"Haudanhiljaisesta" oli jäänyt jo hiukan ahdistunut olo, joka vaan paheni kun päähenkilö Erlendur ei poistunut rikospaikalta lähes viikkoon. Tilanne oli oikeastaan aika absurdi.
En voi sille mitään, että vertaan kaikkea skandinaavista dekkarikirjallisuutta Mankelliin. Tällä kertaa yhtäläisyydet Erlendurin ja Wallanderin ja varsinkin Eva Lindin ja Lindan välillä olivat silmiinpistäviä. Molemmat tyttäret ovat päämäärättömiä ja äitiensä ohjailemia.
Juonen rakentelu on ärsyttävää kun itse päättelin asioita 100 sivua aikaisemmin kuin poliiseille väännettiin ne rautalangasta. Tämä on kyllä vähän ristiriitaista, koska esim. Poirotissa minua ärsyttää juuri se ettei ratkaisua kertakaikkiaan ole mahdollista päätellä itse.
Arnaldur Indriðason: Ääni kuin enkelin (Röddin 2003) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: *** Ahdistava
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti