Heikkisen esikoiskirja tuo mieleen Turkka Hautalan monestakin syystä: nuori kirjailija, kotiseutu-angsti, murre. Murre oli siis eri murre, mutta repliikit oli kirjoitettu murteella yhtä kaikki. Varsinaissuomalaisena savon murre "kuullostaa" aina yhtä hauskalta. Jos olisin sitä oikeasti kuullut, en varmaan olisi edes ymmärtänyt.
Päähenkilö Jussi kirjoittaa kirjassa omien esivanhempiensa ja vanhempiensa tiukimmat elämänkohtalot eikä Jussin omakaan elämä taida helpoimmasta päästä olla. Kirja alkaa pikku-Jussin katsoaessa Kekkosen hautajaisia. Aika epäuskottavaa. Itsekin muistan nuo hautajaiset vain hämärästi vaikka olen ilmeisesti kymmenkunta vuotta tuota Jussia vanhempi. Ehkä tällainen yksityiskohta voidaan kaataa kirjailijan vapauden piikkiin, mutta ärsyttävää silti.
Muuten kirja oli hyvä kokonaisuus ja kronologian hypähtelykin toimi hienosti.
Antti Heikkinen: Pihkatappi (2013) Siltala
Arvio: **** Hauska
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti