Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

Edellisen Lehtolaisen arvostelussa mainitsin sarjan seuraavan kirjan lainausmerkeissä. Se oli turhaa vähättelyä, muttei kovin kaukana totuudesta. Tämä kirjaa toistaa taas Ilves-klisettä ja muita Lehtolaisen maneereja.

Juoni punoo edellisten kirjojen avonaiset langanpäät yhteen, jopa niin nätisti että se on epäuskottavaa. Ei kirjan lopussa kaikkien hyvisten tarvitse olla samalla mökillä, jotta loppu olisi onnellinen, eikä pahisten yli tarvitse sentään autolla ajaa. Hoh-hoijaa.

Enää olisi puuttunut, että Hiljan isäkin olisi ollut katuvaisena mukana, mutta olihan Hiljan mieleen jo jäänyt ajatus, että hän voisi auttaa isäänsä parantumaan...

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut (2012) Tammi
Arvio: ** Toivottavasti viimeinen