Tämä erosi muista Sweepin kirjoista, koska käsitteli yhden, melkein ulkopuolisen henkilön tarinan pääosiltaan. Minä-kertoja oli siis Alisa, joka karkaa kotoaan ja lähtee tapaamaan äitinsä sukulaisia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Alisan ongelma on hallitsematon telekinesia, siis sama "vika" kuin Kingin Carriella. Alisa löytää isoäitinsä asumassa kummitustalossa, mutta paljastaa Hunterin avulla ettei talo kummittele vaan isoäiti itse aiheuttaa nämä tilanteet.
Vertaan näitä kirjoja usein Harry Potteriin, mutta taikuus ilmenee hyvin eri tavoin amerikkalaisessa ja brittiläisessä sarjassa. Potterissa on yksinkertaisia loitsuja, kuten esim. "Kangistumis tyystilys", joka kangisti sen johon taikasauvalla osoitti sen sanoaessaan. Sweepissä loitsuja rajataan tarkasti. Loitsun alussa siis käytetään paljon aikaa alussa siihen, että mihin paikkaan, aikaan, henkilöön tms. loitsu rajoittuu. Jollei näin tehtäisi, olisi vaara että loitsu vaikuttaisi paikkaan, aikaan tai henkilöön jolle se ei ole tarkoitettu. Tätä tarkkaa rajaamista voisi verrata amerikkalaiseen sopimusoikeuteen ja sen varjopuoliin. Ehkä kyse on luottamuksen puutteesta.
Toinen merkittävä ero on nykyaikaisten värkkien käyttö. Potterissa pölynimuri on pelkkä anekdootti, koska pölyt voi taikoakin pois ja paikasta toiseen voi siirtyä salamannopeasti käyttämällä taikuutta hyväkseen. Sweepissä taas noidat ajavat autoilla, asuvat ihan normaaleissa taloissa ja menevät sairaalaan jos loukkaantuvat vakavasti.
Cate Tiernan: Reckoning (2002) Puffin Books
Arvio: *** Erilainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti