Kirjassa oli kaksi juonta jotka olisi voinut jättää kyllä välistäkin: Selenan sielu tuli vainoamaan Morgania ja Daniell keksi loitsun jolla voidaan rajoittaa noidan voimia, ettei niitä tarvitsisi ottaa kokonaan pois.
Amerikkalaisuuden perimmäinen olemus taitaa olla tuotesijoittelu. Sweepissä syödään lukematon määrä Pop-tarteja ja juodaan Diet Cokeja ainakin yhden valtameren verran. Siinä häiritsee siis kaksi asiaa: tuotesijoittelu ja ruokavalion epäterveellisyys. Tuollaisella ruokavaliolla kyllä kuolee aika nuorena...
Cate Tiernan: Full circle (2002) Puffin Books
Arvio: ** Täytekirja
20.3.2011
Cate Tiernan: Reckoning
Tämä erosi muista Sweepin kirjoista, koska käsitteli yhden, melkein ulkopuolisen henkilön tarinan pääosiltaan. Minä-kertoja oli siis Alisa, joka karkaa kotoaan ja lähtee tapaamaan äitinsä sukulaisia, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.
Alisan ongelma on hallitsematon telekinesia, siis sama "vika" kuin Kingin Carriella. Alisa löytää isoäitinsä asumassa kummitustalossa, mutta paljastaa Hunterin avulla ettei talo kummittele vaan isoäiti itse aiheuttaa nämä tilanteet.
Vertaan näitä kirjoja usein Harry Potteriin, mutta taikuus ilmenee hyvin eri tavoin amerikkalaisessa ja brittiläisessä sarjassa. Potterissa on yksinkertaisia loitsuja, kuten esim. "Kangistumis tyystilys", joka kangisti sen johon taikasauvalla osoitti sen sanoaessaan. Sweepissä loitsuja rajataan tarkasti. Loitsun alussa siis käytetään paljon aikaa alussa siihen, että mihin paikkaan, aikaan, henkilöön tms. loitsu rajoittuu. Jollei näin tehtäisi, olisi vaara että loitsu vaikuttaisi paikkaan, aikaan tai henkilöön jolle se ei ole tarkoitettu. Tätä tarkkaa rajaamista voisi verrata amerikkalaiseen sopimusoikeuteen ja sen varjopuoliin. Ehkä kyse on luottamuksen puutteesta.
Toinen merkittävä ero on nykyaikaisten värkkien käyttö. Potterissa pölynimuri on pelkkä anekdootti, koska pölyt voi taikoakin pois ja paikasta toiseen voi siirtyä salamannopeasti käyttämällä taikuutta hyväkseen. Sweepissä taas noidat ajavat autoilla, asuvat ihan normaaleissa taloissa ja menevät sairaalaan jos loukkaantuvat vakavasti.
Cate Tiernan: Reckoning (2002) Puffin Books
Arvio: *** Erilainen
Alisan ongelma on hallitsematon telekinesia, siis sama "vika" kuin Kingin Carriella. Alisa löytää isoäitinsä asumassa kummitustalossa, mutta paljastaa Hunterin avulla ettei talo kummittele vaan isoäiti itse aiheuttaa nämä tilanteet.
Vertaan näitä kirjoja usein Harry Potteriin, mutta taikuus ilmenee hyvin eri tavoin amerikkalaisessa ja brittiläisessä sarjassa. Potterissa on yksinkertaisia loitsuja, kuten esim. "Kangistumis tyystilys", joka kangisti sen johon taikasauvalla osoitti sen sanoaessaan. Sweepissä loitsuja rajataan tarkasti. Loitsun alussa siis käytetään paljon aikaa alussa siihen, että mihin paikkaan, aikaan, henkilöön tms. loitsu rajoittuu. Jollei näin tehtäisi, olisi vaara että loitsu vaikuttaisi paikkaan, aikaan tai henkilöön jolle se ei ole tarkoitettu. Tätä tarkkaa rajaamista voisi verrata amerikkalaiseen sopimusoikeuteen ja sen varjopuoliin. Ehkä kyse on luottamuksen puutteesta.
Toinen merkittävä ero on nykyaikaisten värkkien käyttö. Potterissa pölynimuri on pelkkä anekdootti, koska pölyt voi taikoakin pois ja paikasta toiseen voi siirtyä salamannopeasti käyttämällä taikuutta hyväkseen. Sweepissä taas noidat ajavat autoilla, asuvat ihan normaaleissa taloissa ja menevät sairaalaan jos loukkaantuvat vakavasti.
Cate Tiernan: Reckoning (2002) Puffin Books
Arvio: *** Erilainen
17.3.2011
Cate Tiernan: Eclipse
Blogini pääsääntö oli aluksi spoilaus, mutta palautteen johdosta olen vähentänyt spoilereita. Nyt kuitenkin kaikille Sweepin lukemista suunnitteleville vakava varoitus: on tulossa käänteentekeviä juonipaljastuksia.
Ensinnäkin oli hienoa että Espoon kaupunginkirjasto ottaa asiakaspalautteet vakavasti ja palvelee täydellä sydämellä, erityisesti Sini N. toimi hienosti. Sain heti viestin kun kirjat oli mahdollista varata ja näin pääsin heti ensimmäisenä listalle.
Toiseksi oli hienoa lukea näitä taas pitkästä aikaa. Olinkin jo melkein unohtanut tämän wicca-pakanamaailman.
Ensin kirjassa ihmetellään mitä nyt tehdään. Morganin isä Ciaran kuitenkin ilmaantuu ja antaa Morganille vaihtoehdot: liity mukaan tai tulee dark wave. No sitä odotellassa Hunterin isä Daniel tekee vastaloitsun dark wavelle.
Morgan saa Ciaranin nalkkiin, koska tietää tämän "true namen". Ciaranille tehdään sama kuin David Redstonelle "Awakeningissä" eli riistetään voimat ja kyvyt toimia noitana. Luulen kuitenkin että jollain uudella ja härskillä tavalla Ciaran on tehnyt voldemortit ja saa voimansa jotenkin takaisin. Onhan kirjoja vielä kolme jäljellä.
Ennustelin jo "Strifen" arvostelussa, että "Alisa paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi" ja niinhän tässä käy. Dark wave tulee Ciaranin kohtalosta huolimatta ja vaikka Alisa ei ole tiennyt olevansa "blood witch" hän kuitenkin onkin 3/2-kertainen BW ja pystyy torjumaan DW:n Danielin ohjeilla eikä kuole koska ei ole noita. Loogista!
Kirja oli kyllä tosi lyhyt. Aikuisten kirjoina tämä 15 osaa olisi ollut helposti 3-osainen sarja ja sittenkin osat olisi olleet aika lyhyitä.
Cate Tiernan: Eclipse (2002) Puffin Books
Arvio: *** Vaikuttava
Ensinnäkin oli hienoa että Espoon kaupunginkirjasto ottaa asiakaspalautteet vakavasti ja palvelee täydellä sydämellä, erityisesti Sini N. toimi hienosti. Sain heti viestin kun kirjat oli mahdollista varata ja näin pääsin heti ensimmäisenä listalle.
Toiseksi oli hienoa lukea näitä taas pitkästä aikaa. Olinkin jo melkein unohtanut tämän wicca-pakanamaailman.
Ensin kirjassa ihmetellään mitä nyt tehdään. Morganin isä Ciaran kuitenkin ilmaantuu ja antaa Morganille vaihtoehdot: liity mukaan tai tulee dark wave. No sitä odotellassa Hunterin isä Daniel tekee vastaloitsun dark wavelle.
Morgan saa Ciaranin nalkkiin, koska tietää tämän "true namen". Ciaranille tehdään sama kuin David Redstonelle "Awakeningissä" eli riistetään voimat ja kyvyt toimia noitana. Luulen kuitenkin että jollain uudella ja härskillä tavalla Ciaran on tehnyt voldemortit ja saa voimansa jotenkin takaisin. Onhan kirjoja vielä kolme jäljellä.
Ennustelin jo "Strifen" arvostelussa, että "Alisa paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi" ja niinhän tässä käy. Dark wave tulee Ciaranin kohtalosta huolimatta ja vaikka Alisa ei ole tiennyt olevansa "blood witch" hän kuitenkin onkin 3/2-kertainen BW ja pystyy torjumaan DW:n Danielin ohjeilla eikä kuole koska ei ole noita. Loogista!
Kirja oli kyllä tosi lyhyt. Aikuisten kirjoina tämä 15 osaa olisi ollut helposti 3-osainen sarja ja sittenkin osat olisi olleet aika lyhyitä.
Cate Tiernan: Eclipse (2002) Puffin Books
Arvio: *** Vaikuttava
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Tästä kirjasta mua vinkkasi RJS (kiitos) enkä tiennyt mitään muuta kuin vinkin "hieno tunnelma" kun aloitin.
Kirjan kertomuksen runko on näin jälkikäteen ajateltuna mitäänsanomaton. Hienoa onkin että loppujen lopuksi juoni jää sivuseikaksi kirjan tunnelman rinnalla.
Kirja kertoo nuoresta kirjailijanaisesta, joka lähtee maalle kirjoittaakseen kirjan. Siellä hän kohtaa vanhan naisen joka ei usko enää koskaan tuntevansa iloa tai onnea. Naiset ystävystyvät herkällä tavalla ja pitävät huolta toisistaan.
Kirjan lukeminen aikaansai rauhallisen ja "lempeän" olon. Vaikka luin sitä pätkissä niin aina vaikutus oli sama.
Lukijat ovat pyytäneet, että mainitsisin myös tilanteen johon kirja sopii. No tämä kirja sopii vaikka matkustustilanteeseen, jossa kulkuneuvo ja odotusaula vaihtuu, mutta tunnelma säilyy positiivisena huutavista lapsista, nälästä ja myöhästymisestä huolimatta juuri tämän kirjan avulla.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs 2005) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: ***** Hieno tunnelma
Kirjan kertomuksen runko on näin jälkikäteen ajateltuna mitäänsanomaton. Hienoa onkin että loppujen lopuksi juoni jää sivuseikaksi kirjan tunnelman rinnalla.
Kirja kertoo nuoresta kirjailijanaisesta, joka lähtee maalle kirjoittaakseen kirjan. Siellä hän kohtaa vanhan naisen joka ei usko enää koskaan tuntevansa iloa tai onnea. Naiset ystävystyvät herkällä tavalla ja pitävät huolta toisistaan.
Kirjan lukeminen aikaansai rauhallisen ja "lempeän" olon. Vaikka luin sitä pätkissä niin aina vaikutus oli sama.
Lukijat ovat pyytäneet, että mainitsisin myös tilanteen johon kirja sopii. No tämä kirja sopii vaikka matkustustilanteeseen, jossa kulkuneuvo ja odotusaula vaihtuu, mutta tunnelma säilyy positiivisena huutavista lapsista, nälästä ja myöhästymisestä huolimatta juuri tämän kirjan avulla.
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs 2005) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: ***** Hieno tunnelma
10.3.2011
Marko Leino: Kotirauha
Kirjan tarina jo kertaalleen konkurssin tehneestä yrittäjästä on vähän liian "tavallinen tarina" ollakseen kiinnostava. Sami Rakentaa Oy gryndaa omakotitaloja ja kun tulee taantuma, jää talot myymättä ja palkat maksamatta. Sami yrittää pitää yllä kulissia menestyvästä yrittäjästä ja joutuu vaan pahempaan kuseen. Sitten käydään läpi vähän kliseisen vaikeaa suhdetta isään ja äitiinkin. Lopussa tulee pari ruumista, mutta itsemurhayrityksen ja äidin kuoleman jälkeen kaikki onkin taas hyvin. Velat saadaan maksettua ja saadaan onnellinen loppu.
Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta juoni oli huono. En tiedä mistä olin saanut käsityksen, että Leino olisi nimenomaan hyvä juonenrakentelija. No se käsitys on nyt mennyttä!
Marko Leino: Kotirauha (2010) Teos
Arvio: ** Ennalta-arvattava
Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta juoni oli huono. En tiedä mistä olin saanut käsityksen, että Leino olisi nimenomaan hyvä juonenrakentelija. No se käsitys on nyt mennyttä!
Marko Leino: Kotirauha (2010) Teos
Arvio: ** Ennalta-arvattava
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Tämä kirja on jatkoa "Lakanasiiville". Taas käsitellään vain yhtä päivää, tällä kertaa kesäkuussa 1942 eli vuotta myöhemmin kuin "Lakanasiivet". Henkilöt ovat samoja, muutama lisää kuitenkin.
Kirja kulkee samaan aikaan monen ihmisen mukana ja nämä ihmiset törmäävät välillä toisiinsa ja erkanevat jälleen. Teemoina on esimerkiksi homoseksuaalisuus, tyttöjen suhde saksalaisiin ja venäläisten sotavankien kohtelu.
Tutuista henkilöistä Juho Tiihonen on juuri hyväksytty oppikouluun ja edelleen hän kantaa vastuuta Saaralotasta. Juho on myös varsinainen luonnontieteilijä. Hän haluaa löytää kadonneen kukan ja kanniskelee kasviporttööriään mukanaan kunnes saa sinne sisiliskon ja antaa sen Saaralotan haltuun.
Itse en tiennyt mikä on "kasviporttööri". Asiayhteyksistä sitten tajusin, että se on jonkinlainen kasvikotelo. Googlaamalla löysin "Seniorinetistä" kuvankin kauniista sellaisesta. Se on siis pitkulainen peltikotelo, jossa on kantohihna.
Kirjan tunnelmat kertovat puutteesta: rikkaruohoista tehdään muhennosta ja leipää ei normaalisti paisteta kun jauhoja ei ole. Kähkönen lataa taas yhteen päivään paljon tapahtumia, mutta kai tosielämässäkin niin joskus tapahtuu.
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä (2009) Otava
Arvio: **** Hyvä
Kirja kulkee samaan aikaan monen ihmisen mukana ja nämä ihmiset törmäävät välillä toisiinsa ja erkanevat jälleen. Teemoina on esimerkiksi homoseksuaalisuus, tyttöjen suhde saksalaisiin ja venäläisten sotavankien kohtelu.
Tutuista henkilöistä Juho Tiihonen on juuri hyväksytty oppikouluun ja edelleen hän kantaa vastuuta Saaralotasta. Juho on myös varsinainen luonnontieteilijä. Hän haluaa löytää kadonneen kukan ja kanniskelee kasviporttööriään mukanaan kunnes saa sinne sisiliskon ja antaa sen Saaralotan haltuun.
Itse en tiennyt mikä on "kasviporttööri". Asiayhteyksistä sitten tajusin, että se on jonkinlainen kasvikotelo. Googlaamalla löysin "Seniorinetistä" kuvankin kauniista sellaisesta. Se on siis pitkulainen peltikotelo, jossa on kantohihna.
Kirjan tunnelmat kertovat puutteesta: rikkaruohoista tehdään muhennosta ja leipää ei normaalisti paisteta kun jauhoja ei ole. Kähkönen lataa taas yhteen päivään paljon tapahtumia, mutta kai tosielämässäkin niin joskus tapahtuu.
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä (2009) Otava
Arvio: **** Hyvä
24.2.2011
Kathryn Stockett: Piiat
Kirja tarttui mukaan kun hengasin Kirjasto kympissä. Tiedoksi siis kaikille nopeille lukijoille: sieltäkin saa kirjoja, ainakin Bestsellereitä.
Kirja kertoo tarinan yhden syvän Etelän kaupungin koti-apulaisista ja heidän kohtaloistaan noin vuonna 1963. Kirjan minä-kertoja vaihtelee joka kappaleessa, mutta kokonaisuus pysyy kasassa koko ajan. Esiin nostetaan myös mustat-valkoiset -kahtiajaottelun lisäksi "white trash"-ilmiö.
Lainasin kirjan lauantai-iltana viideltä ja sunnuntai-iltaan mennessä kirja oli luettu. Siinä välissä kävin leffassa ja salillakin. Eli päälle neljäsataa sivua reilussa vuorokaudessa. Kerron tämän siis siksi, että se kertoo miten hyvä kirja on. Sitä on vaikea laskea käsistään.
Kathryn Stockett: Piiat (The help 2009) WSOY, suom. Laura Beck
Arvio: **** Hyvä
Kirja kertoo tarinan yhden syvän Etelän kaupungin koti-apulaisista ja heidän kohtaloistaan noin vuonna 1963. Kirjan minä-kertoja vaihtelee joka kappaleessa, mutta kokonaisuus pysyy kasassa koko ajan. Esiin nostetaan myös mustat-valkoiset -kahtiajaottelun lisäksi "white trash"-ilmiö.
Lainasin kirjan lauantai-iltana viideltä ja sunnuntai-iltaan mennessä kirja oli luettu. Siinä välissä kävin leffassa ja salillakin. Eli päälle neljäsataa sivua reilussa vuorokaudessa. Kerron tämän siis siksi, että se kertoo miten hyvä kirja on. Sitä on vaikea laskea käsistään.
Kathryn Stockett: Piiat (The help 2009) WSOY, suom. Laura Beck
Arvio: **** Hyvä
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
Sirpa Kähkönen on todella aliarvostettu ja alitunnettu kirjailija. Toisaalta jos nämä kirjat olisivat oikeasti niin hyviä kuin minusta tuntuu, niin kai Kähkönen olisi tunnetumpi. Mutta minä henkilökohtaisesti siis pidän näistä. Jopa niin paljon että en raaskisi lukea seuraavia kirjoja vaan haluaisin säästää kokemusta sopivaan hetkeen.
Kirjan päähenkilö Anna on hahmo, jonka taustasta tulee mieleen Joel Lehtosen "Putkinotko". Anna on kuitenkin taustaansa nähden "kansainvälinen tyyppi". Kirjan kieli on todella mehukasta, mutta minua vaivaa varsinaissuomalaisuuteni eli en voi ihan kaikkea ymmärtää.
Kirjan nimi "Mustat morsiamet" viittaa synkkyyteen, mutta kirja ei ollut synkkä vaan olosuheista huolimatta jotenkin valoisa.
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998) Otava
Arvio: **** Helmi
Kirjan päähenkilö Anna on hahmo, jonka taustasta tulee mieleen Joel Lehtosen "Putkinotko". Anna on kuitenkin taustaansa nähden "kansainvälinen tyyppi". Kirjan kieli on todella mehukasta, mutta minua vaivaa varsinaissuomalaisuuteni eli en voi ihan kaikkea ymmärtää.
Kirjan nimi "Mustat morsiamet" viittaa synkkyyteen, mutta kirja ei ollut synkkä vaan olosuheista huolimatta jotenkin valoisa.
Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998) Otava
Arvio: **** Helmi
18.2.2011
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
En tiedä millaset ihmiset niitä palkintoja jakaa, mutta ilmeisesti aika erilaiset kun minä. En olisi edes lukenut tätä loppuun, mutta on moraalitonta haukkua kirja, jota ei ole lukenut. Niinpä luin ja nyt sitten haukun.
Kirjan pääjuoni nojautuu surulliseen ja yksinäiseen ihmiskohtaloon. Siitä kuviosta olisi voinut kasata hyvänkin kirjan. Rimminen ei lähde sellaiselle tielle vaan ihan käsittämättömälle taloustutkimuksen polulle, joka johtaa Keravalle.
Juoni oli epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Ainoa asia, joka jäi mieleen oli Jokipaltioiden vihatut pahkakellot ja Jalkasten jättikello saman kettiön seinän molemmin puolin. Nyt kun asian kirjoitin, tajusin että siihenkin liittyy asiavirhe, koska kyllä kerrostalo suunniteltaisiin niin että vierekkäisten keittiöiden vesipisteet olisi vastakkain eikä kelloseinät.
Huonouden huippu oli loppuratkaisu, joka ei ollut mitään. Se vaan olla möllötti!
Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010) Teos
Arvio: * Huono kirja
Kirjan pääjuoni nojautuu surulliseen ja yksinäiseen ihmiskohtaloon. Siitä kuviosta olisi voinut kasata hyvänkin kirjan. Rimminen ei lähde sellaiselle tielle vaan ihan käsittämättömälle taloustutkimuksen polulle, joka johtaa Keravalle.
Juoni oli epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Ainoa asia, joka jäi mieleen oli Jokipaltioiden vihatut pahkakellot ja Jalkasten jättikello saman kettiön seinän molemmin puolin. Nyt kun asian kirjoitin, tajusin että siihenkin liittyy asiavirhe, koska kyllä kerrostalo suunniteltaisiin niin että vierekkäisten keittiöiden vesipisteet olisi vastakkain eikä kelloseinät.
Huonouden huippu oli loppuratkaisu, joka ei ollut mitään. Se vaan olla möllötti!
Mikko Rimminen: Nenäpäivä (2010) Teos
Arvio: * Huono kirja
6.2.2011
Markus Nummi: Karkkipäivä
En oikein tiennyt mitä aloin lukea, mutta kun olin aloittanut, oli vaikea enää lopettaa. Kirja on kirjoitettu hyvin, minä-kertoja vaihtelee eikä aikakaan pysy ihan lineaarisessa kehyksessään. Silti kirjaa oli helppo lukea.
Kirjan tarina on hyvin surullinen: miten pieni poika voi olla ainoa, joka näkee naapurin tytön äidin hirviönä samaan aikaan kun naisen esimies, naapurit ja sosiaaliviranomaiset pitävät tilannetta normaalina. Kaikkein hellyyttävintä on pojan halu pelastaa tyttö kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
Kirjailija on hahmoista epäuskottavin, mutta jollain tavalla hänkin on koskettava. Erityisesti kohtaus, jossa hän herää keskellä yötä, kun poika on pissannut housuunsa istuessaan piilossa kaapissa.
Markus Nummi: Karkkipäivä (2010) Otava
ARvio: **** Merkittävä
Kirjan tarina on hyvin surullinen: miten pieni poika voi olla ainoa, joka näkee naapurin tytön äidin hirviönä samaan aikaan kun naisen esimies, naapurit ja sosiaaliviranomaiset pitävät tilannetta normaalina. Kaikkein hellyyttävintä on pojan halu pelastaa tyttö kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
Kirjailija on hahmoista epäuskottavin, mutta jollain tavalla hänkin on koskettava. Erityisesti kohtaus, jossa hän herää keskellä yötä, kun poika on pissannut housuunsa istuessaan piilossa kaapissa.
Markus Nummi: Karkkipäivä (2010) Otava
ARvio: **** Merkittävä
John Boyne: Kapina laivalla
Vielä palatakseni takakansiteksteihin niin tässä kirjassa luki jo etukannessa "Menestysromaanin POIKA RAIDALLISESSA PYJAMASSA kirjoittajalta". En kai olisi muuten kirjaa edes lainannut, mutta ikävää mainontaa joka tapauksessa.
Kirja oli sinänsä ihan hyvä. Hiukan dickens-henkinen nuoren pojan selviytymistarina.
En vaan ymmärrä miksi Boyne kirjoittaa tällaisia "covereita". "Pojan raidallisessa pyjamassa" vielä ymmärsi, koska se oli yksi pieni ja koskettava sivujuonne suuressa tapahtumassa. Tästä kapinasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon ja tehty elokuvakin. En tunne niiden sisältöä, joten en osaa sanoa paljonko tämä on ristiriidassa niiden kanssa. Luulen kuitenkin että Boyne teki kapteeni Blighistä suuremman sankarin kuin hän olikaan.
John Boyne: Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty 2007) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kumma kirja
Kirja oli sinänsä ihan hyvä. Hiukan dickens-henkinen nuoren pojan selviytymistarina.
En vaan ymmärrä miksi Boyne kirjoittaa tällaisia "covereita". "Pojan raidallisessa pyjamassa" vielä ymmärsi, koska se oli yksi pieni ja koskettava sivujuonne suuressa tapahtumassa. Tästä kapinasta on kirjoitettu vaikka kuinka paljon ja tehty elokuvakin. En tunne niiden sisältöä, joten en osaa sanoa paljonko tämä on ristiriidassa niiden kanssa. Luulen kuitenkin että Boyne teki kapteeni Blighistä suuremman sankarin kuin hän olikaan.
John Boyne: Kapina laivalla (Mutiny on the Bounty 2007) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kumma kirja
26.1.2011
Niall Griffiths: Rääpäle
Tämä taitaa olla vasta toinen Griffithsin kirja, joka on edes suomennettu. Voi olla että "Lampaanköyrijän" jäljiltä tiesin mitä odottaa, mutta tämä oli hyvä. Kieli ei ollut läheskään yhtä räävitöntä kuin "Köyrijässä" vaan aivan ihanan kuvailevaa.
Kirjan päähenkilönä on taas vähän jälkeenjäänyt epileptikko, Rääpäle, joka teini-ikäisenä muuttaa Tenuenon luo asumaan, koska isäpuoli ei kestä häntä. Tenuenon vaimo on juuri kuollut ja lampaatkin on tapettu. Tenueno elää syvällä tenuhuuruissaan ja siinä sitten yritetään selvittää mikä peto seudulla pyörii. Loppuratkaisu on kaikessa kamaluudessaankin jotenkin kaunis, vaikkei petoa löydykään.
Rääpäle kertoo asiat itse ja omasta näkökulmastaan käyttäen Omia Sanojaan. Hän kuvaa asiat niin kuin ne ovat eikä niin kuin sivistyneen ihmisen kuuluu. Omalla tavallaan kieli muistuttaa hiukan sarjakuvista tuttua tyyliä tehosteineen: Lyö pullon BANG pöytään.
Kirja sivuaa walesilaista mytologiaa kiinnostavalla tavalla. Nyt pitäisi enää löytää jotain kirjallisuutta aiheesta.
Niall Griffiths: Rääpäle (Runt 2007) Like, suom. Moog Konttinen
Arvio: **** Tosi hyvä
Kirjan päähenkilönä on taas vähän jälkeenjäänyt epileptikko, Rääpäle, joka teini-ikäisenä muuttaa Tenuenon luo asumaan, koska isäpuoli ei kestä häntä. Tenuenon vaimo on juuri kuollut ja lampaatkin on tapettu. Tenueno elää syvällä tenuhuuruissaan ja siinä sitten yritetään selvittää mikä peto seudulla pyörii. Loppuratkaisu on kaikessa kamaluudessaankin jotenkin kaunis, vaikkei petoa löydykään.
Rääpäle kertoo asiat itse ja omasta näkökulmastaan käyttäen Omia Sanojaan. Hän kuvaa asiat niin kuin ne ovat eikä niin kuin sivistyneen ihmisen kuuluu. Omalla tavallaan kieli muistuttaa hiukan sarjakuvista tuttua tyyliä tehosteineen: Lyö pullon BANG pöytään.
Kirja sivuaa walesilaista mytologiaa kiinnostavalla tavalla. Nyt pitäisi enää löytää jotain kirjallisuutta aiheesta.
Niall Griffiths: Rääpäle (Runt 2007) Like, suom. Moog Konttinen
Arvio: **** Tosi hyvä
6.1.2011
Olli Jalonen: Poikakirja
Kirja oli juoneltaan ihan eri kamaa kuin Franzenin "Tumman veden päällä", mutta kerrontatapa oli samanlaista lapsen kieltä kuin Franzenillakin. Välillä oli aina sellainen "Näin minä opin..."-pätkä, jossa erityisesti kerrottiin, mitä ko. kappale opetti pojalle.
Minä-kertoja yritti jäsentää kaikkea oppimaansa lapsenomaisesti listaamalla asioita. Ymmärrän hyvin sen tarpeen. Jossain kohtaa pitää kuitenkin ymmärtää, että maailma ei vain ole listattavissa.
Tapahtumat toivat jatkuvasti mieleeni erään kollegani samanhenkiset tarinat poikien tutustumisesta tieteeseen eräässä toisessa etelähämäläisessä kaupungissa 1960-luvulla.
Olli Jalonen: Poikakirja (2010) Otava
Arvio: **** Hauska
Minä-kertoja yritti jäsentää kaikkea oppimaansa lapsenomaisesti listaamalla asioita. Ymmärrän hyvin sen tarpeen. Jossain kohtaa pitää kuitenkin ymmärtää, että maailma ei vain ole listattavissa.
Tapahtumat toivat jatkuvasti mieleeni erään kollegani samanhenkiset tarinat poikien tutustumisesta tieteeseen eräässä toisessa etelähämäläisessä kaupungissa 1960-luvulla.
Olli Jalonen: Poikakirja (2010) Otava
Arvio: **** Hauska
2.1.2011
Outi Pakkanen: Seuralainen
En ole ennen Pakkasta lukenut enkä taida lukea vastakaan. Kirja oli epäuskottava, kökösti kirjoitettu ja suorastaan ikävä.
Hassua oli, että se käsitteli eräänlaista mieshuoraamista niin kuin juuri lukemani Harjunpääkin. Sitä kauttakin tätä kirjaa tulee verrattua Joensuun kirjaan. Ja eroa on kuin yöllä ja päivällä.
Eniten minua risoo 64-vuotiaan yritys kirjoittaa nuorisokieltä tai -käytöstä. Vaikka en nyt itsekään ole mikään teini enää niin luulisin pystyväni arvioimaan asiaa kuitenkin 30 vuotta paremmin kuin Pakkanen. Surkea kirja!
Outi Pakkanen: Seuralainen (2010) Otava
Arvio: * Ohut
Hassua oli, että se käsitteli eräänlaista mieshuoraamista niin kuin juuri lukemani Harjunpääkin. Sitä kauttakin tätä kirjaa tulee verrattua Joensuun kirjaan. Ja eroa on kuin yöllä ja päivällä.
Eniten minua risoo 64-vuotiaan yritys kirjoittaa nuorisokieltä tai -käytöstä. Vaikka en nyt itsekään ole mikään teini enää niin luulisin pystyväni arvioimaan asiaa kuitenkin 30 vuotta paremmin kuin Pakkanen. Surkea kirja!
Outi Pakkanen: Seuralainen (2010) Otava
Arvio: * Ohut
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone
Joensuun tapa kertoa poikkeaa kyllä niin paljon muista. Hän pystyy tuomaan esiin sellaisia pieniä (ja suuriakin) epämukavuuksia, joista muut kirjailijat eivät edes tiedä mitään. Pahan papin alussa ollut kohtaus, jossa Harjunpää odottelee ambulanssia ja lisää poliiseja, on tästä hyvä esimerkki. Harjunpää ei voi tilanteelle mitään. Pitää vain odottaa ja tuntea olonsa epävarmaksi ja kiusaantuneeksi. Tässä kirjassa samanlainen kohtaus rakentuu kätkyt-kuolleen vauvan ympärille, jossa odotellaan ruumisautoa, Harjunpään pari luhistuu ja vauvan isä kutsuu Harjunpäätä kuolemanenkeliksi, koska juuri Harjis on aina se joka tuo hänelle tiedon kuolemasta.
Joensuun "rikollliset" eivät useinkaan ole rikollisia perinteisessä mielessä vaan rikkonaisen perheen lapsia, uhreja. Tässäkin päähenkilö elää rautahuoneessa vaikka ulospäin näyttääkin varmastikin kohtuu-normaalilta.
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone (2010) Otava
Arvio: ***** Järkyttävä tarina
Joensuun "rikollliset" eivät useinkaan ole rikollisia perinteisessä mielessä vaan rikkonaisen perheen lapsia, uhreja. Tässäkin päähenkilö elää rautahuoneessa vaikka ulospäin näyttääkin varmastikin kohtuu-normaalilta.
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone (2010) Otava
Arvio: ***** Järkyttävä tarina
Riikka Pulkkinen: Totta
Kirjat, joiden nimestä ei voi päätellä mitään, ovat ärsyttäviä. Tämä oli taas yksi niistä. Välttelen takatekstien ja arvostelujen lukemista, jotta voisin muodostaa ihan oman ja aidon näkemyksen kirjoista ja kirjan nimi onkin sitten ainoa, josta voin päätellä mitään etukäteen kirjan tyylilajista tai tapahtumista.
Kirjan tarina on hyvin polveileva ja kertojakin vaihtelee aina tarpeen mukaan. Kirja vaatii lukijalta paljon, mutta antaa myös vastinetta. Luin tätä aika rikkonaisesti ja erityisesti tämä kirja kyllä kärsii sellaisesta.
Riikka Pulkkinen: Totta (2010) Otava
Arvio: **** Metka
Kirjan tarina on hyvin polveileva ja kertojakin vaihtelee aina tarpeen mukaan. Kirja vaatii lukijalta paljon, mutta antaa myös vastinetta. Luin tätä aika rikkonaisesti ja erityisesti tämä kirja kyllä kärsii sellaisesta.
Riikka Pulkkinen: Totta (2010) Otava
Arvio: **** Metka
12.12.2010
Jarkko Sipilä: Katumurha
Yritin lukea Sipilän tuotannon järjestyksessä, mutta tässä kävi moka. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat ennen Pahaa pahaa tyttöä. Ei se kyllä pahasti haitannut PPT:Tä lukiessani, koska ne vähät asiat jotka tässä ratkesi oli selitetty Sipilämäiseen tapaan hyvin uudelleen PPT:ssä.
Tämä kirja erottuu edellisistä ihan uudella tavalla. Suhoseen kohdistuva rikosepäily nostaa jännityksen uudelle tasolle.
Entistä enemmän vaan ärsyttää samat kliseet kirjasta toiseen: Römpötti soittaa Takamäelle, "Jack Bauer" Saarinen on karhuryhmän kärkimiehenä, flashbangin melutaso kerrotaan vaikkei sitä edes käytettäisi jne.
Jarkko Sipilä: Katumurha (2010) Gummerus
Arvio: **** Oikeasti jännä
Tämä kirja erottuu edellisistä ihan uudella tavalla. Suhoseen kohdistuva rikosepäily nostaa jännityksen uudelle tasolle.
Entistä enemmän vaan ärsyttää samat kliseet kirjasta toiseen: Römpötti soittaa Takamäelle, "Jack Bauer" Saarinen on karhuryhmän kärkimiehenä, flashbangin melutaso kerrotaan vaikkei sitä edes käytettäisi jne.
Jarkko Sipilä: Katumurha (2010) Gummerus
Arvio: **** Oikeasti jännä
Peter Franzén: Tumman veden päällä
Taidan elää jossain ihan omassa kuplassani, mutten ollut tajunnut että kirjassa on omaelämänkerrallisia aineksia. Lukiessa olikin sitten melkoinen yllätys kun päähenkilö-kertojan nimi oli Peter Franzén.
Kirjaa oli aluksi hankala lukea, koska kertoja oli lapsi, joka kertoi asioita omalla tavallaan ja vain sellaisina lyhyinä välähdyksinä, joita aikuinen lapsuudestaan muistaa. Suunnilleen kolmasosan luettuani pääsin juonesta kiinni ja siitä lähtien juoni oli aika johdonmukainen. Epäselvyys liittyy kuitenkin valittuun kerrontatapaan eikä ole siis edes varsinainen vika.
Juoni toisti kaikki kliseet ja lopputuloskin oli arvattavissa. Toisaalta tarinan aitous antaa tuon kaiken anteeksi. Franzén taitaakin olla parempi kirjailijana kuin näyttelijänä.
Peter Franzén: Tumman veden päällä (2010) Tammi
Arvio: *** Ennalta-arvattava
Kirjaa oli aluksi hankala lukea, koska kertoja oli lapsi, joka kertoi asioita omalla tavallaan ja vain sellaisina lyhyinä välähdyksinä, joita aikuinen lapsuudestaan muistaa. Suunnilleen kolmasosan luettuani pääsin juonesta kiinni ja siitä lähtien juoni oli aika johdonmukainen. Epäselvyys liittyy kuitenkin valittuun kerrontatapaan eikä ole siis edes varsinainen vika.
Juoni toisti kaikki kliseet ja lopputuloskin oli arvattavissa. Toisaalta tarinan aitous antaa tuon kaiken anteeksi. Franzén taitaakin olla parempi kirjailijana kuin näyttelijänä.
Peter Franzén: Tumman veden päällä (2010) Tammi
Arvio: *** Ennalta-arvattava
1.12.2010
Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö
Kirjasta paistaa läpi kahden kirjoittajan jälki. Joistakin pätkistä näkee kumpi ne on kirjoittanut. Erityisesti Nykäsen kädenjälki näkyy Sundmanin puheissa. Pahimmillaan kaksi kirjoittajaa merkitsee asioiden uudelleenselittämistä. Sitä ei ollut monessa kohtaa, mutta oli kuitenkin.
Raidin lojaalius Salmelaa kohtaa on epäuskottavaa. Ei Raid niin pikkuasian takia olisi valmis niin paljoon. Suhosen ja Raidin kohtaaminen ja lyhyt yhteinen taival oli hauska. Ehkä Suhonen on lähinnä Raidia Sipilän tuotannossa, vaikka onkin poliisi.
Nykäsen Jansson-Hopo-Susisaari-trio muistuttaa kovasti Sipilän Takamäki-Suhonen-Joutsamo-trioa. Loppujen lopuksi ainoa vastinpari on Susisaari-Joutsamo. Takamäki on liian tavallinen ja nuori muistuttaakseen vähän outoa Janssonia ja Huusko on aivan liikaa "poliisi" muistuttaakseen Suhosta.
Sipilällä ei ole yhtään Raidin kaltaista sankari-rosvoa. On vaan reppanoita: Salmela, Saarnivuori, prikaatilaiset...
Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (2010) Crime Time
Arvio: ** Melkein huono
Raidin lojaalius Salmelaa kohtaa on epäuskottavaa. Ei Raid niin pikkuasian takia olisi valmis niin paljoon. Suhosen ja Raidin kohtaaminen ja lyhyt yhteinen taival oli hauska. Ehkä Suhonen on lähinnä Raidia Sipilän tuotannossa, vaikka onkin poliisi.
Nykäsen Jansson-Hopo-Susisaari-trio muistuttaa kovasti Sipilän Takamäki-Suhonen-Joutsamo-trioa. Loppujen lopuksi ainoa vastinpari on Susisaari-Joutsamo. Takamäki on liian tavallinen ja nuori muistuttaakseen vähän outoa Janssonia ja Huusko on aivan liikaa "poliisi" muistuttaakseen Suhosta.
Sipilällä ei ole yhtään Raidin kaltaista sankari-rosvoa. On vaan reppanoita: Salmela, Saarnivuori, prikaatilaiset...
Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (2010) Crime Time
Arvio: ** Melkein huono
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto
Kirja on ihan tuttua tauhkaa, Pääkalloprikaati on vaan suuremmassa roolissa kuin yleensä. Salmela ajautuu vaikeuksiin ja Saarnikangas häärii poliisin, Salmelan ja prikaatin välissä vähän kuin ei oikein osaisi päättää kenen puolella on. Omallaan se kai vaan onkin.
Kirjassa on muutama hyvä yksityiskohta. Esim. prikaatin kerhohuoneella oleva hautakivi, johon kaiverretaan kuolleiden prikaatin jäsenten nimet. Tuleeko kiveen myös niiden kahden prikaatilaisen nimet, jotka kuolivat Karhu-ryhmän hyökkäyksessä. Ensimmäinen heistä ampuu sokeana poliisia kohti, mutta osuukin kuolettavasti toiseen prikaatilaiseen ja kuolee sitten itse poliisin luoteihin.
Kirjassa Salmela alkaa olla jo kyllästynyt rosvon hommiin ja etsii vain keinoa lopettaa. Toisaalta tähän asti prikaati on ollut selkeästi Salmelan perässä, mutta nyt prikaatikin toimi "sääntöjen vastaisesti" kuin antaen Salmelalle pakotien.
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto (2009) Gummerus
Arvio: ** Loppuunkaluttu aihe
Kirjassa on muutama hyvä yksityiskohta. Esim. prikaatin kerhohuoneella oleva hautakivi, johon kaiverretaan kuolleiden prikaatin jäsenten nimet. Tuleeko kiveen myös niiden kahden prikaatilaisen nimet, jotka kuolivat Karhu-ryhmän hyökkäyksessä. Ensimmäinen heistä ampuu sokeana poliisia kohti, mutta osuukin kuolettavasti toiseen prikaatilaiseen ja kuolee sitten itse poliisin luoteihin.
Kirjassa Salmela alkaa olla jo kyllästynyt rosvon hommiin ja etsii vain keinoa lopettaa. Toisaalta tähän asti prikaati on ollut selkeästi Salmelan perässä, mutta nyt prikaatikin toimi "sääntöjen vastaisesti" kuin antaen Salmelalle pakotien.
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto (2009) Gummerus
Arvio: ** Loppuunkaluttu aihe
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
