1.1.2008

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Kirjan perusidea on hauska: kansallisuustransvestiitti, Kouvolassa syntynyt päähenkilö (Mikko) haluaa olla ruotsalainen. Kirjan alkupuoli kertoo Ruotsi-fanin elämästä Suomessa ja samalla käsitellään perusteellisesti kansankodin ja ruotsalaisen sosiaalidemokratian käännekohtia. Kun Mikko muuttaa Ruotsiin ja alkaa tosissaan ruotsalaiseksi, koko kirjan sävy muuttuu. Siihen asti melkein kaikki on tapahtunut abstraktilla tasolla, mutta nyt päähenkilö periaatteessa tappaa kaksi henkilöä. Loppua kohden käänteet muuttuvat vieläkin vauhdikkaammiksi. Lopussa Mikko tajuaa ruotsalaisessa vankilassa pystyvänsä iloitsemaan Suomen tekemästä maalista jääkiekko-ottelussa Ruotsia vastaan.

Mielenkiintoisin ajatus on oikeastaan se, että Mikon pitää oppia iloitsemaan Suomen menestyksestä ollakseen todellinen ruotsalainen. Hän ottaa ensi alkuun todella raskaasti Suomen Euroviisu-voiton, mutta ruotsalainen mentor opastaa, että siitä pitää iloita eikä olla murtunut Carolan häviöstä. Itse asiassa se on Mikolle liikaa, että Ruotsi antaa Lordille täydet pisteet!

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (2007) Otava
Arvio: *** Hauska tapaus

Ei kommentteja: