, mutta kirja ei ollut synkkä vaan olosuheista huolimatta jotenkin valoisa.
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998) Otava
Arvio: **** Helmi
18.2.2011
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
En tiedä millaset ihmiset niitä palkintoja jakaa, mutta ilmeisesti aika erilaiset kun minä. En olisi edes lukenut tätä loppuun, mutta on moraalitonta haukkua kirja, jota ei ole lukenut. Niinpä luin ja nyt sitten haukun.
Kirjan pääjuoni nojautuu surulliseen ja yksinäiseen ihmiskohtaloon. Siitä kuviosta olisi voinut kasata hyvänkin kirjan. Rimminen ei lähde sellaiselle tielle vaan ihan käsittämättömälle taloustutkimuksen polulle, joka johtaa Keravalle.
Juoni oli epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Ainoa asia, joka jäi mieleen oli Jokipaltioiden vihatut pahkakellot ja Jalkasten jättikello saman kettiön seinän molemmin puolin. Nyt kun asian kirjoitin, tajusin että siihenkin liittyy asiavirhe, koska kyllä kerrostalo suunniteltaisiin niin että vierekkäisten keittiöiden vesipisteet olisi vastakkain eikä kelloseinät.
Huonouden huippu oli loppuratkaisu, joka ei ollut mitään. Se vaan olla möllötti!
Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010) Teos
Arvio: * Huono kirja
Kirjan pääjuoni nojautuu surulliseen ja yksinäiseen ihmiskohtaloon. Siitä kuviosta olisi voinut kasata hyvänkin kirjan. Rimminen ei lähde sellaiselle tielle vaan ihan käsittämättömälle taloustutkimuksen polulle, joka johtaa Keravalle.
Juoni oli epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Ainoa asia, joka jäi mieleen oli Jokipaltioiden vihatut pahkakellot ja Jalkasten jättikello saman kettiön seinän molemmin puolin. Nyt kun asian kirjoitin, tajusin että siihenkin liittyy asiavirhe, koska kyllä kerrostalo suunniteltaisiin niin että vierekkäisten keittiöiden vesipisteet olisi vastakkain eikä kelloseinät.
Huonouden huippu oli loppuratkaisu, joka ei ollut mitään. Se vaan olla möllötti!
Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010) Teos
Arvio: * Huono kirja
6.2.2011
Markus Nummi: Karkkipäivä
En oikein tiennyt mitä aloin lukea, mutta kun olin aloittanut, oli vaikea enää lopettaa. Kirja on kirjoitettu hyvin, minä-kertoja vaihtelee eikä aikakaan pysy ihan lineaarisessa kehyksessään. Silti kirjaa oli helppo lukea.
Kirjan tarina on hyvin surullinen: miten pieni poika voi olla ainoa, joka näkee naapurin tytön äidin hirviönä samaan aikaan kun naisen esimies, naapurit ja sosiaaliviranomaiset pitävät tilannetta normaalina. Kaikkein hellyyttävintä on pojan halu pelastaa tyttö kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
Kirjailija on hahmoista epäuskottavin, mutta jollain tavalla hänkin on koskettava. Erityisesti kohtaus, jossa hän herää keskellä yötä, kun poika on pissannut housuunsa istuessaan piilossa kaapissa.
Markus Nummi: Karkkipäivä (2010) Otava
ARvio: **** Merkittävä
Kirjan tarina on hyvin surullinen: miten pieni poika voi olla ainoa, joka näkee naapurin tytön äidin hirviönä samaan aikaan kun naisen esimies, naapurit ja sosiaaliviranomaiset pitävät tilannetta normaalina. Kaikkein hellyyttävintä on pojan halu pelastaa tyttö kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
Kirjailija on hahmoista epäuskottavin, mutta jollain tavalla hänkin on koskettava. Erityisesti kohtaus, jossa hän herää keskellä yötä, kun poika on pissannut housuunsa istuessaan piilossa kaapissa.
Markus Nummi: Karkkipäivä (2010) Otava
ARvio: **** Merkittävä
John Boyne: Kapina laivalla
Vielä palatakseni takakansiteksteihin niin tässä kirjassa luki jo etukannessa "Menestysromaanin POIKA RAIDALLISESSA PYJAMASSA kirjoittajalta". En kai olisi muuten kirjaa edes lainannut, mutta ikävää mainontaa joka tapauksessa.
Kirja oli sinänsä ihan hyvä. Hiukan dickens-henkinen nuoren pojan selviytymistarina.
En vaan ymmärrä miksi Boyne kirjoittaa tällaisia "covereita". "Pojan raidallisessa pyjamassa" vielä ymmärsi, koska se oli yksi pieni ja koskettava sivujuonne suuressa tapahtumassa. Tästä kapinasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon ja tehty elokuvakin. En tunne niiden sisältöä, joten en osaa sanoa paljonko tämä on ristiriidassa niiden kanssa. Luulen kuitenkin että Boyne teki kapteeni Blighistä suuremman sankarin kuin hän olikaan.
John Boyne: Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty 2007) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kumma kirja
Kirja oli sinänsä ihan hyvä. Hiukan dickens-henkinen nuoren pojan selviytymistarina.
En vaan ymmärrä miksi Boyne kirjoittaa tällaisia "covereita". "Pojan raidallisessa pyjamassa" vielä ymmärsi, koska se oli yksi pieni ja koskettava sivujuonne suuressa tapahtumassa. Tästä kapinasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon ja tehty elokuvakin. En tunne niiden sisältöä, joten en osaa sanoa paljonko tämä on ristiriidassa niiden kanssa. Luulen kuitenkin että Boyne teki kapteeni Blighistä suuremman sankarin kuin hän olikaan.
John Boyne: Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty 2007) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kumma kirja
26.1.2011
Niall Griffiths: Rääpäle
Tämä taitaa olla vasta toinen Griffithsin kirja, joka on edes suomennettu. Voi olla että "Lampaanköyrijän" jäljiltä tiesin mitä odottaa, mutta tämä oli hyvä. Kieli ei ollut läheskään yhtä räävitöntä kuin "Köyrijässä" vaan aivan ihanan kuvailevaa.
Kirjan päähenkilönä on taas vähän jälkeenjäänyt epileptikko, Rääpäle, joka teini-ikäisenä muuttaa Tenuenon luo asumaan, koska isäpuoli ei kestä häntä. Tenuenon vaimo on juuri kuollut ja lampaatkin on tapettu. Tenueno elää syvällä tenuhuuruissaan ja siinä sitten yritetään selvittää mikä peto seudulla pyörii. Loppuratkaisu on kaikessa kamaluudessaankin jotenkin kaunis, vaikkei petoa löydykään.
Rääpäle kertoo asiat itse ja omasta näkökulmastaan käyttäen Omia Sanojaan. Hän kuvaa asiat niin kuin ne ovat eikä niin kuin sivistyneen ihmisen kuuluu. Omalla tavallaan kieli muistuttaa hiukan sarjakuvista tuttua tyyliä tehosteineen: Lyö pullon BANG pöytään.
Kirja sivuaa walesilaista mytologiaa kiinnostavalla tavalla. Nyt pitäisi enää löytää jotain kirjallisuutta aiheesta.
Niall Griffiths: Rääpäle (Runt 2007) Like, suom. Moog Konttinen
Arvio: **** Tosi hyvä
Kirjan päähenkilönä on taas vähän jälkeenjäänyt epileptikko, Rääpäle, joka teini-ikäisenä muuttaa Tenuenon luo asumaan, koska isäpuoli ei kestä häntä. Tenuenon vaimo on juuri kuollut ja lampaatkin on tapettu. Tenueno elää syvällä tenuhuuruissaan ja siinä sitten yritetään selvittää mikä peto seudulla pyörii. Loppuratkaisu on kaikessa kamaluudessaankin jotenkin kaunis, vaikkei petoa löydykään.
Rääpäle kertoo asiat itse ja omasta näkökulmastaan käyttäen Omia Sanojaan. Hän kuvaa asiat niin kuin ne ovat eikä niin kuin sivistyneen ihmisen kuuluu. Omalla tavallaan kieli muistuttaa hiukan sarjakuvista tuttua tyyliä tehosteineen: Lyö pullon BANG pöytään.
Kirja sivuaa walesilaista mytologiaa kiinnostavalla tavalla. Nyt pitäisi enää löytää jotain kirjallisuutta aiheesta.
Niall Griffiths: Rääpäle (Runt 2007) Like, suom. Moog Konttinen
Arvio: **** Tosi hyvä
6.1.2011
Olli Jalonen: Poikakirja
Kirja oli juoneltaan ihan eri kamaa kuin Franzenin "Tumman veden päällä", mutta kerrontatapa oli samanlaista lapsen kieltä kuin Franzenillakin. Välillä oli aina sellainen "Näin minä opin..."-pätkä, jossa erityisesti kerrottiin, mitä ko. kappale opetti pojalle.
Minä-kertoja yritti jäsentää kaikkea oppimaansa lapsenomaisesti listaamalla asioita. Ymmärrän hyvin sen tarpeen. Jossain kohtaa pitää kuitenkin ymmärtää, että maailma ei vain ole listattavissa.
Tapahtumat toivat jatkuvasti mieleeni erään kollegani samanhenkiset tarinat poikien tutustumisesta tieteeseen eräässä toisessa etelähämäläisessä kaupungissa 1960-luvulla.
Olli Jalonen: Poikakirja (2010) Otava
Arvio: **** Hauska
Minä-kertoja yritti jäsentää kaikkea oppimaansa lapsenomaisesti listaamalla asioita. Ymmärrän hyvin sen tarpeen. Jossain kohtaa pitää kuitenkin ymmärtää, että maailma ei vain ole listattavissa.
Tapahtumat toivat jatkuvasti mieleeni erään kollegani samanhenkiset tarinat poikien tutustumisesta tieteeseen eräässä toisessa etelähämäläisessä kaupungissa 1960-luvulla.
Olli Jalonen: Poikakirja (2010) Otava
Arvio: **** Hauska
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
