Tarinat ovat hyviä ja loppuunasti mietittyjä. Päähenkilö on erittäin tarkkanäköinen ympäristön huomioitsija. Olin pelottavan monta kertaa täysin samaa mieltä mielensäpahoittajan kanssa.
Termi "pahoittaa mielensä" saa tässä paljon syvemmän merkityksen kuin sillä oli aiemmin mielessäni. "Kyllä minä niin mieleni pahoitin, että sen mielen pahoitin vaikken mitään tehnyt" mielensäpahoittaja toteaa loukattuaan miniäänsä sanomalla lapsenlapselleen että kai nakki on enemmän eläin kuin miniän tarjoama kalkkuna.
Erityisesti tarina "Likhtistä" kosketti minua, vaikken jahtimakkarasta välitäkään. Mihin me "likhtiä" tarvitaan, miksei merkintä voi olla "kevyt" ja miksei se lue paketissa tarpeeksi isolla?
Hassu yksityiskohta oli Raivo Ruusna, jonka Kyrö mainitsee jossain välissä. Tätä ennen lukemassani kirjassa "Skoudena Stadissa" Sillanpääkin mainitsee saman roiston. Piti oikein googlata ko. herraa kun se tuli kaksi kertaa vastaan näin lyhyen ajan sisällä.
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (2010) WSOY
Arvio: **** Vaan niin hauska
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti