Anna Jansson: Tuhopolttaja

Jungstedt maalailee kirjoissaan laajempaa kuvaa Gotlannista kuin Jansson. Janssonin tyyli on tätä osin parempi: juoni pysyy enemmän keskiössä.

Kaikissa muissa sarjoissa Jungstedt hakkaa Janssonin mennen tullen. Juoni oli vähän kökkö, suorastaan vähän outo.

Anna Jansson: Tuhopolttaja (Dans på glödande kol 2013) Gummerus, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Arvio: *** Se huonompi Gotlanti-dekkaristi

Lars Kepler: Vainooja

Kirja oli erittäin jännittävä rikosromaani. Luin tätä kun olin iltaisin yksin. Terassin verhoja tuli pidettyä suljettuna vähän normaalia enemmän. Kepler osaa jotenkin rakennella juonta niin, että ratkaisun avaimet on kokonaan saatavilla, mutta ei ole mitään reaalista mahdollisuutta ymmärtää kuka syyllinen on. Juoni oli hyvin rakenneltu ja syyllinen oli yllätys.

Päähenkilö Joona Linna näytti jäävän vähän taka-alalle, mutta päätyy taas tapahtumien keskiöön. Loppu Joonan osalta on kyllä aika ylläri!

Lars Kepler: Vainooja (Stalker 2014) Tammi, suom. Kari Koski
Arvio: **** Kamala!

Karin Slaughter: Yli rajan

Slaughterin voisi laittaa samaan lainausestoon itselleni Lehtolaisen kanssa. Amerikkalaisen poliisin aseenkäyttö ja muu toiminta on todella vierasta pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan jäsenelle.

Loppuratkaisu erityisesti jäi ikuisesti mieleen asenteidemme erilaisuudesta. Jos äiti kohtaa aikuisen lapsensa, jonka on joutunut hylkäämään vauvana, niin mitä sitten tehdään. Lapsi on siis tehnyt kaikenlaisia rikoksia. Pohjoismaisessa ratkaisussa lapsi menee vankilaan ja kärsii tuomionsa ja rakentaa suhteen uudelleen äitiinsä ja siskoonsa ja eletään yhdessä elämä loppuun saakka. Amerikkalaisessa ratkaisussa äiti ampuu lapsensa ja lopuksi todetaan, etteihän tässä kuinkaan käynyt.

Karin Slaughter: Yli rajan (Fallen 2011) Tammi, suom. Annukka Kolehmainen
Arvio: * Ihan kamala

Alice Munro: Liian paljon onnea

Tämä tarttui käteen kirjaston juuri palautettujen hyllystä kolmen dekkarin kanssa. Hyvä että tarttui. Pitäisi lukea kaunokirjallisuutta enemmän, mutta usein tuntuu, että haluaa laittaa aivot narikkaan lukiessa. Tämä lienee kaunokirjallisuutta (kirjailijalle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto) ja silti teksti oli rentouttavaa ja samalla koskettavaa. Taidan lukea lisää Munroa.

Tarinat olivat viiltäviä. Omituisia sattumia, mutta sellaisiahan elämässä sattuu...

Alice Munro: Liian paljon onnea (Too much happiness 2009) Tammi, suom. Kristiina Rikman
Arvio: **** Tosi hienoja tarinoita

John Grisham: Calicon Joe

Grishamin kirjoihin voi aina luottaa, niiden laatu pysyy samana vaikka juonet kertovat erilaisista asioista. Nyt oli kuitenkin astuttu ulos koko lakimiesaiheesta, mutta Grisham hoiti silti homman hienosti. En vaan osaa baseballin sääntöjä tarpeeksi hyvin, mutta luulen ymmärtäneeni kirjan juonen.

Loppuratkaisu oli hieno, jopa herkkä. Sellaista en ole koskaan odottanut Grishamilta, mutta ehkä se ei lakimiesaiheisiin olisi sopinutkaan...

John Grisham: Calicon Joe (Calico Joe 2012) WSOY, suom. Hilkka Pekkanen
Arvio: *** Virkistävän erilainen Grisham

Donna Leom: Kultamuna

Leonin kirjat muistuttaa paljon toisiaan, mutta tämä pääjuoni oli todella erilainen. Kultamunan olemus oli niin surullinen, että tekee pahaa, että joku voisi kohdella omaa lastaan siten.

Brunetti pohtii paljon asioita tutkinnan lomassa. Ehkä perinteinen "kovan linjan poliisi", joita amerikkalaiset meille esittävät, todella tarvitsee tällaisia inhimillisä poliiseja vastapainoksi.

