Sana "suruton" on aina ollut mielestäni kiehtova, siinä yhdistyy jotain vanhanaikaista, säädytöntä ja samalla iloista, jossa huomisesta ei tarvitse kantaa huolta. Vasta sanan norjankielinen vastine "sorgenfri" nostaa sanan sille kuuluvalle paikalle tarkoittamaan melko neutraalia tilaa, jossa ei kuitenkaan ole surua.
Nesbøn tarina on hyvin toisenlainen kuin esim. Sipilän "Valepoliisi". Pokkariversiossa on yli 500 sivua, jotka on painettu tiukkaan pientä tekstiä. Juoneen siis mahtuu paljon enemmän tapahtumia ja käänteitä. Juoni mahtuu olemaan paljon monisäikeisempi kuin Sipilällä. Tämän kappaleen hohtoa lisäsi vielä koiran hampaan jäljet kannessa...
Juonessa on muutama aika ohut kohta. Esim. tapa jolla murhaajaksi epäilty poliisi nostetaan nopeasti takaisin mukaan tutkintaan poliisina, on epäuskottava. En usko etä se olisi mahdollista missään maassa, korkeintaan elokuvissa.
Jo Nesbø: Suruton (Sorgenfri 2002) WSOY, suom. Outi Menna
Arvio: **** Hyvä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti