Kirjan kirjoittaja on englantilainen toimittaja, joka yrittää ymmärtää radikaalia islamismia. Burke matkustaa ympäri islamilaista maailmaa ja käyttäytyy aika pelkäämättömästi. Ehkä toimittajia kohdellaan kaikilla "puolilla" paremmin kuin muita ulkomaalaisia. Ainakin jos tuo "puoli" on kiinnostunut suuren yleisön mielipiteestä.
Burke tuo voimakkaasti esille ajatuksen, ettei al-Qaeda ole mikään organisaatio tai edes verkosto. Se on ajattelutapa islamilaisessa maailmassa, jota Bushin aloittama "terrorismin vastainen sota" vain vahvistaa. Olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Mielestäni ei ole niin kovin tärkeää saada Osama bin Laden kiinni, vaan parantaa ihmisten elinoloja niin, ettei al-Qaeda -ajattelulle ole tarvetta. Siihen ei kuulu länsimaiden ristiretkimäinen valloittaminen vaan ihmisten olojen parantaminen heidän omista lähtökohdistaan. Kuitenkin Taleban-hallinnon alasajo Afganistanissa oli tarpeen.
Burke kertoo yksitysikohtaisesti julmista tapoista, jotka tapahtuvat länsimaiden mittapuun mukaan täysin syyttä. En usko, että pelkästään islamilaisuus aiheuttaa tällaiset teot. Siihen liittyy myös vanha kulttuuri ja oppimattomien ihmisten halu näyttää valtaansa. Uskon vakaasti, että länsimaat pystyisivät elämään islamilaisen maailman kanssa sovussa. Siihen tarvitaan koulutusta ja erityisesti naisten koulutusta. Jos joku hiukankaan pohtii asioita laajemmin, hän kyllä ymmärtää, ettei raiskauksen uhrin kuoliaaksi kivittämisessä ole mitään järkeä.
Burken kirja herättää paljon ajatuksia ja näyttää myös, että kaikki ovat loppujen lopuksi "vain ihmisiä", joilla kaikilla on omat, ristiriitaisetkin, syynsä taistella. Koko islamilaisen maailman syyllistäminen on täysin tarpeetonta. Jos ymmärrettäisiin mistä radikaalien islamisti-taistelijoiden ajatukset kumpuavat, voitaisiin terroristi-iskutkin välttää tehokkaammin. Kun George W. Bush puhui "ristiretkestä", on helppo ymmärtää mikä siinä pistää vihaksi.
Jason Burke: Matkalla Kandahariin - Yhteenottojen keskellä islamilaisessa maailmassa (On the road to Kandahar. Travels through conflict in the Islamic world 2006) Basam books, suom. Tero Valkonen
Arvio: *** Hyvin valaiseva
13.4.2009
11.4.2009
Deborah Rodriguez ja Kristin Ohlson: Kabulin kauneuskoulu
Rodriguez on hyvin erilainen kirjailija kuin esim. Hosseini. Rodriguez menee mitään tietämättömänä kampaajana Afganistaniin ja oppii pikkuhiljaa kantapään kautta kuinka Afganistanissa on elettävä, jos aikoo pysyä hengissä.
"Kauneutta ilman rajoja" kuulostaa aluksi hölmöltä idealta, mutta kauneussalonki saattaa olla Afganistanin naisille ainoa hyväksyttävä yrittäjyyden muoto. Rodriguez perustaa kauneuskoulun Kabuliin ja opettaa kampaajia ja näiden opettajia hyvällä menestyksellä. Kouluun tulevien naisten tarinat ovat järkyttäviä: teiniraskauksia (tietenkin avioliitossa), raiskauksia, väkivaltaa ja alistamista. Toisaalta sekin järkyttää perheen miestä, jos vaimo alkaa tienata enemmän kuin mies.
En oikein pidä Rodriguezin tyylistä elää ja ratkaista ongelmia. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Kabulin kauneuskoululla on merkitystä. Kirja tuo esiin myös sen, että naisten tilanne Kabulissa huononee taas amerikkalaisista ja rauhanturvaajista huolimatta. Muualla Afganistanissa tilanne ei ehkä edes parantunutkaan missään kohtaa.
Deborah Rodriguez ja Kristin Ohlson: Kabulin kauneuskoulu (The Kabul Beauty School 2007) WSOY, suom. Marja Helanen-Ahtola
Arvio: *** Suruisa tarina
"Kauneutta ilman rajoja" kuulostaa aluksi hölmöltä idealta, mutta kauneussalonki saattaa olla Afganistanin naisille ainoa hyväksyttävä yrittäjyyden muoto. Rodriguez perustaa kauneuskoulun Kabuliin ja opettaa kampaajia ja näiden opettajia hyvällä menestyksellä. Kouluun tulevien naisten tarinat ovat järkyttäviä: teiniraskauksia (tietenkin avioliitossa), raiskauksia, väkivaltaa ja alistamista. Toisaalta sekin järkyttää perheen miestä, jos vaimo alkaa tienata enemmän kuin mies.
En oikein pidä Rodriguezin tyylistä elää ja ratkaista ongelmia. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Kabulin kauneuskoululla on merkitystä. Kirja tuo esiin myös sen, että naisten tilanne Kabulissa huononee taas amerikkalaisista ja rauhanturvaajista huolimatta. Muualla Afganistanissa tilanne ei ehkä edes parantunutkaan missään kohtaa.
Deborah Rodriguez ja Kristin Ohlson: Kabulin kauneuskoulu (The Kabul Beauty School 2007) WSOY, suom. Marja Helanen-Ahtola
Arvio: *** Suruisa tarina
7.4.2009
Khaled Hosseini: Leijapoika
Tämän kirjan tilanteet tuntuivat jo paljon tutummilta kuin Hosseinin "Tuhat loistavaa aurinkoa" -kirjassa. Olenhan lukenut "Kabulin kirjakauppiaan" ja Burken "Matkalla Kandahariinkin" on melkein luettu.
"Leijapoika" kertoo kahdesta pojasta, Amirista ja Hassanista, jotka kasvavat yhdestä. Hazara Hassan vain on pataani Amirin palvelija. Amir kilpailee aina isänsä suosiosta Hassanin kanssa edes oikein käsittämättä miksi. Poikien tiet eroavat Amirin petoksen takia ja Amir pakenee neuvosto-miehittäjää isänsä kanssa Pakistanin kautta Yhdysvaltoihin 1970-luvun lopussa. Siellä Amir menee naimisiin ja hänen isänsä kuolee.
Amir saa puhelun menneisyydestä Rahim Khanilta ja lähtee lopulta Kabuliin etsimään Hassanin orpoa Sohrab-poikaa viedäkseen hänet orpokotiin Peshawariin. Lopulta Sohrab lähtee Amirin kanssa kotiin.
Kirjan tarina oli kuin Lollywood-elokuvasta. Kirjassakin on kohta, jossa Amir ajattelee, että jos tämä olisi Lollywood-elokuvaa niin sitten... Ainoa tarinan käänne joka ei sopinut siihen muottiin, oli että Amir aikoi todella viedä Sohrabin orpokotiin eikä adoptoida. Vasta melkein pakon edessä hän tekee tällaisen Lollywood-päätöksen. No Lollywood-tyylisessä kirjassa olisi varmaankin ollut onnellisempi loppu. Sitä paitsi Rahim Khan jäi kadoksiin. Aidossa Lollywood-tarinassa niin ei varmaankaan tapahtuisi.
Kirjan alku kertoo 1970-luvun ylemmän keskiluokan varsin maallisesta arjesta Kabulissa. Perheessä jossa ei ole naisia, ei edes huomaa että ollaan muslimimaassa; juodaan viinaa, ei pahemmin rukoilla, juhlitaan. Isot luokkaerot, hyväntekeväisyys ja lampaiden teurastus uhrimielessä muistuttavat ettei olla Euroopassa.
Amerikkaan muuton jälkeen yhteisö pitää kiinni joistain perinteistä. Esim. Amir kyllä pääsee naimisiin Sorayansa kanssa, mutta periaatteessa hän ei saa edes puhua Sorayan kanssa ennen kihlausta. Aika hankalaahan se on puolisoa valita itse, jos naimattomat tytöt saavat puhua tai näyttäytyä vain omassa kodissaan vain omien läheistensä kanssa.
Talibanien säännöt taas tuntuvat täysin mielivaltaisilta ja tekopyhiltä. Vaikea sanoa paljonko niistä on "islamia" ja paljonko jotain muuta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä kirja on vain romaani. Toisaalta kirjailija on asunut lapsena Kabulissa ja aikuisena Amerikassa ja hänellä oli Hazara-palvelija ystävänä ollessaan lapsi. Jotain pohjaa asiaan Hosseinilta siis löytyy. Voikin miettiä, että miten sama mies pystyi kirjoittamaan kirjan "Tuhat loistavaa aurinkoa". Siitä hänellä ei voinut olla omia kokemuksia.
Khaled Hosseini: Leijapoika (The kite runner 2003) Otava, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: *** Koskettava
"Leijapoika" kertoo kahdesta pojasta, Amirista ja Hassanista, jotka kasvavat yhdestä. Hazara Hassan vain on pataani Amirin palvelija. Amir kilpailee aina isänsä suosiosta Hassanin kanssa edes oikein käsittämättä miksi. Poikien tiet eroavat Amirin petoksen takia ja Amir pakenee neuvosto-miehittäjää isänsä kanssa Pakistanin kautta Yhdysvaltoihin 1970-luvun lopussa. Siellä Amir menee naimisiin ja hänen isänsä kuolee.
Amir saa puhelun menneisyydestä Rahim Khanilta ja lähtee lopulta Kabuliin etsimään Hassanin orpoa Sohrab-poikaa viedäkseen hänet orpokotiin Peshawariin. Lopulta Sohrab lähtee Amirin kanssa kotiin.
Kirjan tarina oli kuin Lollywood-elokuvasta. Kirjassakin on kohta, jossa Amir ajattelee, että jos tämä olisi Lollywood-elokuvaa niin sitten... Ainoa tarinan käänne joka ei sopinut siihen muottiin, oli että Amir aikoi todella viedä Sohrabin orpokotiin eikä adoptoida. Vasta melkein pakon edessä hän tekee tällaisen Lollywood-päätöksen. No Lollywood-tyylisessä kirjassa olisi varmaankin ollut onnellisempi loppu. Sitä paitsi Rahim Khan jäi kadoksiin. Aidossa Lollywood-tarinassa niin ei varmaankaan tapahtuisi.
Kirjan alku kertoo 1970-luvun ylemmän keskiluokan varsin maallisesta arjesta Kabulissa. Perheessä jossa ei ole naisia, ei edes huomaa että ollaan muslimimaassa; juodaan viinaa, ei pahemmin rukoilla, juhlitaan. Isot luokkaerot, hyväntekeväisyys ja lampaiden teurastus uhrimielessä muistuttavat ettei olla Euroopassa.
Amerikkaan muuton jälkeen yhteisö pitää kiinni joistain perinteistä. Esim. Amir kyllä pääsee naimisiin Sorayansa kanssa, mutta periaatteessa hän ei saa edes puhua Sorayan kanssa ennen kihlausta. Aika hankalaahan se on puolisoa valita itse, jos naimattomat tytöt saavat puhua tai näyttäytyä vain omassa kodissaan vain omien läheistensä kanssa.
Talibanien säännöt taas tuntuvat täysin mielivaltaisilta ja tekopyhiltä. Vaikea sanoa paljonko niistä on "islamia" ja paljonko jotain muuta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä kirja on vain romaani. Toisaalta kirjailija on asunut lapsena Kabulissa ja aikuisena Amerikassa ja hänellä oli Hazara-palvelija ystävänä ollessaan lapsi. Jotain pohjaa asiaan Hosseinilta siis löytyy. Voikin miettiä, että miten sama mies pystyi kirjoittamaan kirjan "Tuhat loistavaa aurinkoa". Siitä hänellä ei voinut olla omia kokemuksia.
Khaled Hosseini: Leijapoika (The kite runner 2003) Otava, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: *** Koskettava
2.4.2009
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin
Halttusen aikaisemmat teot kannattaisi jättää liepeestä pois: ei "Blondi tuli taloon" tai "Kotikatu" ole mitään meriittejä minun silmissäni. Melkein jätin kirjan lainaamatta niiden takia.
Kirja oli vähän niin kuin laimeampi versio Lehtolaisen "Kun luulit unohtaneesi" -kirjasta. Tässäkin käydään läpi päähenkilön lapsuutta isovanhempien kanssa vähän niin kuin Katjankin elämää Lehtolaisen kirjassa. Tämän kirjan ongelma on vain se, että mitään kovin merkittävää ei melkein 300 sadan sivun lukemisen jälkeen paljastu, toisin kuin Lehtolaisella.
Hahmot olivat hyviä ja erityisesti Moffan murre oli hienoa luettavaa, vaikka en sen oikeellisuudesta mitään osaa sanoakaan. Paras hahmo oli Mommo kaikessa temperamenttisuudessaan. Kirjan takatekstissä puhutaan Tantesteristä, joka lienee kuitenkin Tant Ester. Anteeksiantamaton virhe takatekstissä!
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin (2009) Teos
Arvio: *** Lupaava
Kirja oli vähän niin kuin laimeampi versio Lehtolaisen "Kun luulit unohtaneesi" -kirjasta. Tässäkin käydään läpi päähenkilön lapsuutta isovanhempien kanssa vähän niin kuin Katjankin elämää Lehtolaisen kirjassa. Tämän kirjan ongelma on vain se, että mitään kovin merkittävää ei melkein 300 sadan sivun lukemisen jälkeen paljastu, toisin kuin Lehtolaisella.
Hahmot olivat hyviä ja erityisesti Moffan murre oli hienoa luettavaa, vaikka en sen oikeellisuudesta mitään osaa sanoakaan. Paras hahmo oli Mommo kaikessa temperamenttisuudessaan. Kirjan takatekstissä puhutaan Tantesteristä, joka lienee kuitenkin Tant Ester. Anteeksiantamaton virhe takatekstissä!
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin (2009) Teos
Arvio: *** Lupaava
31.3.2009
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja
Kirja oli omaelämänkerrallinen kertomus poliisikokelaasta, joka palaa vanhaan kotikaupunkiinsa töihin. Nopeasti Olli pääsee mukaan toimintaan ja törmää isäänsäkin, johon ei ole pitänyt mitään yhteyttä. Isän avulla poliisit pääsevät "terroristin" jäljille. Lopussa "terroristi" tappaa Ollin isän ja kuolee itsekin vauhdikkaassa kiinniottotilanteessa. Ollille selviää vasta isän kuoleman jälkeen äidin itsemurhan syy ja muukin perhettä vaivannut sotku.
Juoni oli hyvin jännittävä ja kerran aloitettuani en oikein voinut laskea kirjaa käsistäni. Ei kirja kuitenkaan mikään mestariteos ollut mutta esikoiskirjaksi lupaava.
Kilven tapa kuvailla asioita sopisi kyllä paremmin johonkin muuhun kirjallisuuslajiin kuin dekkareihin. Esim. kohta jossa lattia tunsi kävelijän jalat, oli jo vähän liikaa...
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja (2007) Nemo
Arvio: *** Ihan hyvä dekkari
Juoni oli hyvin jännittävä ja kerran aloitettuani en oikein voinut laskea kirjaa käsistäni. Ei kirja kuitenkaan mikään mestariteos ollut mutta esikoiskirjaksi lupaava.
Kilven tapa kuvailla asioita sopisi kyllä paremmin johonkin muuhun kirjallisuuslajiin kuin dekkareihin. Esim. kohta jossa lattia tunsi kävelijän jalat, oli jo vähän liikaa...
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja (2007) Nemo
Arvio: *** Ihan hyvä dekkari
29.3.2009
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias
Kirjan kertoja on norjalainen naistoimittaja, joka saapuu Kabuliin jenkkien mukana talibanien kukistuttua. Hän saa ainutlaatuisen tilaisuuden asua kirjakauppias-perheen luona ja kirjoittaa heidän elämästään eri näkökulmista.
Kirjan tapahtumat itsessään ovat järkyttäviä, mutta se teema, jonka islam luo kaiken ymärille, on vielä järkyttävämpi. Minun on vaan niin vaikeaa ymmärtää, että uskonto kieltää naisilta kaiken itsenäisen tominnan. Ainoastaan vanha nainen, jonka pojat ovat merkittäviä, voi vaikuttaa tyttäriensä naittamiseen. Muuta valtaa ei naisille anneta. Koko show on tosi hyvin suunniteltu miehisestä näkökulmasta: kun nainen osoittaa vastustavansa järjestettyä aviolittoaan, se osoittaa vain viattomuutta. Naisen kuuluukin suhtautua kielteisesti, muuten hän on siveetön.
Kirjakauppiaan perheessä suhtaudutaan kielteisesti tyttöjen koulunkäyntiin, mutta eivät pojatkaan kouluun juuri pääse. Pitää hoitaa vain bisnestä. Samalla toivotaan että Afganistan nousee taas valtioksi. Miten se voisi nousta, jos ei saa oppia edes perusasioita maailmasta.
Kirjassa puhutaan myös kunniamurhista, seksistä ja muista hyvin vaietuista aiheista. Ei siis mikään ihme jos kirjakauppias halusi estää kirjan julkaisen. Varsinkin hänestä kirja antaa todella huonon kuvan. Voi olla että hän on merkittävä toimija Afganistanin kirjamaailmassa, mutta keinot joilla hän asemaansa pääsee, ovat vähintäänkin arveluttavia.
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama 2002) WSOY, suom. Veijo Kiuru
Arvio: *** Mieletön
Kirjan tapahtumat itsessään ovat järkyttäviä, mutta se teema, jonka islam luo kaiken ymärille, on vielä järkyttävämpi. Minun on vaan niin vaikeaa ymmärtää, että uskonto kieltää naisilta kaiken itsenäisen tominnan. Ainoastaan vanha nainen, jonka pojat ovat merkittäviä, voi vaikuttaa tyttäriensä naittamiseen. Muuta valtaa ei naisille anneta. Koko show on tosi hyvin suunniteltu miehisestä näkökulmasta: kun nainen osoittaa vastustavansa järjestettyä aviolittoaan, se osoittaa vain viattomuutta. Naisen kuuluukin suhtautua kielteisesti, muuten hän on siveetön.
Kirjakauppiaan perheessä suhtaudutaan kielteisesti tyttöjen koulunkäyntiin, mutta eivät pojatkaan kouluun juuri pääse. Pitää hoitaa vain bisnestä. Samalla toivotaan että Afganistan nousee taas valtioksi. Miten se voisi nousta, jos ei saa oppia edes perusasioita maailmasta.
Kirjassa puhutaan myös kunniamurhista, seksistä ja muista hyvin vaietuista aiheista. Ei siis mikään ihme jos kirjakauppias halusi estää kirjan julkaisen. Varsinkin hänestä kirja antaa todella huonon kuvan. Voi olla että hän on merkittävä toimija Afganistanin kirjamaailmassa, mutta keinot joilla hän asemaansa pääsee, ovat vähintäänkin arveluttavia.
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama 2002) WSOY, suom. Veijo Kiuru
Arvio: *** Mieletön
28.3.2009
Laurent Gaudé: Kirottu suku
Tarina kattaa viisi polvea sukua, jota voisi kutsua vaikka onnettomaksi. Vasta kolmas polvi, joka koostuu kolmesta sisaruksesta, onnistuu edes jossain. Jäätyään ilman perintöä, tultuaan käännytetyksi New Yorkista, he saapuvat kotikyläänsä, hautaavat äitinsä uudelleen ja saavat uuden veljen. He sinnittelevät elämän syrjässä tupakan myynnin ja salakuljetuksen turvin ja voivat jättää lapsilleen edes jotain.
Mielestäni merkittävä kohtaus on se kun Elia polttaa tupakkakauppansa ja saa vaimokseen Marian tarantellan innoittamana. Se on aika suoraviivainen tapa ratkaista ongelmat.
Suvun vastahahmona toimii koko ajan kylä. Ihan kuin se olisi koko ajan samanlainen vaikka kyllähän kyläläisetkin vaihtuvat viiden polven aikana vaikka sen käytös ja reaktio aika samanlaisena pysyykin. Se saattaa kertoa myös siitä pysähtyneisyydestä ja kaiken uuden vieroksunnasta, joka kylässä vallitsee.
Tarina kertoi pitkästä ajanjaksosta, mutta oli toisaalta jollain tavalla "lyhyt". Ajatukset olivat kuitenkin sitäkin suurempia: ihmisen suhde maahan ja sukuunsa.
Laurent Gaudé: Kirottu suku (Le soleil des Scorta 2004) Bazar, suom. Anna-Maija Viitanen
Arvio: **** Pieni mutta samalla suuri tarina
Mielestäni merkittävä kohtaus on se kun Elia polttaa tupakkakauppansa ja saa vaimokseen Marian tarantellan innoittamana. Se on aika suoraviivainen tapa ratkaista ongelmat.
Suvun vastahahmona toimii koko ajan kylä. Ihan kuin se olisi koko ajan samanlainen vaikka kyllähän kyläläisetkin vaihtuvat viiden polven aikana vaikka sen käytös ja reaktio aika samanlaisena pysyykin. Se saattaa kertoa myös siitä pysähtyneisyydestä ja kaiken uuden vieroksunnasta, joka kylässä vallitsee.
Tarina kertoi pitkästä ajanjaksosta, mutta oli toisaalta jollain tavalla "lyhyt". Ajatukset olivat kuitenkin sitäkin suurempia: ihmisen suhde maahan ja sukuunsa.
Laurent Gaudé: Kirottu suku (Le soleil des Scorta 2004) Bazar, suom. Anna-Maija Viitanen
Arvio: **** Pieni mutta samalla suuri tarina
19.3.2009
Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Kirja kertoo Dewey-kissan tarinan. Dewey asuu kirjastossa ja ilahduttaa siellä kävijöitä. Kirjassa on kolme erilaista tarinaa: Deweyn, emännän, Vickyn ja Spencerin kaupungin.
Dewey ja sen käytös on hyvin tavallista kissan elämää. Kissojen elämä on yleensä aika herttaista eli se puoli kirjasta on hellyttävää. Vickyn tarina on taas melko tyypillinen yksinhuoltaja-äidin selviytymistarina. Erityistä siitä tekee Vickyn monet sairaudet. Dewey kuitenkin tukee Vickyä vaikeina hetkinä.
Spencerin kaupungin tarina on varmaan hyvin tavallinen Keskilännen kaupungin tarina: maanviljelyksestä teollistumiseen ja koko ajan pelko siitä että kaupunki "menee pilalle" maahanmuuttajien myötä. Tulipahan Iowankin rakennemuutos selväksi.
Jollain tavalla naurettavaa ja samalla niin ymmärrettävää on, että Vicky on täysin varma että Dewey on ainutlaatuinen kirjastokissa. Mutta jokainen kissan omaistajahan uskoo, että oma kissa on aivan ainutlaatuinen. Silti Vickyn vakuuttuneisuus on hyvin naiivia amerikkalaiseen tyyliin. Voiko kissa pelastaa koko kaupungin?
Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (Dewey: A small town, a library and the world's most beloved cat 2008) Otava, suom. Laura Beck
Arvio: *** Hellyttävä tarina
Dewey ja sen käytös on hyvin tavallista kissan elämää. Kissojen elämä on yleensä aika herttaista eli se puoli kirjasta on hellyttävää. Vickyn tarina on taas melko tyypillinen yksinhuoltaja-äidin selviytymistarina. Erityistä siitä tekee Vickyn monet sairaudet. Dewey kuitenkin tukee Vickyä vaikeina hetkinä.
Spencerin kaupungin tarina on varmaan hyvin tavallinen Keskilännen kaupungin tarina: maanviljelyksestä teollistumiseen ja koko ajan pelko siitä että kaupunki "menee pilalle" maahanmuuttajien myötä. Tulipahan Iowankin rakennemuutos selväksi.
Jollain tavalla naurettavaa ja samalla niin ymmärrettävää on, että Vicky on täysin varma että Dewey on ainutlaatuinen kirjastokissa. Mutta jokainen kissan omaistajahan uskoo, että oma kissa on aivan ainutlaatuinen. Silti Vickyn vakuuttuneisuus on hyvin naiivia amerikkalaiseen tyyliin. Voiko kissa pelastaa koko kaupungin?
Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (Dewey: A small town, a library and the world's most beloved cat 2008) Otava, suom. Laura Beck
Arvio: *** Hellyttävä tarina
15.3.2009
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
Tällä kertaa pilasin lukunautinnon ihan itse katsomalla elokuvan ennen kirjan lukemista. Toisaalta juoni oli molemmissa aika ennalta-arvattava eli ei se haitannut paljoa.
Kirjan päähenkilö on 9-vuotias Bruno, jonka isä nimitetään Aus-vitsin komendantiksi. Kirjassa Bruno on minä-kertoja viimeistä lukua lukuunottamatta, koska silloin Bruno on jo kuollut. Bruno ihmettelee ihmisiä aidan takana, joilla kaikilla on raidalliset pyjamat. Hän ystävystyy aidan läpi juutalaispojan, Shmuelin, kanssa, joka sattuu olemaan täsmälleen yhtä vanha kuin Brunokin. Bruno katselee maailmaa viattoman pikkupojan silmin eikä usko että leirillä voi tapahtua mitään kamalaa koska hänen isänsä on sen komendantti. Lopuksi Bruno menee salaa leirille auttamaan Shmuelia Shmuelin isän etsimisessä ja joutuu kaasukammioon Shmuelin kanssa.
Bruno kutsuu isänsä esimiestä mielessään aina "Hilleriksi" ja muutenkaan hän ei aina ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta koko tilannehan oli niin absurdi, että miten lapsi olisi voinutkaan sen ymmärtää.
Onnellinen ajatus kirjan lopussa oli, ettei Shmuelin tarvinnut kuolla yksin vaan pitäen ystäväänsä kädestä.
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (The boy in the striped pyjamas 2006) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kannattaa lukea
Kirjan päähenkilö on 9-vuotias Bruno, jonka isä nimitetään Aus-vitsin komendantiksi. Kirjassa Bruno on minä-kertoja viimeistä lukua lukuunottamatta, koska silloin Bruno on jo kuollut. Bruno ihmettelee ihmisiä aidan takana, joilla kaikilla on raidalliset pyjamat. Hän ystävystyy aidan läpi juutalaispojan, Shmuelin, kanssa, joka sattuu olemaan täsmälleen yhtä vanha kuin Brunokin. Bruno katselee maailmaa viattoman pikkupojan silmin eikä usko että leirillä voi tapahtua mitään kamalaa koska hänen isänsä on sen komendantti. Lopuksi Bruno menee salaa leirille auttamaan Shmuelia Shmuelin isän etsimisessä ja joutuu kaasukammioon Shmuelin kanssa.
Bruno kutsuu isänsä esimiestä mielessään aina "Hilleriksi" ja muutenkaan hän ei aina ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta koko tilannehan oli niin absurdi, että miten lapsi olisi voinutkaan sen ymmärtää.
Onnellinen ajatus kirjan lopussa oli, ettei Shmuelin tarvinnut kuolla yksin vaan pitäen ystäväänsä kädestä.
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (The boy in the striped pyjamas 2006) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kannattaa lukea
12.3.2009
Charles Dickens: Suuria odotuksia
Tämän kirjan lukemista leimasi vahvasti kiire. Lukupiirin tapaaminen on ensi lauantaina ja välillä näytti, etten ehtisi lukea kirjaa loppuun siihen mennessä. Se olisikin ollut ensimmäinen kerta. Yleensä nimittäin on käynyt niin, että luen kirjan heti edellisen tapaamisen jälkeen ja seuraavassa tapaamisssa olen jo osaksi unohtanut koko kirjan.
Kirjastonhoitaja pilasi myös osaltaan lukunautintoa. Ihmettelin miksi kirja on lastenosaston kirja. Olen aina pitänyt näitä Dickensinin kasvukertomuksia "aikuisten" klassikkoina. Kirjastonhoitaja totesi, etteihän tämä edes sovi lapsille koska loppu on niin kamala. Odotin puolesta välistä alkaen jotain todella hirveää tapahtuvaksi, mutta ei mitään kovin hirveää tullut vastaan. Vain sellaisia "ihan tavallisia" kamaluuksia.
Kirjan minäkertoja on orpopoika Pip, joka kasvaa sisarensa rautaisen käden suojassa. Tulevaisuus näyttää olevan sepän oppipoikana. Pip saa kuitenkin mahdollisuuden kasvaa herrasmieheksi. Tarinaan sotkeentuu tietenkin vielä tyttö, orpo Estella, jolla on rikas kasvattitäti. Monen mutkan kautta selviää, että Pipin herrasmies-elämän rahoittaja onkin Estellan isä ja kaikki muutkin hahmot linkittyvät toisiinsa mitä monimutkaisemmin.
Kirjan kieli on ihanaa, kaikkea en vaan ymmärtänyt. Käsittääkseni tämä Kupiaisen suomennos on hyvin vanha eli ei mikään ihme vaikken kaikkia sanoja enää ymmärtänytkään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ilmeisesti jonekin 1800-luvun alkuun, koska kirjassa moneen kertaan mainitaan, että se tapahtui kauan sitten.
Pip on hyvä hahmo: lapsi-Pip kertoo, että hiusten pörröttäminen ärsyttää, muttei sitä voi aikuisilla sanoa, teini-Pip jännittää aivan turhia asioita niin kuin teineillä on tapana. Aikuinen Pip ymmärtää omaa menneisyyttään ja "rauhoittuu". Olisi ollut kiva tietää, että Pip menee Estellan kanssa naimisiin ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Mutta Pip vain tarttuu Estellaa kädestä ja poistuu...
Charles Dickens: Suuria odotuksia (Great expectations 1860-1861) Karisto, suom. Alpo Kupiainen
Arvio: **** Realistinen
Kirjastonhoitaja pilasi myös osaltaan lukunautintoa. Ihmettelin miksi kirja on lastenosaston kirja. Olen aina pitänyt näitä Dickensinin kasvukertomuksia "aikuisten" klassikkoina. Kirjastonhoitaja totesi, etteihän tämä edes sovi lapsille koska loppu on niin kamala. Odotin puolesta välistä alkaen jotain todella hirveää tapahtuvaksi, mutta ei mitään kovin hirveää tullut vastaan. Vain sellaisia "ihan tavallisia" kamaluuksia.
Kirjan minäkertoja on orpopoika Pip, joka kasvaa sisarensa rautaisen käden suojassa. Tulevaisuus näyttää olevan sepän oppipoikana. Pip saa kuitenkin mahdollisuuden kasvaa herrasmieheksi. Tarinaan sotkeentuu tietenkin vielä tyttö, orpo Estella, jolla on rikas kasvattitäti. Monen mutkan kautta selviää, että Pipin herrasmies-elämän rahoittaja onkin Estellan isä ja kaikki muutkin hahmot linkittyvät toisiinsa mitä monimutkaisemmin.
Kirjan kieli on ihanaa, kaikkea en vaan ymmärtänyt. Käsittääkseni tämä Kupiaisen suomennos on hyvin vanha eli ei mikään ihme vaikken kaikkia sanoja enää ymmärtänytkään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ilmeisesti jonekin 1800-luvun alkuun, koska kirjassa moneen kertaan mainitaan, että se tapahtui kauan sitten.
Pip on hyvä hahmo: lapsi-Pip kertoo, että hiusten pörröttäminen ärsyttää, muttei sitä voi aikuisilla sanoa, teini-Pip jännittää aivan turhia asioita niin kuin teineillä on tapana. Aikuinen Pip ymmärtää omaa menneisyyttään ja "rauhoittuu". Olisi ollut kiva tietää, että Pip menee Estellan kanssa naimisiin ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Mutta Pip vain tarttuu Estellaa kädestä ja poistuu...
Charles Dickens: Suuria odotuksia (Great expectations 1860-1861) Karisto, suom. Alpo Kupiainen
Arvio: **** Realistinen
8.3.2009
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia
Mielettömiä tarinoita. Ainoa vika oli että ne oli liian lyhyitä. Melkein mistä tahansa olisi voinut kirjoittaa kokonaisenkin kirjan.
"Muilutus" oli tyyliltään melkein Antti Tuuria, viljeltiin samanlaisia passiivimuotoja. Tarina oli hauska: kaverit pitävät sulhaselle polttarit päivää ennen häitä kertomatta asiasta morsiamelle, tavoitteenaan estää häät. Seuraavan aamuna idea ei olekaan enää niin hyvä.
Kaikissa tarinoissa oli aineksia isoonkin katastrofiin, mutta kaikissa siltä vältyttiin. Välillä ihan toivoin, että edes tällä kertaa otettaisiin se viimeinenkin askel. Ilmeisesti Itkonen haluaa jotenkin kirjoittaa kertomuksia, jotka voisivat tapahtua eikä mitään amerikkalaisia sankaritarinoita.
Olen nyt vakuuttunut Itkosen kyvyistä. Taidan lukea näitä lisää ja toisaalta myös odottaa uusia kirjoja Itkoselta.
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia (2008) Otava
Arvio: **** Pakko lukea
"Muilutus" oli tyyliltään melkein Antti Tuuria, viljeltiin samanlaisia passiivimuotoja. Tarina oli hauska: kaverit pitävät sulhaselle polttarit päivää ennen häitä kertomatta asiasta morsiamelle, tavoitteenaan estää häät. Seuraavan aamuna idea ei olekaan enää niin hyvä.
Kaikissa tarinoissa oli aineksia isoonkin katastrofiin, mutta kaikissa siltä vältyttiin. Välillä ihan toivoin, että edes tällä kertaa otettaisiin se viimeinenkin askel. Ilmeisesti Itkonen haluaa jotenkin kirjoittaa kertomuksia, jotka voisivat tapahtua eikä mitään amerikkalaisia sankaritarinoita.
Olen nyt vakuuttunut Itkosen kyvyistä. Taidan lukea näitä lisää ja toisaalta myös odottaa uusia kirjoja Itkoselta.
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia (2008) Otava
Arvio: **** Pakko lukea
1.3.2009
Tommy Wieringa: Joe Speedboat
Tätä kirjaa on kuvattu takatekstissä kehitysromaaniksi, mutta itse haluaisin ajatella tätä hersyvänä romaanina, joka muistuttaa hyvin paljon John Irvingin tuotantoa. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja, Fransje, vammautuu ja elää sen jälkeen pyörätuolissa. Kun hän tapaa Joe Speedboatin, elämä muuttuu.
Pojat rakentavat lentokoneen, joka oikeasti lentää. Fransje treenaa toista käsivarttaan ja Joe keksii, että sehän olisi hyvä kädenväännössä. Niin Fransje pyörätuoleineen sitten kiertää ympäri Eurooppaa vääntämässä kättä samurai-opein. Lopulta Joe osallistuu Paris-Dakar-ralliin kaivinkoneella.
Juoneen kuuluu tietenkin myös tyttö, syömishäiriöinen PJ. Lopulta PJ menee naimisiin Cristofin kanssa, mutta lapsen isästä ei tule varmuutta.
Tommy Wieringa: Joe Speedboat (Joe Speedboat 2005) Avain, suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Hersyvä
Pojat rakentavat lentokoneen, joka oikeasti lentää. Fransje treenaa toista käsivarttaan ja Joe keksii, että sehän olisi hyvä kädenväännössä. Niin Fransje pyörätuoleineen sitten kiertää ympäri Eurooppaa vääntämässä kättä samurai-opein. Lopulta Joe osallistuu Paris-Dakar-ralliin kaivinkoneella.
Juoneen kuuluu tietenkin myös tyttö, syömishäiriöinen PJ. Lopulta PJ menee naimisiin Cristofin kanssa, mutta lapsen isästä ei tule varmuutta.
Tommy Wieringa: Joe Speedboat (Joe Speedboat 2005) Avain, suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Hersyvä
21.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Tässä kirjassa selviää sivumäärään nähden aika vähän asioita. Malfoyn ja Kalkaroksen roolit lordi Voldemortin suunnitelmissa, Harryn tukiopetus ja Dumbledoren kuolema ovat merkittäviä tapauksia.
Muut asiat liittyvät lähinnä huispaukseen ja Harryn ja Ginnyn seurusteluun. Voi myös olla että tämä kirja oli jännittävämpi silloin kuin en vielä ollut lukenut viimeistä kirjaa. Nyt sitä vaan jotenkin odottaa lopullista ratkaisua.
Minulla ei ole viimeistä kirjaa kuin englanniksi ja taidan lukea sen suomeksi tähän perään. Taitaa tulla kirjastoreissu.
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the half-blood prince 2005) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Vähän tylsä
Muut asiat liittyvät lähinnä huispaukseen ja Harryn ja Ginnyn seurusteluun. Voi myös olla että tämä kirja oli jännittävämpi silloin kuin en vielä ollut lukenut viimeistä kirjaa. Nyt sitä vaan jotenkin odottaa lopullista ratkaisua.
Minulla ei ole viimeistä kirjaa kuin englanniksi ja taidan lukea sen suomeksi tähän perään. Taitaa tulla kirjastoreissu.
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the half-blood prince 2005) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Vähän tylsä
Karin Fossum: Evan katse
En taaskaan muista, miksi olin varannut juuri tämän kirjan. No tämä oli hyvä. Alussa ihan vähän matkaa vähän tylsä, mutta kun se lähti käyntiin niin aivan veret seisauttava. Lukijan kiinnostus herää kun yksinhuoltaja-äiti ei ilmoita poliisille vaikka näkee ruumiin joessa vaan lähtee lapsensa kanssa McDonaldsille.
Päähenkilö, Konrad Sejer, oli hyvin uskottava, mutta hyvin kurt-wallandermainen hahmo. Kuten Wallanderillä, Sejerilläkin on sairas vanhempi (Wallanderilla isä, Sejerillä äiti) ja aikuinen tytär. Wallander oli eronnut ja Sejer on ilmeisesti leski. Hiukan tuli sellainen olo, että Sejer on vähän nopeampi tajuamaan asioiden yhteyksiä kuin Wallander.
Suomennos oli huono, suorastaan ala-arvoinen. Käytettiin sanoja, jotka eivät olleet suomea tai sitten niitä käytettiin väärässä merkityksessä. Toivottavasti ko. Tarja Teva ei ole suomentanut näitä enempää...
Karin Fossum: Evan katse (Evas øye 1995) Otava, suom. Tarja Teva
Arvio: **** Lisää tätä
Päähenkilö, Konrad Sejer, oli hyvin uskottava, mutta hyvin kurt-wallandermainen hahmo. Kuten Wallanderillä, Sejerilläkin on sairas vanhempi (Wallanderilla isä, Sejerillä äiti) ja aikuinen tytär. Wallander oli eronnut ja Sejer on ilmeisesti leski. Hiukan tuli sellainen olo, että Sejer on vähän nopeampi tajuamaan asioiden yhteyksiä kuin Wallander.
Suomennos oli huono, suorastaan ala-arvoinen. Käytettiin sanoja, jotka eivät olleet suomea tai sitten niitä käytettiin väärässä merkityksessä. Toivottavasti ko. Tarja Teva ei ole suomentanut näitä enempää...
Karin Fossum: Evan katse (Evas øye 1995) Otava, suom. Tarja Teva
Arvio: **** Lisää tätä
Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan
Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen erityisesti on tärkeä. Siinä osoitetaan miten jo lapsesta asti tytöistä kasvatetaan tyttöjä ja pojista poikia. Siinä on mielenkiintoisia tutkimustuloksia siitä miten tytöt oppivat jo pienenä keskustelemaan, ymmärtämään ja palvelemaan ja pojat taas oppivat saamaan kaikki tarvittava pelkällä murahduksella.
Kirjan toinen osa kertoo miten naiset sitten vanhempana pärjäävät työelämässä ja miten huonosti heitä kohdellaan. Kolmas osa keskittyy ohjeisiin, joilla väistää ja hallita näitä "miinoja".
Itse en nää tätä asiaa ollenkaan näin. Itse olen töissä naisena erittäin miesvaltaisessa ympäristössä. Vuosikaudet luulin että minua kohdellaan niin kuin muitakin, mutta pikkuhiljaa minulle on valjennut, että minua saatetaan joissain tilanteissa kohdella "naisena". Siihen miinaan paras ratkaisu on "ottaa tilaa" ja "puhua miesten kieltä" niinkuin Lisa ja Lotta asian ilmaisee.
Perimmäisen näkemyseron itseni ja kirjoittajien välille asettuu kuitenkin ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan erot. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni Falkenbergin kaduilla yhtään "poikatyttöä" kaikkien niiden ruskettuneiden, vaaleahiuksisten, pitkäsääristen ruotsalaistyttöjen keskellä. Toisaalta Ville Niinistö sanoi eilisessä NYT-liitteessä, että "Ruotsissa miehet voivat näyttää tunteita ja olla monenlaisia. Suomessa on vielä hieman liikaa machokulttuuria." Ehkä Ruotsin tasa-arvo onkin sitä, että miehet muuttuvat vähän enemmän naisten kaltaisiksi ja Suomessa taas naiset muuttuvat vähän enemmän miesten kaltaiseksi.
Itse koen, ettei minua ole koskaan kotonani kohdeltu "tyttönä" ja minuun on uskottu ja pidetty mitä tahansa mahdollisena. On annettu tehdä virheitä ja oppia niistä. Voi olla, että Ruotsissa on enemmän Lotan isän kaltaisia perheenisiä, joiden mielestä tytöstä ei tule lääkäriä. Voi olla että ero johtuu myös ajasta, Lotta on minua 16 vuotta vanhempi.
Kirjassa kehotetaan verkostoitumaan erityisesti naisten kanssa. Henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan verkostoitumista sekä miesten että naisten kanssa.
Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Det finns en särlskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Omituisia näkemyksiä, mutta suosittelen silti
Kirjan toinen osa kertoo miten naiset sitten vanhempana pärjäävät työelämässä ja miten huonosti heitä kohdellaan. Kolmas osa keskittyy ohjeisiin, joilla väistää ja hallita näitä "miinoja".
Itse en nää tätä asiaa ollenkaan näin. Itse olen töissä naisena erittäin miesvaltaisessa ympäristössä. Vuosikaudet luulin että minua kohdellaan niin kuin muitakin, mutta pikkuhiljaa minulle on valjennut, että minua saatetaan joissain tilanteissa kohdella "naisena". Siihen miinaan paras ratkaisu on "ottaa tilaa" ja "puhua miesten kieltä" niinkuin Lisa ja Lotta asian ilmaisee.
Perimmäisen näkemyseron itseni ja kirjoittajien välille asettuu kuitenkin ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan erot. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni Falkenbergin kaduilla yhtään "poikatyttöä" kaikkien niiden ruskettuneiden, vaaleahiuksisten, pitkäsääristen ruotsalaistyttöjen keskellä. Toisaalta Ville Niinistö sanoi eilisessä NYT-liitteessä, että "Ruotsissa miehet voivat näyttää tunteita ja olla monenlaisia. Suomessa on vielä hieman liikaa machokulttuuria." Ehkä Ruotsin tasa-arvo onkin sitä, että miehet muuttuvat vähän enemmän naisten kaltaisiksi ja Suomessa taas naiset muuttuvat vähän enemmän miesten kaltaiseksi.
Itse koen, ettei minua ole koskaan kotonani kohdeltu "tyttönä" ja minuun on uskottu ja pidetty mitä tahansa mahdollisena. On annettu tehdä virheitä ja oppia niistä. Voi olla, että Ruotsissa on enemmän Lotan isän kaltaisia perheenisiä, joiden mielestä tytöstä ei tule lääkäriä. Voi olla että ero johtuu myös ajasta, Lotta on minua 16 vuotta vanhempi.
Kirjassa kehotetaan verkostoitumaan erityisesti naisten kanssa. Henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan verkostoitumista sekä miesten että naisten kanssa.
Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Det finns en särlskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Omituisia näkemyksiä, mutta suosittelen silti
15.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Tässä kirjassa Voldemort on jo voimissaan vaikkei taikaministeriö sitä vielä tunnustakaan. Kaikkein parhaat sivuhenkilöt ovat George ja Fred Weasley, jotka tässä kirjassa ottavat etäisyyttä kouluun ja perustavat Weasleyn Welhovitsit. Kirjan juoni on hieno vaikka Sirius kuoleekin lopussa.
En ole aikaisemmissa arvosteluissani puuttunut lukuisiin epäjohdonmukaisuuksiin, mutta tässä on jo riittävän räikeä sellainen, nimittäin thestralit. Niitähän ei voi nähdä, jollei ole nähnyt jonkun kuolevan. Ne myös vetävät vaunuja, joilla muut kuin ekaluokkalaiset tulevat asemalta Tylypahkaan syksyllä ja takaisin kesällä. Harry näkee ne ensimmäisen kerran vasta tämän kirjan alussa nähtyään Cedricin kuolevan. Miksei hän nää niitä edellisen kirjan lopussa lähtiessään asemalle, silloinhan Cedric on jo kuollut. Toisaalta miksei Harry nää niitä alusta asti, näkihän hän kai äitinsä kuolevan...
Tämän tyylisiä pikkuvirheitä löytyy sieltä täältä. Ne ovat kuitenkin niin pieniä, että en ole huomannut niitä ensimmäisillä lukukerroilla vaan vasta nyt. Annettakoon ne siis anteeksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the order of the Phoenix 2003) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: **** Tosi hyvä
En ole aikaisemmissa arvosteluissani puuttunut lukuisiin epäjohdonmukaisuuksiin, mutta tässä on jo riittävän räikeä sellainen, nimittäin thestralit. Niitähän ei voi nähdä, jollei ole nähnyt jonkun kuolevan. Ne myös vetävät vaunuja, joilla muut kuin ekaluokkalaiset tulevat asemalta Tylypahkaan syksyllä ja takaisin kesällä. Harry näkee ne ensimmäisen kerran vasta tämän kirjan alussa nähtyään Cedricin kuolevan. Miksei hän nää niitä edellisen kirjan lopussa lähtiessään asemalle, silloinhan Cedric on jo kuollut. Toisaalta miksei Harry nää niitä alusta asti, näkihän hän kai äitinsä kuolevan...
Tämän tyylisiä pikkuvirheitä löytyy sieltä täältä. Ne ovat kuitenkin niin pieniä, että en ole huomannut niitä ensimmäisillä lukukerroilla vaan vasta nyt. Annettakoon ne siis anteeksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the order of the Phoenix 2003) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: **** Tosi hyvä
14.2.2009
John Grisham: Vetoomus
Kirja kuvaa hienosti amerikkalaisen oikeusjärjestelmän mädännäisyyttä. Kirjassa Jeannette haastaa ison yrityksen oikeuteen, koska hänen miehensä ja poikansa ovat kuolleet syöpään myrkyllisen juomaveden takia. Yhtiö tuomitaan, mutta se valittaa korkeimpaan oikeuteen. Varsinainen tarina on se kuinka yhtiö saa valituksi korkeimpaan oikeuteen itselleen myötämielisen tuomarin. Toisin kuin Grishamin kirjoissa yleensä, loppu ei ole onnellinen vaan yhtiö vapautetaan vastuusta.
Kirjan tiimoilta herää kysymys yleensäkin amerikkalaisesta oikeussysteemistä. Miksei yksilö ole vastuussa mistään: kuuman kahvin kaatumisesta päälleen, kielletyn pesäpallomailan käytöstä, vaarallisen ruohonleikkurin käytöstä. Aina voidaan syyttää tuotteen valmistajaa ja näin oikeutettujenkin (hoitovirhe, vaarallinen lääke) juttujen läpimeno vaikeutuu, koska pääsääntöisesti jutut on ihan älyttömiä.
Tämä kirja ei oikein saanut minua otteeseensa. Vasta ihan loppumetreillä se muuttui sillä tavalla jännäksi kun Grishamit yleensä muuttuu. Luin sitä lähinnä bussissa, koska Potter oli liian painava...
John Grisham: Vetoomus (The appeal 2008) WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: * Huonoin Grisham
Kirjan tiimoilta herää kysymys yleensäkin amerikkalaisesta oikeussysteemistä. Miksei yksilö ole vastuussa mistään: kuuman kahvin kaatumisesta päälleen, kielletyn pesäpallomailan käytöstä, vaarallisen ruohonleikkurin käytöstä. Aina voidaan syyttää tuotteen valmistajaa ja näin oikeutettujenkin (hoitovirhe, vaarallinen lääke) juttujen läpimeno vaikeutuu, koska pääsääntöisesti jutut on ihan älyttömiä.
Tämä kirja ei oikein saanut minua otteeseensa. Vasta ihan loppumetreillä se muuttui sillä tavalla jännäksi kun Grishamit yleensä muuttuu. Luin sitä lähinnä bussissa, koska Potter oli liian painava...
John Grisham: Vetoomus (The appeal 2008) WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: * Huonoin Grisham
8.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Tämä on jotenkin ohut tämäkin kirja. Kaikista tapahtumista mitkä on koko sarjan juonen kannalta merkittäviä vain pieni osa tapahtuu tässä kirjassa. Oikeastaan vain Voldemortin hahmon muodostuminen ja tutustuminen Villisilmä Vauhkomieleen. Selvitelläänhän tässä myös kuolonsyöjien kohtaloita 13 vuoden takaa.
Taikaministeri Toffeen käytös on niin poliitikkomaista kuin vain voi. Uskotaan vain ne asiat jotka on itselle edullisia eikö tunnusteta pahan olemassaoloa, koska silloinhan sitä ei ole.
Kävin kirjastossa ja aloitinkin Grishamia, mutta taidanpa lukea Feeniksin killan seuraavaksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the goblet of fire 2000) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Tylsä
Taikaministeri Toffeen käytös on niin poliitikkomaista kuin vain voi. Uskotaan vain ne asiat jotka on itselle edullisia eikö tunnusteta pahan olemassaoloa, koska silloinhan sitä ei ole.
Kävin kirjastossa ja aloitinkin Grishamia, mutta taidanpa lukea Feeniksin killan seuraavaksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the goblet of fire 2000) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Tylsä
3.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Koko kirjan ajan Tylypahkassa eletään kauhun vallassa odotellen vankikarkuri Sirius Mustan hyökkäystä. Kaiken pelkäämisen lopuksi Harry, Hermione ja Ron saa tietää, ettei Sirius Musta olekaan pahis vaan hyvis parhaasta päästä. Hiukan tylsäähän tuo on, mutta kirjassa säilyy jännitys loppuun asti. Merkittävintä myöhempien tapahtumien kannalta on tutustuminen Mustaan ja ihmissusi Lupiniin. Mustalla on merkittävä rooli Harryn elämässä ja Lupinilla taas koko tarinassa.
Enkä jaksanut mennä tänäänkään kirjastoon eli "Liekehtivä pikari" odottaa...
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the prisoner of Azkaban 1999) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Yllättävä
Enkä jaksanut mennä tänäänkään kirjastoon eli "Liekehtivä pikari" odottaa...
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the prisoner of Azkaban 1999) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Yllättävä
2.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Jos ensimmäinen kirja oli jonkinlainen johdanto aiheeseen ja tästä seuraavat linkittyvät edes joillain ohuella säikeellä tulevaan niin tämä on aika irrallinen teos siinä välissä.
Tästä puuttuu vielä se kaikki kauhu, joka tulee jo seuraavassa osassa ankeuttajien muodossa ja myöhemmissä kirjoissa se alkaa olla jo kaiken taustalla koko ajan.
Kaikkein huonoin, turhin ja ennalta-arvattavin hahmo on Gilderoy Lockhart. Ei mun mielestä niin hyvässä kirjasarjassa kuin tää, tarvita tollasia ollenkaan...
En jaksanut vielä tänäänkään mennä kirjastoon eli Potter-saaga saa jatkoa.
Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the chamber of secrets 1998) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Heikoin Potter
Tästä puuttuu vielä se kaikki kauhu, joka tulee jo seuraavassa osassa ankeuttajien muodossa ja myöhemmissä kirjoissa se alkaa olla jo kaiken taustalla koko ajan.
Kaikkein huonoin, turhin ja ennalta-arvattavin hahmo on Gilderoy Lockhart. Ei mun mielestä niin hyvässä kirjasarjassa kuin tää, tarvita tollasia ollenkaan...
En jaksanut vielä tänäänkään mennä kirjastoon eli Potter-saaga saa jatkoa.
Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the chamber of secrets 1998) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Heikoin Potter
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