Donna Leom: Kultamuna (The golden egg 2013) Otava, suom. Kajamari Sivill
Arvio: *** Järkyttävä juoni

Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu, Mma Ramotswe tutkii

Tämä oli nyt se puuttuva kirja jonka mainitsin kirjoituksessani 30.8.2015. Kirjasarjan juonen kannalta tämä oli erittäin tärkeä kirja ja on sääli että juuri tämä jäi väliin, koska kirjan suurin yllätys paljastui liian aikaisin.

Tammi voisi kohta julkaista erikseen kirjan otsikolla Botswanan viisaudet, niin paljon hyviä ja positiivisia ajatuksia mma Ramotswen suuhun on kirjoitettu. Mma Ramotswen pitäisikin olla kaikkien downsiftaajien esikuva.

Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu, Mma Ramotswe tutkii (The Limpopo academy of private detection 2012) Tammi, suom. Outi Järvinen
Arvio: *** Ihan iloinen

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Kirjan juoni oli taas sitä normaalia Lehtolaista: epäuskottava juoni ja huonot henkilöhahmot sekä kaiken kruununa totuttuun tapaan maailman huonoimmat hahmon nimet. Kenen sukunimi on Pulma?

Pitäisi varmaan kysyä kirjastosta jotain lainausestoa Lehtolaiseen itselleni. Jossain takaraivossani on käsitys että alkupään tuotanto on hyvää, lähinna kai Kun luulit unohtaneesi ja Jonakin onnellisena päivänä. Sen takia aina luen uusimman Lehtolaisen ajatuksella, jos vaikka se olisi muuttunut paremmaksi...

Leena Lehtolainen: Surunpotku (2015) Tammi
Arvio: * Ihan paska

Jo Nesbø: Verta lumella

Harvemmin kirjan minä-kertojana on palkkamurhaaja, joka tapetaan kirjan lopussa. Se on nimittäin kahdella tapaa epäuskottavaa: kirjoituskyvyttömyyden ja kuoleman. Yleensähän palkkamurhaaja-tyyppisiin ammatteihin ajautuu tyyppejä, jotka lopettaa koulun kesken lukihäiriön takia. Miten sellainen muka kirjoittaisi tarinaa muistiin. Toinen asia on minä-kertojan kuolema. Eihän silloin voi kirjoittaa omasta kuolemastaan.

Molemmat em. syyt kertovat vain, että olen tosikko, enkä haluaisi antaa kirjailijalle liikaa vapauksia...

Jo Nesbø: Verta lumella (Blod på snø 2015) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Karmiva

Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki, Mma Ramotswe tutkii

Mysteerit ovat niin ihanan viattomia ja ratkaisut niin ihanan itsestäänselviä. Parasta on myös se että maalaisjärki menee aina oikeuden edelle.

Isot muutokset omassa elämässäni ovat näemmä aiheuttaneet sen, että olen jättänyt ainakin yhden mma Ramotswen lukematta. Täytyypä korjata tilanne.

Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki, Mma Ramotswe tutkii (The minor adjustment beauty salon 2013) Otava, suom. Outi Järvinen
Arvio: **** Ihanan viaton

Jari Tervo: Revontultentie

Vaikken koskaan ole pitänyt Tervon persoonasta niin kirjoittaa hän kyllä osaa. Vaikka tämä oli jatko-osa Esikoiselle niin kirja toimii ihan hyvin erikseenkin.

Minä-kertoja on jo aikuisuuden kynnyksellä, mutta ajautuu kommunistien maskotiksi. Tapahtumat Berliinissä ovat niin älyttömiä, että olikin parempi jättää ne kesken.

Kaikessa järjettömyydessään nimenomaan Esmen tarina kruunaa kirjan.

Jari Tervo: Revontultentie (2014) WSOY
Arvio: **** Ihan hyvä

Håkan Nesser: Yksinäiset

Juoni muistuttaa hiukan liikaa "Todistettavasti syyllinen" -sarjaa: takaumia ja eri näkökulmia samaan tilanteeseen. Taidan olla vähän kyllästynyt Barbarottiin.

Håkan Nesser: Yksinäiset (De ensamma 2010) Tammi, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Hiukan epäuskottava

Marko Hautala: Kuokkamummo

Kadun, että ikinä tartuin tähän.

Kirjan sinänsä yliluonnollisille kauhuelementeille löytyy selitys, joka ei ole kylläkään tästä maailmasta. Paha saa palkkansa eikä oikein muulla ole väliäkään.

Marko Hautala: Kuokkamummo (2014) Tammi
Arvio: **** Hirvittävää kauhua

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Sinänsä varmaan ihan ok kirja, mutta jätti kaikessa kamaluudessaan suuhun vähän kauhun maun.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (Skuggpojken 2013) Otava, suom. Maija Kauhanen
Arvio: *** Liian kamala

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

Nappasin tämän ihan umpimähkään kirjaston juuri palautettujen hyllystä. Kirjan nimestä tuli mieleen Johanna Sinisalon "Enkelten verta" -kirja muutaman vuoden takaa. Takakansiteksteistä kuitenkin ymmärsin, ettei tässä kirjassa kyse ollut varsinaisesti mehiläisten kuolemasta. Kirjan tyyli toi mieleen Niall Griffithsin kirjat. Jotain samaa päähenkilöissä onkin. He molemmat edustavat englantilaisten alistaman kansan pohjasakkaa.

Juoni oli hyvä, tai siis kamala. Hyvä kirjana, kamala elämäntarinana. Ehkä kaikkein tärkein kirjan herättämä ajatus on Marnien heittämä ajatus kirjan lopulla siitä, miten ketään ei kiinnosta kuinka vanhemmat laiminlyövät lapsiaan, mutta heti jos joku murhaa nuo vanhemmat niin silloin lapset muuttuvat tärkeiksi.

Erityisesti rakastin Nellyn kieltä. Varmasti englantilaisten pukudraamojen jäljiltä saattaa puhuakin noin, mutta suomentaja Raudaskoski on saanut siirrettyä tuon tunnelman hienosti omaan kieleemme.

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema (The death of bees 2013) Moreeni, suom. Seppo Raudaskoski
Arvio: **** Kerrassaan mahtava!

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta

Tarinassa oli aineksia johonkin suurempaan: entinen baskiterroristi pakeni menneisyyttään Lauttasaareen. Jotenkin tarina lässähti pitkin matkaa, mutta onneksi loppuratkaisu oli sitä mitä pitikin, vaikkei ollutkaan sitä mitä odotettiin.

Sipilä sentään uskaltaa tarttua poliisinkin korruptioon. Kun jonain päivänä Jari Aarnio -tapaus on loppuunkäsitelty, toivottavasti, Sipiläkin uskaltaa mennä pitemmälle ja kirjoittaa myös johtavissa asemissa olevien poliisien korruptiosta.

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta (2015) Crime Time
Arvio: *** Loppuratkaisu pelasti

Harri Nykänen: Leijonakuningas

Luotan vaan aina Harri Nykäsen nimeen ja luulen näistä kirjoista liikoja. Juoni on ihan OK, mutta keskitytään hiukan liikaa Kafkan naissuhteisiin, joista on jo käynyt ilmi että Ariel on varsinainen sika!

Nykyisessä tilanteessa voisi olla hyvä jos puututtaisiin enemmän poliisin moraalin (vrt. Aarnio), mutta aika varovaisesti Nykänenkin poliisin korruptioon puuttuu.

Harri Nykänen: Leijonakuningas (2013) Crime Time
Arvio: *** Samaa ku ennenki

Jo Nesbø: Isänsä poika

Kirjan juoni on karmiva, mutta mahdollinen. Puistattaa ihan ajatella että tällaista voisi sattua niinkin vähän korruptoituneessa maassa kuin Norja.

Puolen välin kohdilla aloin miettimään että Kefasilla on yllättävän karu menneisyys "hyväksi poliisiksi". Sekin ongelma, onneksi, selvisi ennen loppuratkaisua.

Jo Nesbø: Isänsä poika (Sønnen 2014) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Taattua tavaraa

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

Kirja tutustuttaa lukijan tetrojen maailmaan. Kyse ei ole geometriasta vaan neliraajahalvantuneista. Yksi keskeinen teema on, saako ihminen itse päättää koska elämänsä lopettaa. Itselläni on asiasta vankkumaton mielipide ja aina minua jaksaa hämmästyttää miten jotkut ihmiset kokevat sen loukkauksena.

Juoni oli hyvä, ei kovin arvaamaton. Tätä olisi lukenut enemmänkin.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää (Me before you 2012) Gummerus, suom. Heli Naski
Arvio: *** Ei kovin yllättävä

Camilla Grebe & Paul Leander-Engström: Pietarin kapellimestari

Hyvin rakenneltu ja uskottava juoni. Voin ihan kuvitella, että Tom Blixeniä tulee lisää.

Oli kerrankin virkistävää lukea dekkaria, joka kertoo Pietarin sijaan Moskovasta ja jonka henkilöt eivät ole suomalaisia tai inkerinsuomalaisia vaan ihan aitoja ruotsalaisia. Kirjan juoni ei myöskään käsitellyt sitä tavallista trafiikkia Suomen ja Venäjän välillä vaan ihan vaan venäläistä talouselämää.

Camilla Grebe & Paul Leander-Engström: Pietarin kapellimestari (Dirigenten från Sankt Petersburg 2013) Gummerus, suom. Pekka Marjamäki
Arvio: **** Tosi hyvä